MIELIPIDE

Kuulolla

MEDIA

oli hyvä, että Helsingin Sanomat kertoi taannoin Hakaniemessä villeinä liikkuneista juoruista, joiden mukaan AKT:n puheenjohtajalla Timo Rädyllä (sd) ja liiton entisellä viestintäpäälliköllä Hilkka Ahteella (sd) olisi ollut suhde.

Monella suulla on jo tullut todistetuksi, että itse väitteessä ei ole tuon taivaallista perää. Mutta juuri se tekee siitä mielenkiintoisen.

Suhdehuhun julkaiseminen paljasti nimittäin jotakin hyvin olennaista – ei suinkaan Rädystä ja Ahteesta, vaan SAK:laisesta ammattiyhdistysliikkeestä.

Toverien pitäisi neuvotella hiki hatussa työurista, kestävyysvajeesta ja muista kohtalonkysymyksistä, mutta ajatuksissa pyörivätkin yhden ay-pomon kuvitellut petipuuhat.

Hesarin juttu on herättänyt vilkkaan keskustelun siitä, onko ylipäätään oikein painaa kuulopuheita lehtiin, ellei niiden paikkansapitävyydestä ole täyttä varmuutta.

Muun muassa eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd) kysyi Demokraatissa eli entisessä Uutispäivä Demarissa, eikö tiedotusvälineiden tehtävä enää olekaan tietojen välittäminen vaan huhujen kertominen.

Heinäluoman tuntien sen täytyi olla pelkkä retorinen heitto. Kokeneena kettuna hän tietää hyvin, mikä merkitys huhuilla on politiikassa. Täysin tuulesta temmatut tarinat voivat saada päättäjät toimimaan aivan toisin kuin he olivat alun perin ajatelleet. Perättömiä väitteitä voidaan laskea jopa tahallaan liikkeelle jonkin päämäärän saavuttamiseksi.

Ruotsalainen historioitsija Peter Englund kertoo viime vuonna suomeksi ilmestyneessä Menneisyyden maailma -kirjassaan, että ilmiö oli olemassa jo ennen nykymuotoista journalismia. ”Käytännössä joka kerta, kun hallitsija syöstiin vallasta varhaismodernilla ajalla, häntä vastaan käytyyn kampanjaan liittyi seksuaalista mustamaalausta”, hän kirjoittaa.

Kuulopuheen kulttuurihistoriaa tutkinut Hans-Joachim Neubauer pitää huhuja eräänlaisina uutisten rinnakkaisilmiöinä, jotka ”tulkitsevat mutkikkaina muodostelmina sitä historiaa, josta ne nousevat ja johon ne vaikuttavat”.

Toimituksissa on vain oltava tarkkoina, miten huhut esitetään. Huhu itsessään ei ole uutinen, vaan oikein suhteutettuna osa uutistaustaa. Eikä pointti ole niinkään siinä, kenestä huhu kertoo, vaan miten ja keiden toimesta sitä levitetään. Huhu on aina totta, vaikka sisältö ei olisi.

Tuomo Lappalainen
tuomo.lappalainen@otavamedia.fi

MUUalta

 ”Pilke silmäkulmassa voidaan sanoa, että tv-ohjelma oli taas presidentintekijänä – vielä lähettämätön 2012 Linnan juhlat.”
Viestinnän professori Pekka Aula Pekka Haavistosta Ura-lehdessä 1/2012


 ”Tieto on pääsääntöisesti kiistanalaista. Niin sanotun journalistisen prosessin tuloksena syntynyt tieto ei yleensä ole vähemmän kiistanalaista kuin muu tarjolla oleva tieto.”
Juha Peltonen Demokraatissa 16.3.2012


 ”Talous­toimittajien kyhäämissä ennusteissa tai totuuksissa ei olisi minusta sitäkään vähää itua kuin talousviranomaisten julkilausumissa.”
Taloustoimittaja Jan Hurri Suomen Lehdistössä 3/2012