kohtaamiset

◼	Julie Delpyn uutuuselokuva on komediallinen Lolo.
Julie Delpyn uutuuselokuva on komediallinen Lolo.

elokuva

”Olemme klovneja, joita ei pidetä taiteilijoina”

Julie Delpy ohjaa menestyskomedioita, muttei saa rahoitusta vakavaan draamaan.

Näyttelijänä tunnettu ­Julie Delpy heittäytyi itse elokuvantekijäksi kymmenen vuotta sitten. Omaelämäkerrallisesta pikkubudjetin kome­diasta 2 päivää Pariisissa tuli heti suuri menestys.

Nyt elokuvateattereihin saapunut Lolo on jo Delpyn viides ohjaus. Hän näyttelee myös naispääosaa, muotialalla työskentelevää nelikymppistä Valeriaa. Urbaani nainen ihastuu perusturvalliseen, maalta kotoisin olevaan tietokoneohjelmoijaan, jota esittää Ranskan suosituin elokuvakoomikko Dany Boon.

Elokuva on tuttua Delpyä. Se on kierroksilla käyvä ihmissuhdehupailu, jossa woodyallenmainen sanailu kohtaa ranskalaisen, burleskin ihmiskuvan.

”Yksi syy, miksi teen elokuvani Ranskassa on vapaus sanoa mitä vain. Roisi kielenkäyttö loukkaa amerikkalaisia ja brittejä. Ranskalaisia taas ei voi elokuvalla loukata. Seksistä puhuminen ei ole tuhmaa”, elokuvansa itse kirjoittava Delpy sanoo.

Toinen syy on raha.

”Amerikassa ei ole enää juuri lainkaan indie-elokuvia.”

Jopa Rakkautta ennen keskiyötä, Richard Linklaterin ohjaaman trilogian päätösosa, tehtiin euroilla, toisin kuin edeltäjänsä. Rahoituslähteet olivat osasyy, miksi Julie Delpyn ja Ethan Hawken roolihahmot kohtasivat siinä Kreikassa.

”Ranskassa on miljoona kertaa helpompi tehdä elokuva kuin Yhdysvalloissa.”

Lolon nimihahmo on Valerian parikymppinen poika, joka roikkuu kotona äitinsä siivellä. Ylimielinen mieslapsi on farssin pahis.

”Nykyään lapset saattavat asua kolmikymppisiksi kotona. No, ei töitäkään ole. Vanhemmat haluavat auttaa, ja lähdöstä tulee yhä vaikeampaa”, Delpy sanoo.

”Minä muutin kotoa 16-vuotiaana ja lähdin Yhdysvaltoihin 19-vuotiaana. Se oli varmasti stressaavaa vanhemmilleni, mutta paras lahja, jonka heiltä saatoin saada.”

Jos verikreivitär Ersebeth Bathorysta kertovaa Kreivitärtä ei lasketa, kaikissa Delpyn aiemmissa ohjauksissa on perusrakenteina omaelämäkerrallisia elementtejä. Hän myös näyttelee keskeisen roolin jokaisessa, paitsi vuoteen 1979 sijoittuvassa Ranskalaisessa viikonlopussa. Siinä päähenkilö on teinityttö, jonka Delpy on myöntänyt omakuvakseen.

Kaksi päivää Pariisissa tehtiin niin pienessä piirissä – siinä näyttelimme vain minä, ystäväni ja perheenjäseneni – ettei ulkopuolisen pääosanesittäjän palkkaamiseen olisi ollut varaa”, Delpy sanoo.

Kreivittären pääosaan taas kukaan ei suostunut, vaikka yritin. Naisnäyttelijöitä ei houkutellut työskennellä kanssani.”

Syyksi Delpy epäilee ennakkoluuloja. Ohjaajaksi ryhtynyttä näyttelijää pidetään suuruudenhulluna, etenkin naista.

”Dany Boon on itse näytellyt ja ohjannut, joten häntä ei haitannut työskennellä naispuolisen ohjaaja-näyttelijän kanssa. Hän tiesi, että osasyy ratkaisulleni on se, että näin on helpompi rahoittaa elokuvani.”

Tähden läsnäolo on pääomaa. Delpy kertoo, että hän on yrittänyt saada tuotantoon myös elokuvia, jotka hän ohjaisi, mutta joissa hänelle ei olisi pääosaroolia. Ei onnistu. Sama koskee elokuvia, jotka eivät ole komedioita.

”Me komedian tekijät olemme klovneja, joita ei pidetä taiteilijoina.”

Ryhdyttyään ohjaamaan Delpy on näytellyt muiden elokuvissa vain neljä kertaa. Hän kertoo näyttelemisen olevan nyt rennompaa.

”Osaan ajatella vähemmän, kun näyttelen. Niin hullulta kuin se kuulostaa, ohjaajaksi ryhdyttyäni tiedän entistä selvemmin, että näyttelijä on sitä parempi, mitä vähemmän hän ajattelee.”

”Kun ryhdyn näytellessäni ajattelemaan sitä mitä teen, menen lukkoon.”

Jo näytellessään Krzysztof Kieslowskin Kolme väriä: Valkoisessa hän sai hyvän ohjeen, jota ei silloin ymmärtänyt. Nyt hän soveltaa sitä ohjaajana näyttelijöihinsä: ei mennä ­liian syvälle.

”Kysyin Kieslowskilta roolihahmoni psykologiasta ja hän huokaisi, okei, psykologia, psykologia. Utelin uudelleen ja hän kysyi, mistä roolihahmo sinua muistuttaa. Sanoin, että hullusta, kaikkien kimppuun hyökkäävästä kissasta, joka minulla oli lapsena. Hän sanoi hyvä, ja että minun pitäisi ajatella vain sitä kissaa. Niin teinkin. Impulsiivisuus ja vaisto riittävät.”

Delpy haluaa vielä kertoa rakkaasta ongelmakissastaan.

”Se oli aina kiimassa ja siksi hirveän aggressiivinen, jolloin kollikissat taas eivät olleet kiinnostuneita seksistä. Se oli surullista.” J

kalle kinnunen

Lolo elokuvateattereissa.