◼	Amhet ja Ruken Horo ja ovat puolivuotiaan lapsensa kanssa vierailulla Fatma Kurekcin luona.
Amhet ja Ruken Horo ja ovat puolivuotiaan lapsensa kanssa vierailulla Fatma Kurekcin luona.

Pakolaisten maa

Turkissa asuu 2,7 miljoonaa syyrialaispakolaista. Eurooppaan pyrkijöille kaupataan Izmirissä piraattipelastusliivejä ja kumisia pelastusrenkaita.

Amhet ja Ruken Horo ja ovat puolivuotiaan lapsensa kanssa vierailulla Fatma Kurekcin luona.

Pieni huone, sohva, kaksi patjaa, ei lämmitystä. Fatma ja Mustafa Kurekcin viisihenkinen perhe on asunut täällä jo kolme vuotta.

Fatma häätää lapset rätisevän television äärestä ja ryhtyy keittämään teetä. Mustafa istahtaa patjalle. Hän pidättelee kyyneleitä ja manaa kovaa kohtaloaan.

Mustafa pystyy juuri ja juuri kävelemään. Hän jäi viime syksynä auton alle kuljettaessaan kärryillä metalliromua. Molemmat jalat menivät poikki, ja hän joutui makaamaan viisi kuukautta vuodepotilaana. Hän on katkera auton kuljettajalle, joka ei jäänyt auttamaan eikä tarjonnut minkäänlaista korvausta.

Kurekcit ovat Syyrian kurdeja. He pakenivat Syyrian Alepposta Turkkiin vuonna 2013, kun hallituksen joukkojen ja kapinallisten väliset taistelut kiihtyivät heidän asuinalueellaan. Uusi koti löytyi monien mutkien jälkeen maan länsirannikolta Izmiristä.

”Olin Aleppossa töissä putkitehtaassa ja meillä oli oma talo”, Mustafa kertoo. ”En tiedä, onko se enää edes pystyssä.”

Kurekcit asuvat Izmirin keskustan yläpuolelle kohoavalla Kadifekalen kukkulalla, jossa elää paljon Syyrian kurdeja. He jakavat kahden huoneen ja keittiön asunnon kolmihenkisen sukulaisperheen kanssa.

Leipä on tiukassa, sillä Mustafa ei pysty tekemään enää töitä jalkavaivojensa takia. Metalliromun ja kierrätyskartongin kerääminen ei ollut kovin tuottoisaa, mutta se toi valtaosan perheen tuloista. Fatma käy siivoamassa, mutta siitä maksetaan niin pientä palkkaa, etteivät rahat tahdo riittää enää edes vuokraan.

Mustafa ei silti suunnittele lähtöä Eurooppaan, kuten monet muut Turkissa elävät syyrialaiset.

”Haluamme palata kotiin”, hän sanoo. ”Mutta vain jumala tietää, loppuuko tämä sota koskaan.”

Neljän miljoonan asukkaan Izmirissä asuu virallisten tilastojen mukaan 89 000 syyrialaista pakolaista. Todellinen määrä nousee reilusti yli sataan­tuhanteen, sillä virallisissa tilastoissa ovat mukana vain rekisteröityneet pakolaiset.

Valtaosa syyrialaisista asuu Izmirin vanhassa kaupungissa Basmanessa. Se on perinteistä siirtolaisaluetta ja pahasti ränsistynyt, kapeilla kujilla vilisee lapsia, kissoja ja koiria. Pitkän historian aikana täällä on asunut muun muassa juutalaisia, armenialaisia ja kreikkalaisia.

Muhammed Salih Ali johtaa Basmanessa toimivaa syyrialaisten solidaarisuusjärjestöä, joka hankkii pakolaisille ruokaa ja vaatteita ja auttaa heitä käytännön ongelmissa. Hänen mukaansa valtaosa Izmirin pakolaisista on maanviljelijöitä.

”He eivät pyri Eurooppaan. He haluai­sivat päästä takaisin kotiin”, hän sanoo.

Ali kutsuu meidät teelle pakolaisten koulutus- ja terveyskeskukseen, jota rakennetaan parhaillaan kahden huoneen ja keittiön huoneistoon. Työt ovat viimeistelyvaiheessa, avajaisia on tarkoitus viettää parin viikon kuluttua.

