◼	Hillary Clinton -naamiota käyttänyt nainen ­osoitti mieltään Donald Trumpia vastaan kesäkuussa San Antoniossa.
Hillary Clinton -naamiota käyttänyt nainen ­osoitti mieltään Donald Trumpia vastaan kesäkuussa San Antoniossa.

Inhokki ja inhokimpi

Hillary Clinton ja Donald Trump kamppailevat vaaleissa omaa epäsuosiotaan vastaan.

Hillary Clinton -naamiota käyttänyt nainen ­osoitti mieltään Donald Trumpia vastaan kesäkuussa San Antoniossa.

Uutinen ei olisi voinut olla Hillary Clintonille huonompi.

Kun Yhdysvaltojen liittovaltion poliisin johtaja James Comey käveli median eteen 5. heinäkuuta, harva tiesi mitä tuleman piti.

Clinton oli ollut pitkään tutkinnassa henkilökohtaisen sähköpostin käyttämisestä työasioihin ulkoministeriaikana, mutta hänen arveltiin saavan FBI:lta korkeintaan kevyet moitteet.

Niiden sijasta Comey kävi 15 minuuttia yksityiskohtaisesti läpi Clintonin virheitä korostaen, että ulkoministeri oli ollut ”äärimmäisen varomaton” käsitellessään salaiseksi luokiteltuja sähköposteja.

Lakia ei ehkä rikottu, mutta Clintonin toimet kertoivat huonosta arvostelukyvystä ja huolimattomuudesta kansakunnalle elintärkeiden asioiden hoitamisessa, Comey viestitti.

Toisenlaisena vaalivuonna lopputulos olisi ollut presidenttiehdokkaalle musertava. Vastapuoli olisi kiireen vilkkaa tehnyt Comeyn kommenteista tv-mainoksen, joka olisi iskostanut sanat ”äärimmäisen varomaton” äänestäjien muistiin.

Mutta 2016 ei ole tyypillinen vuosi. Tarkkaan mietityn hyökkäyksen sijasta republikaanien ehdokas Donald Trump kykeni ainoastaan jalkojen tömistykseen Twitterissä:

”Systeemiä on peukaloitu. Hyvin, hyvin epäreilua!”

Yhdysvaltojen presidentinvaalikamppailu on ollut kuin vuoristorata: äkkipudotuksia, jyrkkiä käänteitä, riemun ja kauhun kiljahduksia.

Eikä ehdokkaita ole edes vielä virallisesti valittu.

Tältä osin yllätyksiä tuskin on luvassa. Republikaanien ehdokkaaksi noussee Trump puoluekokouksessa 18. heinäkuuta. Viikkoa myöhemmin Clinton valittaneen demokraattien ehdokkaaksi.

Mikään muu kamppailussa ei ole noudattanut tuttuja kaavoja.

Suurin muutos edellisiin vaaleihin on tapahtunut poliittisen eliitin roolissa. Liikemies Trump ja Clintonin haastanut sosialisti Bernie Sanders ovat ulkopuolisina saaneet molempien puolueiden sisäpiirit puolustuskannalle.

Heidän vaikutuksensa ulottuu syvälle: Trump on häikäilemättömällä populismillaan pirstonut puolueensa pysyvästi, ja Sanders on suuryritysten vastaisilla puheillaan pakottanut demokraatit enemmän vasemmalle kuin he olisivat halunneet.

Vaalikamppailu jää historiaan myös tabujen rikkomisesta.

Koskaan aiemmin ei amerikkalaisessa politiikassa ole käytetty niin alatyylistä kieltä niin äänekkäästi. Republikaanien esivaaleissa haukuttiin muslimeja, halveksittiin naisia ja kilpailtiin sukuelinten koolla. Vihapuhe ei ole ollut vierasta myöskään Sandersin kannattajille.

Häkellyttävintä on kuitenkin pääehdokkaiden epäsuosio. Merkittävä osa amerikkalaisista inhoaa molempia: 55,3 prosentilla on kielteinen käsitys Clintonista ja 60,9 prosentilla Trumpista, kertoo mielipidekyselyiden keskiarvoja mittaava RealClearPolitics-sivusto.

Kun amerikkalaiset tiistaina 8. marraskuuta käyvät uurnille, kahdesta inhokista vähemmän inhottu voittaa.

Jos vaalit pidettäisiin nyt, lopputulos olisi selvä. Lähes kaikissa gallupeissa Clintonin etumatka on useita prosenttiyksikköjä, suurimmillaan yli kymmenen.

Trumpin mahdollisuus voittoon on tällä hetkellä 17,3 prosenttia, kertoo kyselyjä seuraavan FiveThirtyEight-sivuston ennuste.

Vaalikamppailua seuraavat ovat yksimielisiä: Trumpin pahin ongelma on Trump itse. Jopa monien republikaanien mielestä ehdokkaan mielenlaatu ei sovi suurvallan johtamiseen.

Trump on kerta toisensa jälkeen osoittanut olevansa herkkänahkainen, itsekeskeinen ja kostonhimoinen – ominaisuuksia, joita Valkoisen talon seuraavalla isännällä ei soisi olevan.

Luonteenpiirteet ovat johtaneet vaikeuksiin juuri silloin kun Trumpin olisi pitänyt olevan vahvimmillaan.

Hän ei esimerkiksi kyennyt Orlandon yökerhoammuskelun jälkeen esiintymään arvokkaasti vaan kiitteli Twitterissä onnittelijoita, jotka olivat kehuneet hänen olleen oikeassa islamin uhasta.

