Uutisviikko

”Poliitikot lupaavat vaalien alla vaikka mitä ja vaalien jälkeen ne typerät ajatukset toteutetaan.”

Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen, HS 6.3.

”Mikään liitto ei ole liput liehuen sanonut lähtevänsä sopimukseen mukaan.”

Palvelualojen ammattiliiton puheenjohtaja Ann Selin yhteiskuntasopimuksesta, HS 7.3.

”Suunnitelmaa B ei tällä hetkellä ole.”

Pääministeri Juha Sipilän mukaan pakkolakeja ei ehditä valmistella, Yle 5.3.

Banksy taas tähtäimessä

Brittiläisen katutaiteilijan Banksyn henkilöllisyys on ollut mysteeri vuosikausia. Tutkijaryhmä ryhtyi selvityksiin toden teolla, muun muassa kriminologian ja matematiikan keinoin. Kantaaottavien graffititeosten maalauspaikkojen perusteella päädyttiin arvaamaan, että Banksyn henkilöllisyys on ollut tiedossa jo vuodesta 2008. Hän on ilmeisesti taiteilija Robin Gunningham.

Turkilla lisävaatimuksia

Turkki listasi EU:n kriisikokouksessa ehtoja, joilla pakolaisvirta on pysäytettävissä. Viisumivapauden lisäksi Turkki halusi kuusi miljardia euroa, puolet enemmän kuin aiemmin oli sovittu. EU sitoutui lisärahoitukseen, mutta summaa ei kerrottu. Uuden sopimuksen mukaan Turkki ottaa vastaan kaikki Kreikan saarille tulevat siirtolaiset.

Tuomio selviää syksyllä

Jari Aarnion virkarikos- ja huumeoikeudenkäynti päättyi 11. maaliskuuta syyttä­jien ja syytettyjen loppulausuntoihin. Kesäkuussa 2015 alkanut käräjöinti koskee yli tuhannen hasiskilon maahantuonnin järjestämistä ja siitä saatua 1,5 miljoonan euron voittoa. Entinen Helsingin huumepoliisin päällikkö kiistää kaikki syytteet.

Ficon valta väheni

Slovakian populistipääministeri Robert Ficon puolue voitti vaalit mutta menetti enemmistöasemansa hallituksessa. Se joutuu muodostamaan koalition. Slovakia aloittaa EU:n puheenjohtajamaana heinäkuussa, vaikka se vastustaa kovaäänisesti EU:n taakanjakoa pakolaiskriisissä. Fico on sanonut, ettei Slovakiaan tule yhtäkään muslimia.

Ei pääkaupunkiseudulle

Maahanmuuttovirasto ja työ- ja elinkeinoministeriö ovat laatimassa ohjetta, joka rajoittaisi turvapaikanhakijoiden muuttamista pääkaupunkiseudulle. Oleskeluluvan saaneen olisi hankittava työ- tai opiskelupaikka ennen muuttoa, tai vastaanottokeskus ei myönnä maksusitoumusta vuokravakuuksiin.

Viimeinen sähköposti

Andreas Lubitz lähetti meilin terapeutilleen kaksi viikkoa ennen kuin ohjasi Germanwingsin lentokoneen tahallaan päin Alppeja vuosi sitten maaliskuussa. ”Pelkään tulevani sokeaksi enkä saa asiaa pois mielestäni”, Lubitz kirjoitti. Hän pelkäsi menettävänsä työnsä näön heikkenemisen vuoksi. Turmassa kuoli 149 ihmistä.

Wärtsiläkin vääristellyt

Wärtsilä ilmoitti sisäisessä selvityksessä tulleen ilmi, että sen laivamoottorit kuluttavat enemmän polttoainetta kuin yhtiö on kertonut. Poikkeama on prosentin suuruinen ja koskee Wärtsilän mukaan kahta prosenttia myydyistä moottoreista. Asiasta tiedottaminen liittynee uutisiin Nokian renkaiden testitulosten väärentämisestä.

Väyrysen puolue etenee

Paavo Väyrysen (kesk) eurovastainen Kansalaispuolue on merkitty yhdistysrekisteriin. Seuraavaksi se pyrkii puoluerekisteriin. Puolueilla pitää olla piirijärjestöt, joita Kansalaispuolueella ei ole. Kansalaiset pääsevät vain puolueen kannatusjäseniksi, joilla on omat kokoukset vaalipiireissä.

kuvat © Geert Vanden Wijngaert / ap / lk, Vesa Moilanen / lk, Alastair Grant / ap / lk, Samuel Kubani / afp / lk

Lähteet: HS, Yle, Guardian, New York Times, BBC, Reuters

”Poliitikot lupaavat vaalien alla vaikka mitä ja vaalien jälkeen ne typerät ajatukset toteutetaan.”

Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen, HS 6.3.

”Mikään liitto ei ole liput liehuen sanonut lähtevänsä sopimukseen mukaan.”

Palvelualojen ammattiliiton puheenjohtaja Ann Selin yhteiskuntasopimuksesta, HS 7.3.

”Suunnitelmaa B ei tällä hetkellä ole.”

Pääministeri Juha Sipilän mukaan pakkolakeja ei ehditä valmistella, Yle 5.3.

viikko lukuina

Suomen Kuvalehden levikki oli

77 989

kappaletta 2015.

Suomen Kuvalehden levikki kasvoi

835

kappaleella.

Lähde: MediaAuditFinland Oy