Ali on Syyrian kurdi. Hän kuului aikoinaan presidentti Bašhar al-Assadin vastaiseen oppositioon. 1990-luvun lopulla opposition vaino kärjistyi niin vaaralliseksi, että hän joutui pakenemaan perheineen viranomaisten vainoa Turkin puolelle.

Nykyisin Ali pitää Izmirissä kenkäkauppaa. Suurin osa ajasta menee kuitenkin solidaarisuusjärjestön pyörittämiseen.

”Pakolaisten asuinolot ovat sur­keat”, Ali sanoo. ”Izmirissä vain kymmenen prosenttia syyrialaisista lapsista käy koulua.”

Suuri osa pakolaislapsista joutuu käymään töissä, koska vanhempien tulot eivät riitä toimeentuloon. He työskentelevät yleensä pienissä harmaan talouden nahka- ja tekstiiliverstaissa ja vanhempiensa apuna hedelmätarhoilla.

Ali on silti kiitollinen Turkin hallitukselle siitä, että se on ylipäätään ottanut pakolaiset vastaan ja tarjonnut heille turvapaikan. Hän toivoo, että myös EU osallistuisi nykyistä suuremmalla panoksella kriisin hoitoon.

”Me emme vaadi, että EU avaisi meille rajansa”, hän sanoo. ”Mutta me toivomme, että se auttaisi meitä ratkaisemaan tämän kriisin. Pakolaisvirta päättyy vasta sitten, kun sota todella loppuu.”

Izmir on Istanbulin ja Ankaran jälkeen Turkin kolmanneksi suurin kaupunki ja maan toiseksi tärkein satama. Alue on ollut perinteisesti matkailijoiden suosiossa, mutta pakolaiskriisi on muuttanut sen luonteen täysin.

Kaupunginjohtaja Aziz Kocaoglu vakuuttaa, että viranomaiset tekevät parhaansa pakolaisten auttamiseksi. Ruokaa, vaatteita ja kenkiä toimitetaan avustusjärjestöjen kautta ja tarvittaessa pääsee lääkäriin. Pakolaisia on kuitenkin niin paljon, ettei kaikille pystytä tarjoamaan edes minimiolosuhteita.

”Me olemme solidaarisia ja osaamme toimia maahanmuuttajien kanssa”, Kocaoglu sanoo. ”Siirtolaisuus on meillä geeneissä maantieteellisen sijaintimme vuoksi.”

Maantieteen takia Izmiristä on tullut myös Eurooppaan suuntautuvan ihmissalakuljetuksen keskus. Kaupunki sijaitsee Egeanmeren rannalla lyhyen merimatkan päässä Kreikan saaristosta.

Valtaosa salakuljetusta pyörittävistä rikollisliigoista on turkkilaisia. Kocaoglun mukaan ne ovat tulleet kaupunkiin helpon rahan perässä muualta Turkista – Istanbulista tai Ankarasta.

”Izmirissä ei ole mafiaa”, Kocaoglu sanoo. ”Kaupunkilaiset eivät hyväksy salakuljetusta. He eivät ole mukana siinä liiketoiminnassa.”

Kocaoglu puhuu virkansa puolesta kaunisteltua totuutta. Salakuljetusta johdetaan Izmirissä täysin avoimesti Basmanen rautatieaseman aukiolta, joka sijaitsee vain parin korttelin päässä kaupungin pääpoliisiasemalta. Poliisit katsovat rikollisliigojen toimintaa sormien läpi, sillä ne maksavat heille lahjuksia.

Kysymyksessä on valtava bisnes. Euroopan poliisivirasto Europol arvioi helmikuussa, että rikollisliigat hankkivat viime vuonna pakolaisten salakuljetuksella 3–6 miljardia euroa. Yksinkertaisella laskutoimituksella voi päätellä, että Izmirin osuus liikevaihdosta oli noin miljardi euroa.

Kuusikymppinen Ahmed Zakmak tappaa aikaa Ali Ulvin terassikahvilassa Basmanen aukiolla. Hän istuu täällä lähes päivittäin ja tuntee hyvin salakuljettajien toimintatavat.

Ali viittaa takana istuvaan toppatakkiporukkaan.

”Tuolla kulmapöydässä istuvat miehet ovat salakuljettajia”, hän sanoo.

”He ovat syyrialaisia. Turkkilaiset eivät halua sekaantua käytännön kaupankäyntiin, sillä kiinni jäämisestä seuraa kovat rangaistukset.”