FBI:n läksytettyä Clintonia republikaanit kuvittelivat hetken, että heidän ehdokkaansa pääsisi vihdoin kisassa niskan päälle.

Tyrmistyksekseen he joutuivat katsomaan sivusta, kun Trump käytti seuraavan palopuheensa Clintonin arvostelemisen sijasta omien möhläystensä puolustelemiseen.

Kovin hyvin ei käynyt myöskään Trumpin ja republikaanisenaattorien rauhantapaamisessa, jonka piti tuoda kampanjalle myönteistä julkisuutta.

Paikalla olleet kertoivat amerikkalaislehdille Trumpin haukkuneen yhtä senaattoria ”luuseriksi” ja uhanneen estää toisen arvostelijan uudelleenvalinnan (vaikka tämän paikka ei edes ole katkolla).

”Nämä vaalit ovat roskispalo”, tviittasi eräs molempia ehdokkaita inhoava senaattori.

Kaikesta huolimatta Trump onnistui kesäkuussa keräämään kampanjalleen lahjoituksia 51 miljoonaa dollaria (noin 46 miljoonaa euroa) – melkoinen summa lähes tyhjänä olleeseen kassaan.

Samaan aikaan republikaanien vastustus on vähä vähältä murentunut. Puoluekokouksen lähestyessä eliitti on hitaasti ryhmittymässä ehdokkaan taakse. Vain harvat ovat ilmoittaneet äänestävänsä mieluummin Clintonia.

Puolueessa elää vielä toivo, että Trump nousee jollakin konstilla vahvaksi haastajaksi. Yksi keino voisi olla naisen valitseminen varapresidenttiehdokkaaksi. Yhtenä nimenä on vilauteltu 46-vuotiasta iowalaissenaattoria Joni Ernstiä, joka ajaa moottoripyörällä ja palveli Irakissa.

Todennäköisempää kuitenkin on, että Trump valitsee rinnalleen joko eläkkeellä olevan kenraalin tai jonkun monista uutta tilaisuutta odottavista ikikonservatiiveista, esimerkiksi 73-vuotiaan Newt Gingrichin.

Kylmä. Persoonaton. Epäluotettava. Amerikkalaisten käsitys Hillary Clintonista ei ole mairitteleva.

Epäluulo johtuu osittain sukupuolesta. Naisehdokkaalta edellytetään Yhdysvalloissa edelleen ominaisuuksia, joita ilman miehet pärjäävät mainiosti: lämpöä, pehmeyttä ja tunteellisuutta. Niitä ei politiikassa parkkiintunut entinen ulkoministeri helposti näytä.

Osittain mielikuva kieroilevasta pyrkyristä on republikaanien syytä. Clintonin niskaan on vuosia kaadettu lokaa asioista, jotka eivät ole hänen syytään, kuten Yhdysvaltoja 1992–2000 johtaneen presidentti Bill Clintonin naisjutuista.

Pitkälti Clinton saa kuitenkin syyttää imago-ongelmista itseään.

Hän esimerkiksi vakuutteli kuukausia, ettei ulkoministerinä ollessaan käyttänyt henkilökohtaista sähköpostiaan salaisten tietojen käsittelemiseen. FBI:n mukaan väite ei pidä paikkansa.

Luottamusta ei liioin lisännyt median tietoon tullut Bill Clintonin yksityiskeskustelu oikeusministeri Loretta Lynchin kanssa juuri ennen kuin hänen vaimonsa sähköpostitutkinnan tulokset julkistettiin.

Amerikkalaisten käsitys Clintoneista läpimätinä opportunisteina tuskin ainakaan muuttui parempaan suuntaan.

Clintonin vahvuutena on kuitenkin asiaosaaminen: hän tuntee paitsi Was­hingtonin politiikan myös viranomaishallinnon koukerot ja olisi presidenttinä ensimmäisestä päivästä alkaen ainakin Trumpia valmiimpi johtamaan suurvaltaa.

Vaaleissa Clintonin puolella on väes­törakenne. Ylivoimainen enemmistö naisista, latinoista ja mustista äänestää demokraattia. Rasistina ja sovinistina tunnettu Trump ei voita heitä puolelleen, vaikka kuinka maanittelisi. SK

Pienet ehdokkaat isojen uhkana

Donald Trumpin ja Hillary Clintonin lisäksi Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa on kaksi pienpuolueiden ehdokasta, jotka saattavat viedä paljon ääniä molemmilta.

Libertaaripuolueen ehdokas Gary Johnson on entinen republikaani ja New Mexicon osavaltion pitkäaikainen kuvernööri. Hän kannattaa julkisen vallan kutistamista, jättimäistä veroalea ja täydellisiä kansalaisvapauksia, muun muassa homoavioliittoja ja aselupien höllentämistä nykyisestäkin.

Libertaarit asuttavat Yhdysvalloissa politiikan villiä takapihaa. ”Metamfetamiinin pitäisi olla yhtä laillista kuin tomaattien”, vaati eräs edustaja hiljan puoluekokouksessa. ”Uskon maailmaan, jossa homoparit voivat puolustaa marihuanapeltojaan konetuliasein”, julisti toinen.

Hörhöilystä huolimatta Johnson saattaa viedä ääniä erityisesti Clintonilta. Sapekkaaksi äitynyt esivaalikamppailu sosialisti Bernie Sandersin kanssa kaivertaa nuoria vasemmistolaisia, jotka eivät välttämättä anna protestiääniään Clintonille.

Sandersin kannattajia houkuttelee myös aktivistilääkäri Jill Stein, jonka vihreät nimittänevät presidenttiehdokkaaksi elokuussa. J