◼	Paavo Väyrynen käytti näytelmäkäsikirjoituksen pohjana nuoruudenteostaan On totuuden aika 1.
Paavo Väyrynen käytti näytelmäkäsikirjoituksen pohjana nuoruudenteostaan On totuuden aika 1.

Maailma Paavon mukaan

Moninkertainen ministeri vetää tekokaljun päähän, muuntautuu Tamminiemen herraksi ja keskustelee nuoren itsensä kanssa. Onko Paavo Väyrynen tosissaan?

Paavo Väyrynen käytti näytelmäkäsikirjoituksen pohjana nuoruudenteostaan On totuuden aika 1.

Presidentti Urho Kekkonen on vihainen.

Hän jylisee kädet puuskassa työpöydän takana:

”Mitä tästä tulee, kun omat mie­­het riitelevät!”

Paavo Väyrynen on selityksen velkaa.

Väyrynen vääntelee käsiään ja tuijottaa kengänkärkiin. Hän on hyvin pahoillaan, että on arvostellut lehtihaastattelussa erästä toista keskustapoliitikkoa, mutta tämän uusrealistisia ulkopolitiikkanäkemyksiä oli pakko oikoa.

”Uusrealismi perustuu sosiobiolo­giaan. Siinä esitetään se fatalistinen käsitys, että…”

Ohjaaja keskeyttää esitelmän ulkopolitiikan ajatusvirtauksista. Väyrynen on vetänyt vähän överiksi.

”Väyrysen ei ehkä tarvitse olla ihan niin tuskaisen ja itkuisen näköinen. Pikkasen voi vähentää käsien käyttöä”, ohjaaja sanoo.

”Vaikka kyllä se tietysti on koko ajan jäykkänä presidentin kanssa.”

Ohjaajalla on poikkeuksellisen tarkka käsitys siitä, miten Paavo Väyrynen käyttäytyi vuonna 1980 Tamminiemessä, sillä ohjaaja on Paavo Väyrynen.

Hän seisoo navetan yläkertaan rakennetulla kesäteatteriestradilla ja auttaa Janne Kaisanlahtea tavoittamaan keskustapoliitikon nuoruusvuosille luonteenomaiset elkeet:

”Kokeile vaikka mieluummin pitää toista kättä taskussa.”

Henkilöohjauksen lisäksi Paavo Väyrysellä on omiakin vuorosanoja muistettavana. Ne on helppo muistaa, sillä hän on kirjoittanut ne itse. ”Me olemme Sylvin kanssa viihtyneet täällä Tamminiemessä hyvin. Täällä on rauhallista ja hyvät ulkoilumaastot”, Väyrynen lausuu Urho Kekkonen ja hänen kisällinsä -näytelmän nimiroolissa.

”Vaikka se minun on sanottava, että en ole enää aivan nuori mies. Täytän syyskuussa 70 vuotta”, Kekkosta esittävä Väyrynen sanoo. Ollaan vuodessa 1970.

Tänä vuonna Paavo Väyrynen täyttää 70 vuotta, syyskuussa.

Kun keskustakonkari ilmoitti sonnustautuvansa tekokaljuun näyttämötaiteen nimissä, Demokraatti-lehti otsikoi: Väyrysen uusin tempaus ei oikeastaan edes yllätä.

Eikä yllätäkään. Väyrynen on tempaissut lähes puoli vuosisataa kestäneen uransa aikana jo niin monta kertaa, että mikään ei hätkäytä.

Viimeiset viisi vuotta toiminta on ollut näyttävää.

Väyrynen on laulanut tango Satumaata Youtube-videolla ja omistanut esityksen demareiden puheenjohtajavaalin hävinneelle Jutta Urpilaiselle.

Hän on teettänyt itsestään mukeja, jos­­sa poseeraa Vuokko-vaimonsa kanssa Ruotsin vastanaineen prinsessaparin tapaan.

