Vallattomaksi menee

Maakuntamalli vie noin puolet kuntien verotuloista. Samalla se syö kunnilta valtaa.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen vastuu siirtyy näillä näkymin maakunnille vuoden 2019 alussa. Hallitus julkisti 29. kesäkuuta alustavat lakiluonnokset, joiden myötä pitkällisen punnerruksen vaatinut sote-uudistus ja maakuntien perustaminen saadaan valmiiksi.

Maakuntalain astuessa voimaan Suomeen syntyy 18 maakuntaa, joiden vastuulle siirtyvät muun ­muassa julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut, pelastustoimi ja ympäristöterveydenhuolto.

Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti toimii sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistuksen ja aluehallintouudistuksen projektijohtajana. Hän luotsaa sote-uudistusta perustuslaillisten ja poliittisten karikoiden ohi. Pöystin mielestä uudistukset turvaavat kansalaisille yhdenvertaisen sosiaali- ja terveydenhuollon ja vähentävät julkisen sektorin kestävyysvajetta.

Mutta miten käy kunnille? Siitä on huolestunut Kuntaliiton hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Sirpa Paatero (sd).

Mistä maakuntalaissa on kyse?

PÖYSTI: Maakuntalailla luodaan kuntaa suurempi itsehallintoalue. Laki säätää maakunnan taloudesta, toiminnasta, tehtävistä ja siitä, miten kansalaiset ja palveluiden käyttäjät osallistuvat maakunnan toimintaan.

PAATERO: En vielä näe hirveästi järkeä, että rakennetaan uusi hallinnontaso tällä tavalla. Viime syksynä vielä luulin, että ollaan tekemässä sote-uudistusta, mutta sitten ymmärsin, että ollaankin tekemässä maakuntahallintoa. Ja se on enemmän ja enemmän muodostunut valtiojohtoiseksi malliksi.

PÖYSTI: Vaikka maakuntamallissa on valtiollista ohjausta, maakunnille jää paljon päätettäviä, yhteiskunnallisesti painavia asioita. Toiveena on selkeyttää hallintoa. Jo nyt on olemassa paljon ylikunnallisia toimintoja, kuten esimerkiksi sote ja pelastustoimi. Uusi laki selkeyttäisi muun muassa näitä ja tekisi niistä läpinäkyvämpiä.

Miten Suomi muuttuu, jos maakuntalaki menee läpi?

PÖYSTI: Noin neljänsadan ylikunnallisen ja valtiol­lisen organisaation tehtävät kootaan 18 maakuntahallintoon. Tarkoitus on myös määritellä, mitä tehdään kunnissa, mitä maakunnissa ja mitkä ovat valtion koko valtakuntaa koskevat tehtävät. Kansalaisen näkökulmasta isoin asia on vaalit ja siten mahdollisuus osallistua maakunnallisen tason päätöksentekoon.

PAATERO: On iso muutos, että Suomeen rakennetaan kuntien ja valtion ohelle kolmas hallinnontaso, jolla ei käytännössä ole kunnon itsehallintoa. Olisiko ollut mahdollisuus rakentaa toisella tavalla kuin perustaa 18 maakuntaa? Voiko pienimmällä maakunnalla, jossa on 68 000 asukasta, olla samat tehtävät kuin suurimmalla, jossa on 1,6 miljoonaa asukasta? Onko realistista olettaa, että se toimisi?

PÖYSTI: Samalla logiikalla Suomessa pitäisi olla myös erilainen kuntalaki. Voivatko tuhannen asukkaan maaseutukunta ja Helsinki olla samanlaisen lainsäädännön alla?

Miten maakuntamalli tukee sote-uudistuksen toteuttamista?

PÖYSTI: Sote-uudistuksen tärkeimmät tavoitteet ovat julkisen talouden kestävyysvajeen vähentäminen ja hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen. Silloin tarvitaan riittävän suuri väestöpohja. Yksittäisissä kunnissa sitä ei ole.

On vaikea kuvitella kuntauudistusta, jossa kuntien määrää vähennettäisiin niin paljon, että saataisiin kuhunkin kuntaan sote-uudistuksen vaatima riittävä väestöpohja. Maakunnan kautta tähän tavoitteeseen päästään.

PAATERO: Tässä on tehty poliittinen valinta. Ei ole haluttu mallia, jossa kunnat ovat mukana. Yksi vaihtoehto olisi ollut mukailtu kuntayhtymämalli. Toinen vaihtoehto olisi ollut luoda toinen hallinnontaso kuntalain pohjalta. Tällainen aluekuntamalli on Ruotsissa.

PÖYSTI: Tuossahan on myös uusi hallinnontaso. En usko, että kansalaisen näkökulmasta väliä on sillä, onko kyseessä maakunta vai aluekunta. Maakuntamallissa on vahvempi valtion ohjaus kuin aluekunta-ajatuksessa, ja sote-puolella on haluttu vahvempaa valtion ohjausta.

