Uutisviikko

Anna-Lena Laurén

Kirjoittaja on Dagens ­Nyheterin ja Hufvudstadsbladetin kirjeenvaihtaja Moskovassa.

näkökulma

Kirja pitää kääntää alkuperäiskielestä

Kerran minulla oli Kirgisiassa paikallinen avustaja, ammattikielellä fikseri, joka ylpeästi ilmoitti, että hänen isänsä oli kääntänyt Gabriel García Márquezia. Yllätyin iloisesti. Että tästä köyhästä maasta löytyi espanjan kielen kääntäjiä, jotka vielä käänsivät maailmankirjallisuutta!

”Missä isäsi opiskeli espanjaa?” kysyin.

”Espanjaa? Hän käänsi venäjästä”, fikseri sanoi.

Hän ei ollenkaan ymmärtänyt mitä väliä on sillä, kääntääkö alkuperäiskielestä vai käännöksestä.

Eikä sitä ilmeisesti ymmärrä Gummeruskaan. Kunnioitettu suomalainen kustantamo on julkaisemassa korealaisen kirjailijan Han Kangin bestsellerkirjaa Vegetaristi. Sen suomennos on tehty englanninkielisestä käännöksestä.

Joka lauseellaan Vegetaristi on poikkeuksellinen lukukokemus”, lukee Gummeruksen sivuilla. Siellä myös ilmoitetaan, että alkuteoksen nimi on ”The Vegetarian”.

Kirjan alkuperäinen nimi on Chaesikju-uija. Ja jos jokainen lause on ”lukukokemus”, niin miksi ihmeessä Gummerus ei ole valmis takaamaan lukijalle sitä kokemusta käännättämällä kirjan alkuperäiskielestä?

Helsingin Sanomien kirjallisuuskriitikko Suvi Ahola sai kustantamolta vastauksen, että muutkin tekevät näin. Gummeruksen mielestä tarjolla ei ollut tarpeeksi hyviä kääntäjiä, vaikka Suomesta kyllä löytyy koreasta kääntäviä. Ahola mainitsee esimerkiksi Taru Salmisen.

Kustantajan kannattaisi tässä tilanteessa sanoa aivan rehellisesti mistä on kyse: Haluamme saada kirjan ulos nopeasti ja vaivattamosti. Kaupalliset syyt ovat meille tärkempiä kuin laatu.

Kun oma kirjani De är ­inte kloka, de där ryssaran (Hulluja nuo venäläiset) käännettiin ruotsista venäjäksi, kääntäjä oli jatkuvasti yhteydessä minuun, kysyi ja tarkisti asioita. Hän vaikutti kunnianhimoiselta, ja lopputulos oli mielestäni ihan kelpo. Mutta venäjän kielen opettajani oli pettynyt.

”Kai sinä huomaat, ettei venäjäksi sanota näin?” hän sanoi. ”Kääntäjä on kääntänyt lauseita suoraan, eikä ole ajatellut sitä, että asia sanotaan eri lailla venäjäksi.”

Opettajani oli pettynyt siksi, että kirjastani tuli venäjäksi enemmän käännös kuin teos, vaikka käännös ei ollutkaan suorastaan katastrofaalinen.

Jokaisesta käännöksestä löytyy virheitä. Käännökset pitää aina tarkistaa moneen kertaan, ja silti joitakin virheitä tai väärinkäsityksiä yleensä jää huomaamatta. Mutta yhdestä asiasta ei saa tinkiä: kääntäjän pitää hallita sekä kirjan kieli että oma äidinkielensä niin hyvin, että lopputulos on nimenomaan teos.

Meillä Suomessa on hyvin ammattitaitoisia kääntäjiä. ­Sofi Oksasen kirjat ovat Ruotsissa jättimenestys, mistä harva muista kiittää hänen taitavaa kääntäjäänsä Janina ­Orlovia. Liisa Ryömä, joka on suomentanut muun muassa Monika Fagerholmin kirjoja, osaa aistia kirjailijan tyylin ja muuntaa sen eloisaksi suomeksi.

Nykyään monet kirjat käännetään niin nopeasti ja sarjatuotantomaisesti, että lopputulos on usein suorastaan ala-arvoinen. Tämä koskee ennen ­kaikkea ­englanninkielisiä kirjoja, koska englannista kääntäviä on paljon ja kustantamot valitsevat usein halvimman vaihtoehdon. Olen miettinyt, miten niillä voi omasta mielestään olla siihen varaa, kun yhä useampi suomalainen lukee kirjoja myös englanniksi. Juuri siksi pitäisi julkaista entistä enemmän laadukkaita käännöksiä, koska muuten lukija käy tilaamassa alkuperäisteoksen verkosta.

Yhtä tärkeää on satsata myös muiden kielialuei­den käännöksiin. Suomi ja muut pienet Pohjoismaat ovat jatkuvan anglosaksisen kulttuurivyörytyksen kohteena, ja kiinnostavat ­asiat, jotka tapahtuvat muissa Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa, jäävät liian usein meiltä huomaamatta. Esimerkiksi Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan suomennos oli useita vuosia myöhässä muihin Pohjoismaihin verrattuna, ilmeisesti siksi, että norjalaisen kirjalijan menestys huomattiin vasta kun koko maailma jo puhui hänestä.

Venäläiset kääntäjät ja heidän perinteensä on oma tapauksensa. Venäläisissä käännöksissä ei ole tavatonta, että kääntäjä on ottanut itselleen suuria vapauksia alkuperäisteoksen tulkkaamisessa ja tietoisesti muuttanut konkreettisia yksityiskohtia – omasta mielestään parantaakseen teosta. Esimerkiksi venäläisessä Viidakkokirjassa Bagheera on naaras, vaikka Kiplingin ­alkuperäisteoksessa se on ”he” eikä ”she”.

Kun Lilianna Lungina käänsi Vaahteramäen Eemelin venäjäksi, hän ei ymmärtänyt, että ruotsiksi sana ”dräng” tarkoittaa renkiä ­eikä ”poikaa” kuten tanskaksi. Aatu-rengistä tuli siis ­vähän erikoinen hahmo. Virhe oikaistiin myöhemmissä painoksissa.

Suomenruotsalaisen modernistin Edith Södergranin runoista liikkuu edelleen Mihali Dudinin imeliä käännöksiä venäjäksi, paljon enemmän kuin Södergranin parhaan tulkkaajan Natalia Tolstajan julkaisemia käännöksiä. Se on johtanut siihen, että monien venäläisten silmissä Södergran ei ollut uljas modernisti, vaan nuori lemmensairas neitonen, joka kirjoitti sievästi rakkaudesta.

Hyvää käännöstä ei usein edes pane merkille, koska se ei tunnu käännökseltä. Huonoa käännöstä sen sijaan on mahdotonta olla huomaamatta. Raivostuttavampaa asiaa ei juuri ole. J

Suositut