Kun europarlamentaarikko viime keväänä pyrki eduskuntaan, hän hymyili kampanjamukeissa kruunu kutreillaan, valtikka kädessä. Väyrynen ilmoitti häpeilemättä, että jos ministerinpaikkaa ei heru, häntä ei Arkadianmäellä nähdä.

Eikä nähty. Väyrynen viivytteli kansanedustajan valtakirjan jättämistä tarkistukseen niin kauan, että sai Juha Sipilältä selkeän vastauksen kyselyihinsä ministerinpaikasta: ei. Suomesta tuskin löytyy toista poliitikkoa, joka olisi edes keksinyt venyttää sääntöjä tällä tavalla.

Väyrynen jäi Brysseliin vaatimaan markkaa takaisin kansalaisaloitteella.

Heinäkuussa on kesäloma ja aikaa harrastuksille.

Väyrynen nojailee katsomokorokkeen reunaan ja katselee vakavana lavastusta.

”Tuo pöytä on ongelma.”

Tamminiemen herran neuvottelupöytä on liian moderni, bulkkituotetun virastohuonekalun oloinen.

”Vuokko käy tänään iltapäivällä ostamassa meille kotiin sohvapöydän. Sen voi panna tuohon tilalle.”

”Ja hei. Keksin yhden koreografisen parannuksen.”

”Toisen näytöksen alussa, kun me tullaan sieltä valtiovierailulta, me voitaiskin kävellä Väyrysen kanssa lavalle yhdessä”, Väyrynen sanoo.

Seitsenkertainen ministeri tassuttelee lavan edustalla villasukissa ja näyttää edelleen huolestuneelta.

Myös Kekkosen työpöytä on vääränlainen.

”Tuo ei ole sievä. Mistä saataisiin siihen tumma pöytä?”

Nuori Väyrynen, Janne Kaisanlahti, astelee hotelli Pohjanrannan aamiaissaliin, läväyttää pöytään käsikirjoitusnipun ja toistelee:

”Siksi ajoin sopimuksen käsittelyn yhteydessä aluepolitiikan tehostamista. Siksi ajoin sopimuksen käsittelyn yh­teydessä aluepolitiikan tehostamista. Siksi ajoin…”

Hän huokaisee. Edellisenä päivänä harjoituksissa Kaisanlahti ei millään meinannut muistaa Suomen EEC-jäsenyyttä käsittelevää repliikkiään. Pikkuhiljaa pitäisi alkaa muistaa. Ensi-iltaan on viikko.

Harjoituskertoja on ollut alle kymmenen.

Kun Väyrynen maaliskuussa pyysi Kaisanlahtea mukaan, tämä epäröi.

”Sanoin Paavolle, että ota joku jolla on kokemusta. Minä olen ollut lavalla vain pentuna koulunäytelmässä.”

Mutta ohjaajalle oli tärkeintä palo teatteriin ja keskusta-aatteeseen. Kaisanlahti on käsikirjoittanut yhden näytelmän toiselle harrastelijateatterille. Hän työskentelee eduskunnassa, lappilaisen keskustakansanedustaja Eeva-Maria Maijalan avustajana, ja on tukenut Väyrystä kaikissa vaaleissa.

Muutenkin näytelmä on tehty omalla porukalla.

Väyrysen europarlamenttiavustaja Ritva Lampela esittää sekä toimittaja-ystävä Maarit Tyrkköä että Kekkosen rakastajatarta, Anita Hallamaa. Mukana on myös Lampelan aviomies.

Silloin, kun Mikko Lampela ei esitä Kekkosen luottomies Martti Miettusta, hän johtaa Pohjanrantaa. Väyrysen bisneskeskittymä ei ole pelkästään hotelli: samassa kompleksissa on tanssilava, hääjuhlapalvelu, matkamuistomyymälä, nuorisokoti ja marjaviljelmät.

Kesäteatteri alkoi pyöriä kaksi vuotta sitten.

”Tämä on ollut yllättävän luontevaa”, Janne Kaisanlahti sanoo.