Kun luodaan uusi hallinnontaso, eikö siihen mene enemmän rahaa ja sote-uudistuksen säästötavoite ei toteudu?

PÖYSTI: Kun erillisten organisaatioiden määrä vähenee, hallinto voi tehostua. Säästö on tosin sote-uudistuksessa väärä sana. Kaikissa skenaarioissa sote-menot kasvavat, mutta kyse on siitä, kuinka nopeasti. Kuuluisa kolmen miljardin säästötavoite tarkoittaa sitä, että hidastetaan menojen reaalista kasvua.

PAATERO: Tärkeä on myös miettiä hoitoketjuja eli integraatiota. Tavoite on, että ihminen ei kulje luukulta toiselle vaan on yksi taho, joka vastaa hoidosta. Tähän kytketään hoidon lisäksi ennaltaehkäisy ja kuntoutus. Nyt on kyseenalaista, voivatko integraation hyödyt eli parempi hoito ja säästöt toteutua esitetyillä valinnanvapaus- ja yhtiöittämismalleilla.

PÖYSTI: Säästöissä on oleellista oikea-aikainen hoito ja palvelu. Hoito ei saa viivästyä, vaan se pitää tehdä heti ja kokonaan. Tällä hetkellä on järjetöntä, että eniten kontrolloidaan halvimpaan eli perusterveydenhuoltoon pääsyä. Jos sille ei tehtäisi mitään, vuosien päästä vakuutusyhtiöt kiittäisivät, koska maksukykyinen väestö siirtyisi niiden asiakkaiksi. Silloin julkisia palveluja on entistä vaikeampi pitää yllä ja tulee huono kierre.

PAATERO: Perusterveydenhuolto, esimerkiksi terveysasemat, ovat olleet kuntien säästöpaineen alla. Kunnilla on ollut kokemus, että rahat ovat menneet erikoissairaanhoidon puolelle, joka taas ei ole ollut kuntien vastuulla. Perusterveydenhuoltoa pitäisi vahvistaa.

PÖYSTI: Samoin sosiaalihuoltoa.

Miten kansalaiset voisivat demokraattisesti vaikuttaa maakuntansa asioihin, kuten sote-palveluihin?

PÖYSTI: Olemalla ehdokkaana maakuntavaltuuston vaaleissa ja äänestämällä. Tavoitteena on saada toimiviksi samanlaisia vaikuttamistoimielimiä kuin kunnissa, kuten vanhusneuvosto, vammaisneuvosto, vähemmistökielen lautakunta ja nuorisovaltuusto.

Maakuntavaltuusto valitaan kuntavaalien yhteydessä. Äänestäjille annetaan kaksi lippua, toisella äänestetään ehdokasta kunnanvaltuustoon ja toisella maakuntavaltuustoon.

PAATERO: Jos on pakko luoda uusi hallinnontaso, niin minimitavoite on, että ihmiset pääsevät äänestämään. Olen yrittänyt miettiä, miten tavallista ihmistä kiinnostaa maakuntatason päätöksenteko. Onko ihmisillä intressejä ottaa yhteyttä maakuntapäättäjiin? Tulevaisuudessa kunnanvaltuustoon valitulta voi kysyä, missä on peruskoulu, mutta sitten on ihan toinen ihminen maakuntavaltuustossa, jolta kysytään, missä on terveysasema ja mitä siellä tapahtuu. Demokratian näkökulmasta tässä on uutta haastetta.

PÖYSTI: Se on totta. Potentiaalinen monimutkaisuus on mallin heikkous. Tosin jo nykyisin monet kunnat hoitavat yhteistyössä terveydenhuollon tehtäviä, eli jo nyt kunnanvaltuutetun vastaus voi olla, että kysy sieltä kuntayhtymästä. Uudessa mallissa kansalainen tulee kohtaamaan hallinnon monimuotoisuuden, joka on tähän asti ollut lähinnä kuntapäättäjien ongelma. Vaaliuurnilla joutuu jo miettimään, kuka hoitaa niitä asioita, joita on hoidettu aikaisemmin kuntien kanssa yhteistyössä ja kuka taas hoitaa oman kunnan asioita.

PAATERO: Suunnitelmissa on, että maakuntien sisälle perustetaan yhtiöitä, joiden päätöksistä maakuntavaltuusto vastaa vain strategisilta osiltaan. Yhtiöiden hallitusten jäsenet tekevät käytännön tason päätöksiä, ja niihin valintoihin kansalaiset eivät pääse demokraattisesti vaikuttamaan. Tämä on iso kysymys, ja vielä ei tiedetä tarkkaan, kuinka paljon yhtiöitä tulee ja mikä niiden päätösvalta on.

Kuntalaisuus on tärkeä osa identiteettiä. Kuinka merkittävä on maakunta?

