mielipide

jan erola

Kirjoittaja on Helsingin vuoden 2016 kirjamessujen ohjelmajohtaja ja viestintäkonsultti.

Kolumni

Veronkiertäjät, hävetkää!

Väistyvät katseet, supattelu ja hienovarainen paheksunta. Tällaista eliitin langettamaa häpeärangaistusta todistin parisen vuosi sitten Kansallisoopperan ensi-illan auladrinksuilla, kun taloudellisista väärinkäytöksistä julkisuudessa ryöpytetty suuryhtiön ex-johtaja yritti minglailla. Näytelmä muistutti elokuvan Valheita ja viettelyksiä loppukoh­tausta oopperassa: päähenkilö oli ehkä voittanut taistelunsa, mutta hävisi sodan. Elokuvan Madame de Tourvel menetti tärkeimpänsä, maineensa seurapiireissä.

Helsingin oopperassa tarkkailemani miespuolinen ex-johtaja ei todennäköisimmin kokenut samoin. Kotona saattoi silti odottaa kovat oltavat. Juutalaisen sanonnan mukaan: Jos sinulla on ongelma, sinulla on ongelma. Jos vaimosi tietää ongelmastasi, sinulla on kaksi ongelmaa.

Piipahdin viime viikolla Maltalla, jossa on käynnissä pääministeri Joseph Muscatin lähipiiriin ulottuva Panamagate-kohu. Valtion energiayhtiön yksityistämisjärjestelyissä sekä Maltan energiaministeri Konrad Mizzi että kansliapäällikkö Keith Schembri olivat salaa perustaneet Panamaan omat veronkiertoyhtiöt. Samaan aikaan valtio teki satojen miljoonien eurojen yrityskauppoja azerbaitsanilaisten kanssa.

Neuvotteluissa ei ministerien ja kansliapäällikön lisäksi ollut lainkaan virkamiehiä paikalla. Panamassa on tiukka yrityssalaisuus, joten maltalaisen toimittajan kaivamien yritysten perustamistietojen lisäksi muita paljastuksia tuskin Keski-Amerikasta heruu.

Talousrikollisuuden, korruption ja laillisuuden rajamailla olevan, mutta arkijärjellä kohtuuttoman ja tuhoavan ahneuden laillinen rankaisu on usein vaikeaa, ellei mahdotonta. Sakko- ja vankeusrangaistukset ovat harvoin suhteessa tekojen aiheuttamaan tuhoon, kuten alihankkijoiden konkursseihin, menetettyihin työpaikkoihin ja pahimmillaan taloudellisesti tuhottujen ihmisten perheiden hajoamisiin ja itsemurhiin.

Vilpillisten ja moraalisesti tuomittavien rikkaiden tuomitseminen on muodikasta taloudellisesti heikkoina aikoina. Välillä uhrilampaiksi kelpaavat sivuroolien näyttelijät. 1990-luvun pankkikriisin jäljiltä oi­keusmurhan kohteeksi joutui muun muassa Johnny Liebkind ja it-kuplan jälkeen Jippiin johtajat. Juuri nyt taivastelun kohteena ovat Portugaliin muuttaneet veropakolaiset, kuten Sinivalkoisen Suklaan omistajasuvun Karl Fazer sekä rengastestien vilpeistä kärähtäneen Nokian renkaiden ex-johtaja Kim Grahn.

Jostain syystä häpeärangaistus ei ulotu oikeasti isoihin kaloihin. Hiljattain edesmennyt, 1990-luvulla Suomen vaikutusvaltaisin talousjohtaja Casimir Ehrnrooth kärähti kolme vuotta sitten liechtensteinilaisesta veronkiertotilistä. ”On täysi mysteeri, kuka ne rahat tilille on tallettanut ja minne rahat sitten joutuivat. Mistä minä ottaisin yhtäkkiä noin paljon rahaa”, selitteli Ehrnrooth Helsingin Sanomien toimittaja Jyri Hänniselle. Verottaja ei uskonut Ehrnroothin tarinaa itsekseen vaeltavasta kymmenestä miljoonasta eurosta, vaan langetti parin miljoonan jälkiverot. Hesarin paljastukseen ei juuri muualla mediassa tartuttu.

Nyt kun veronkiertoa harrastaneet suuryritykset Googlen ja Facebookin tapaan ovat julkisuuspaineessa taipumassa vastuullisiksi yrityskansalaisiksi, pitäisikö samaa keinoa käyttää myös suomalaisiin veronkiertäjiin?

Panamagaten Maltalla kaupassa myydään sikalogoisia Panama-hattuja ja suuressa ulkomainoksessa on pääministeri Muscat kahden kätyrinsä kanssa. Vieressä lukee: ”Hävetkää.” J

Uusimmat