”Yritän tavoittaa Väyrysen rauhallisen, kunnioittavan suhtautumisen Kekkoseen. Ei mitään pokkurointia kuitenkaan.”

Taustalla kumisaappaisiin ja tuulitakkiin sonnustautunut Paavo Väyrynen keräilee pekonia ja pikkunakkeja aamiaislinjastosta.

”Kun Paavo oikein innostuu, hänellä saattaa lähteä pää tällä lailla kallistumaan”, Kaisanlahti sanoo ja taivuttaa päätään takaviistoon.

”Sitten sellaisen olen huomannut, että kun Paavo puhuu ja hän on jonkin aikaa istunut, hän alkaa kädellä sivellä pöytää.”

Kello lähestyy yhdeksää.

Turistit aamiaissalissa tuijottavat mahdollisimman vaivihkaa hotellin isäntää, joka lähtee talsimaan kohti navettaa Kaisanlahti kannoillaan.

Prrrrrr!

Paavo Väyrynen tekee pirinä-äänen, nostaa käden korvalleen ja on taas roolihahmossa:

”Kekkonen”, hän vastaa mielikuvituspuhelimeen.

Presidentti saa puhelun nuorelta ulkoministeriltään.

”Paavo Väyrynen tässä. Terveiset Turun puoluekokouksesta.”

Nuorella Väyrysellä on hyviä uutisia.

Hetkeä aikaisemmin lavalle on heijastettu video – ohjaaja on loppumetreillä keksinyt, että kerrontaa elävöitetään Ylen arkiston tallenteilla.

Nuori Väyrynen villitsi -nimiselle uutispätkälle on tallentunut keskustahurmosta yli 30 vuoden takaa. Videolla yleisö räjähtää aplodeihin, kun ääntenlaskun tulos on valmis ja selviää, että Johannes Virolaisen 16-vuotinen putki keskustan johdossa on katkennut, ja puolueella on uusi puheenjohtaja.

Paavo Väyrynen oli 33-vuotias politiikan supertähti. Hän edusti keskustan ”vihreää aaltoa”, joka siteerasi mielellään Rooman klubin Kasvun rajat -raportin varoituksia ekologisten rajojen ylittymisestä.

”Hyvin idealistinen”, analysoi Britannian suurlähetystö Väyrystä tuohon aikaan.

”Terävä ja nouseva nuori poliitikko. Ystävällinen ja miellyttävä.”

Väyrynen hurmasi diplomaattien lisäksi myös äänestäjät.

Hänet oli valittu eduskuntaan ensiyrittämällä, vain 23-vuotiaana.

Kolme vuotta sen jälkeen postissa oli saapunut nippu lehtileikkeitä. Aluepolitiikkaa käsitelleiden artikkeleiden mukana oli kortti. ”Tiedoksi, terveisin Urho Kekkonen”. Jotain sen tapaista siinä luki. Näennäisen yhdentekevää, mutta aloittelijakin tajusi, että se oli kutsu.

Kolme vuotta myöhemmin Väyrynen oli opetusministeri, sitten työvoimaministeri, sitten ulkoministeri, Urho Kekkosen työpari.

Seuraava askel näytti selvältä: pääministeri, ehkä presidentti.

Sitten Kekkonen erosi presidentin virasta. Ja kuoli.

Paavo Väyrynen pysytteli koko päivän kotona. Hän luki Kekkosen kirjoituksia.

Onko Juha Sipilä lukenut Kekkosta?

Väyrynen ei ole varma.

Keskustan nykyinen puheenjohtaja on ”suuri arvoitus”. Väyrynen on kyllä yrittänyt parhaansa mukaan selostaa tälle, miten tärkeää on pitää kiinni Urho Kekkosen johdolla hahmottuneesta puo­lueettomuuspolitiikasta.

Väyrynen on lähettänyt Sipilälle kymmeniä sähköposteja.

Puolueen puheenjohtajana Sinun on tunnettava maan poliittinen historia ja erityisesti oman puolueemme linjan muotoutuminen kautta aikojen.