PAATERO: Tavallinen ihminen ei välttämättä tiedä, missä maakunnassa itse asuu. Olin juuri tilaisuudessa, jossa laulettiin Kymenlaakson laulua. Vähän yli kolmekymppiset eivät olleet koskaan kuulleet sitä. Maakunnalla ei ole ihmiselle merkitystä. Nähtäväksi jää, voiko siitä tulla sillä tavalla osa identiteettiä, että esimerkiksi Uudenmaan alueella asuvat ihmiset tuntevat itsensä uusimaalaisiksi.

Millainen on kuntien rooli tulevaisuudessa?

PAATERO: Kuntien rooli pienenee merkittävästi. Muutos on pienempi pienille kunnille, joilla terveydenhuollon palvelujen järjestämistä ei ole juurikaan enää ollut. Isoilta kunnilta, kuten Helsinki, Espoo ja Vantaa, viedään puolet toiminnoista, rahoituksesta ja henkilöstöstä.

Kuntien verotusoikeutta karsitaan 12,3 prosenttiyksikköä, joten yli puolet verotuloista jää saamatta. Se siirtyy valtion verotuksessa perittäväksi ja siirretään läpijuoksutuksena maakunnille.

Isojen tulojen lisäksi häviävät myös isot menot, kun monet toiminnot siirtyvät maakuntien vastuulle.

PÖYSTI: Kunnat vastaavat edelleen monista paikallisista tehtävistä. Toki paljon muutoksia tulee. Maakuntamalli turvaa kunnalle sen keskeisimmän välineen eli verotusoikeuden. Sillä on iso merkitys etenkin kaupungeissa, jotka ovat alueellisia kasvuvetureita. Maakunnilla ei ole verotusoikeutta.

PAATERO: Väliaikaisesti myös kuntien verotusoikeutta rajataan. Lakiluonnoksiin on kirjoitettu, että kunnat huolehtivat tulevaisuudessakin elinvoimatekijöistä. Isot kaupungit tuottavat meille kasvua ja hyvinvointia. Niihin kerääntyy työpaikkoja ja yrityksiä. Ja jos valta heikkenee, elinmahdollisuudet heikkenevät.

PÖYSTI: Kansalaisten kannalta on merkittävää, miten kaupunkien ja maakuntien yhteiselo alkaa toimia. Jos kaupunkien rooli heikkenee liikaa, se ei ole hyväksi. Mutta isot kaupungitkaan eivät kykene tekemään kaikkea yksin.

Kuntien velat ovat lähes nelinkertaistuneet 2000-luvulla. Jos yli puolet kuntien tuloista jää saamatta, kuinka velkaantuneille kunnille käy?

PAATERO: Epäilys on, että huonosti. Kun uudessa mallissa on luvattu, että kansalaisten verotuksessa ei tapahdu suuria muutoksia, kunnissa taloudellinen paine kasvaa. Miten elinvoimaa voidaan rakentaa, jos on paljon velkaa? Useimmissa kunnissa on paljon investointivelkaa, jolla on yritetty luoda uusia työpaikkoja. Pienimmät kunnat eivät tästä selviä, ja isoillekin tulee ongelmia.

PÖYSTI: En usko, että kuntien velkaantumisesta tulee hallitsematonta kierrettä. Kuntien rahoitusta täytyy vielä sote-uudistuksen jälkeenkin kehittää ja ottaa huomioon kunnille jäävät tehtävät. Kuntakohtaiset erot ovat kyllä isoja. Osa on taantuvan verotulon ja väestön kuntia. Niistä eivät kuitenkaan häviä kaikki ihmiset. Tällaisessa tilanteessa maakuntamalli huolehtii, että sote-palvelut rahoitetaan yhdenmukaisin kriteerein.

PAATERO: Kunnille jäävät kiinteistöt ovat myös haaste, esimerkiksi terveysasemat ja sairaalat. Maakunta ottaa osan kiinteistöistä, mutta jäljelle jäävien kiinteistöjen velat jäävät kunnille. Kenelläkään ei ole vielä vastausta, mitä niille tehdään.

PÖYSTI: Tehdään jalostamo, joka pohtii niiden kohtalon. Kuntien, maakuntien ja valtion yhteistyönä kiinteistöt voidaan korjata ja muuttaa uuteen käyttöön. Niistä saatu tulo jaetaan saneeraukseen osallistuneiden kesken. Samankaltainen operaatio tehtiin pankkikriisin jälkeen, ja siitä oli erittäin hyvät kokemukset. SK

Tuomas Pöysti

Alivaltiosihteeri, Sote- ja aluehallinto­uudistusten projektijohtaja

ikä: 46

koulutus: Oikeustieteen tohtori

Sirpa Paatero

Kansanedustaja (sd), Kuntaliiton hallituksen puheenjohtaja

ikä: 51

koulutus: Ehkäisevän päihdetyön ohjaaja