Kunniapuheenjohtaja on yrittänyt saada ääntään kuuluviin:

Milloinkahan pääsemme keskustelemaan? Minulla on kovasti asiaa.

Olethan lukenut kirjani?

Harjoituksissa on edetty väliaikaan saakka.

Teksti sujuu kerta kerralta paremmin. Tällä kertaa Kaisanlahti muisti myös EEC-repliikkinsä.

Ryhdin kanssa pitää tehdä vielä tehdä töitä. Ja käydä parturissa leikkauttamassa mahdollisimman väyrysmäinen kampaus.

”Jotkut kaverit varmasti vinoilevat, kun olen tässä mukana. Että luuletko mu­ka olevasi uusi Paavo”, Kaisanlahti sanoo.

Teatterin seinustalla on katettu näyttelijöille kahvia ja kuivakakkua.

Osa Kaisanlahden ystävistä ja perheenjäsenistä ei voi sietää Väyrystä. Osa taas on faneja – Kaisanlahden isoisän isäkin äänesti aikoinaan Väyrystä.

”Elämää suuremmat persoonat jakavat mielipiteitä.”

”Mieti esimerkiksi niitä Paavon mukeja”, Kaisanlahti sanoo.

Hotellin vastaanotosta voi ostaa kuningasmukeja ja Vuokko ja Paavo -mukeja 30 eurolla kappale.

”Kuka muu poliitikko voisi jaella jotain vanhoja kampanjamateriaalejaan vielä vaalien jälkeen?” Kaisanlahti kysyy.

”Saati myydä niitä!”

Kaisanlahti on oikeassa. Jos ilmestyisi työpaikan kahvihuoneeseen Pekka Haaviston tai Sauli Niinistön kampanjamuki kourassa, se tulkittaisiin poliittiseksi kannanotoksi.

Väyrysen mukit ovat politiikan tuolla puolen.

Kekkosen kuoleman jälkeen Tamminiemi museoitiin.

Väyrynen oli vähällä jäädä itsekin pelkäksi muistoesineeksi.

Mäntyniemessä hän ei enää ollutkaan toivottu vieras.

Oli mahdotonta johtaa puoluetta, kun oli sukset ristissä presidentin kanssa. Mauno Koiviston ”vaino” ajoi Väyrysen tekemään elämänsä pahimman virheen: luopumaan keskustan puheenjohtajuudesta ja vieläpä avittamaan tilalleen Esko Ahon. Siitä on 26 vuotta, mutta asia kalvaa edelleen: Väyrysen marionettina pidetty Aho riuhtaisi itsensä irti oppi-isän ohjauksesta ja luotsasi Suomen Euroopan unioniin yhdessä Martti Ahtisaaren kanssa. Ahtisaaren, joka oli heti valintansa julistanut, että hänen aikanaan Väyrysellä ei olisi mitään asiaa ulkoministeriksi. Vuonna 2011 tapahtui se, minkä ei pitänyt olla mahdollista: Väyrynen jäi rannalle eduskunnasta, ensimmäistä kertaa 40 vuoteen.

Väyrynen huilaa.

Hän istuu lavan eteen raijatuilla tuoleilla.

Kohta ”aletaan taas paukuttaa”, alusta loppuun kaikki näytelmän 14 tuo­kiokuvaa Kekkosen viimeisiltä vuosikymmeniltä.

Näytelmän keskivaiheilla on kohtaus, jossa nuori Väyrynen pohtii tulevaisuudensuunnitelmiaan Kekkosen kanssa. Tuskastunut nuori mies kokee, että keskustan vanha kaarti ei kuuntele häntä. Hän aikoo pannan kovan kovaa vastaan: Ensinnäkin kirjoittaa kirjan, On muutoksen aika. Toiseksi uhata eroamisella puolueen johdosta, jos meno ei muutu.

Olisiko tällainen uhkaus Kekkosen mielestä hyvä idea, nuori Väyrynen kysyy Kaisanlahden suulla.

Ehdottomasti, Kekkos-Väyrynen neuvoo lavalla ja toivottaa onnea puolueen sisäiseen vallankumoukseen.

Lavan edessä Väyrys-Väyrynen pohtii:

”Nyt on tavallaan palattu siihen tilanteeseen, jossa olin tuolloin nuorena miehenä. Silloin oli se ristiriitainen tilanne, että olin puolueen varapuheenjohtaja, mutta en saanut ääntäni kuuluviin.”

”Nyt olen kunniapuheenjohtaja.”

Väyrynen ei tyydy sivurooliin. Keväällä keskustan puoluetoimiston seinältä kannettiin pois kunniapuheenjohtajan muotokuva, kun tämä perusti uuden puolueen.

Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen järkyttyi: ”Tätä nykyistä Paavoa en tunne.”

Vanha taistelupari Martti Ahtisaarikin kaivautui kansalaisjärjestöstään ­asiaa kommentoimaan. Yleensä Ahtisaari haluaa liihotella päivänpolitiikan yläpuolella, mutta Väyrysen hankkeet lietsoivat rauhannobelistin lausumaan vaihteeksi jotain muuta kuin juhlapuhefraasia: Väyrysen kannattaisi edistää euroeron sijaan edistää omaa luopumistaan politiikasta, Ahtisaari sanoi.

Väyrynen on mielissään.

”Kansalaispuolueen tavoite on herättää kriittistä keskustelua Suomen eurojäsenyydestä.”

Ahtisaari tuli osallistuneeksi siihen keskusteluun.

Väyrynen hekottelee, kun Ahtisaari tulee puheeksi. Häntä ei kiinnosta se, mitä demaripresidentti hänen eläkesuunnitelmistaan ajattelee. Ei Väyrystä taida muutenkaan kiinnostaa se, mitä muut hänen tekemisistään ajattelevat.

Miettii tätäkin näytelmää: Väyrynen, Kekkosen kaljussa ja silmälaseissa yksinpuhelemassa tuntemuksistaan nuoren Väyrysen ensitapaamisen jälkeen.

”Tuosta pojasta saattaa vielä tulla jotakin”, Kekkos-Väyrynen sanoo ko­htauksessa.

Hassultahan se kuulostaa, ja suuruudenhullulta.

Väyrynen hämmästyy – totta kai se kuulostaa hassulta ja suuruudenhullulta. Sehän on tarkoituskin.

”Koko hommahan on vitsi. Koko näytelmä on vitsi.”

”Totta kai! Minä esitän Kekkosta, ja joku nuori minua. Ja me tavataan. Ja Martti Miettunen kehuu, että on siinä vaalituloksessa jotain hyvääkin, kun tuli tällainen nuori mies Lapista valittua.”

Väyrynen hekottaa taas. Pää kallistuu taaksepäin, kun hän selittää vitsiä:

”Se kertoo mulle sen!”

”Koko näytelmän juju on siinä, että asetelma on absurdi.” Väyrynen on sellaisissa asetelmissa hyvä: Pudot­tuaan nolosti kansanedustajan paikalta keväällä 2011 Väyrynen ilmoitti lähtevänsä kisaamaan presidentin tehtävästä. Keskustassa pelättiin, että Väyrynen epäonnistuisi, jäisi muun muassa kaimansa Paavo Lipposen jalkoihin ja nolaisi pulueen. Tuolloin huumoritutkija analysoi, että Väyrysen vaalikampanja oli eräänlaista camp-huumoria. Se toimi. Vitsi kantoi melkein toiselle kierrokselle asti.

Väyrynen kapuaa takaisin lavalle.

”Otetaanpas sieltä nuori Värynenkin lavalle ja ruvetaan hommiin.”

Pohjanrannan vastaanottotiskillä henkilökunta vastaa lippuvaraussoittoihin, joita tulee pääkaupungista asti.

Heinäkuun näytökset on jo myyty loppuun, henkilökunta pahoittelee, mutta elokuulle on jo sovittu kaksi lisänäytöstä.

Montako lippua laitetaan? SK