Zakmak on turkkilainen, mutta hän puhuu sujuvasti myös arabiaa. Se herättää epäilyksen, että hän kuuluu itsekin salakuljetusrinkiin.

Kahvilan sisätiloissa joukko huivipäisiä pakolaisnaisia odottaa tietoa tulevasta matkasta. Lapset syövät kebabia, nuorimmainen on kääritty viltin sisään pöydälle päiväunille.

Alin mukaan Eurooppaan pyrkivät turvapaikanhakijat tulevat yleensä bussilla Izmiriin ja viettävät täällä korkeintaan pari päivää. Saatuaan yhteyden salakuljettajiin he jatkavat nopeasti eteenpäin.

Suosituin reitti kulkee noin sadan kilometrin päässä Izmirin pohjoispuolella. Siellä on suojaisa lahti, josta matkaa on kymmenisen kilometriä kreikkalaiselle Lesboksen saarelle.

Viime kuukausina salakuljettajat ovat joutuneet etsimään uusia reittejä, sillä valvonta on tiukentunut. Poliisi tekee Basmanessa ratsioita ja rannikkovartiosto partioi entistä tiiviimmin.

Basmanen aukiolta Egeanmeren rantaan johtavan kauppakadun, Fevzi Pasan bulevardin vaatekaupoissa myydään oransseja pelastusliivejä, kumisia pelastusrenkaita, vedenpitäviä kännykänsuojia ja muita merimatkalla tarvittavia välineitä.

Halvimmat, alle kymmenen euroa maksavat pelastusliivit ovat kotitekoisia piraattituotteita, joiden täytemateriaalina käytetään Välimeren pohjassa elävää pesusientä. Liiveistä on hätätilanteessa enemmän haittaa kuin hyötyä. Ne imevät vettä ja muuttuvat kastuessaan painaviksi.

Useimmiten Kreikkaan mennään Kiinassa tai Turkissa valmistetuilla kumiveneillä, joiden perässä on 30 hevosvoiman moottori. Veneet on mitoitettu 30 hengelle, mutta salakuljettajat ottavat niihin ahneuksissaan usein jopa 50 ihmistä. Matka tehdään yöllä pimeyden turvin.

Kansainvaellus Eurooppaan kävi kiivaimmillaan viime syksynä. Silloin Lesboksen-matkasta joutui maksamaan tuhat dollaria, mutta hinnat ovat tulleet talven mittaan alas. Zakmakin mukaan kumivenematka maksaa nyt aikuisilta 600 dollaria. Lapset pääsevät puoleen hintaan.

Basmanen aukiolle virtaa jatkuvasti uusia turvapaikanhakijoita nyssäköineen ja laukkuineen. He asuvat alueen pikkuhotelleissa: niistä saa yöpaikan muutamalla eurolla. Köyhimmät perheet ovat majoittuneet aseman vieressä sijaitsevan moskeijan pihalle.

Muhammed Hamad Yousef seisoskelee kulman takana Hotelli Kafkasin edessä vaimonsa Laman ja kahden kouluikäisen lapsensa kanssa. Perhe on saanut juuri huoneen hotellista ja odottaa ilmeisesti salakuljettajien yhteydenottoa.

Perhe kertoo paenneensa kuukausi sitten taisteluja Haman kaupungista, joka sijaitsee Damaskoksen ja Aleppon puolivälissä. He viettivät sen jälkeen kuukauden Antakian pakolaislerillä ja matkustivat sieltä bussilla Izmiriin.

Muhammed on haluton vastailemaan esittämiimme kysymyksiin. Lyhyistä vastauksista saa kuitenkin sen käsityksen, että he aikovat pyrkiä Kreikan kautta Saksaan, jossa heillä on sukulaisia.

”Turkissa ei kunnioiteta ihmisoikeuksia”, hän arvostelee. ”Me haluamme turvata lastemme tulevaisuuden. Haluamme, että he pääsevät kunnon kouluun.”

Kulman takana harhailee kolme parikymppistä syyrialaismiestä. He kertovat tulleensa Izmiriin Hatayn pakolaisleiriltä, joka sijaitsee Syyrian rajan tuntumassa. He aikovat yrittää veneellä kreikkalaiselle Khioksen saarelle. Izmirin läänin uloimman niemen kärjestä on sinne matkaa alle kymmenen kilometriä.

”Lähdemme jo ensi yönä, jos sää sallii”, yksi miehistä sanoo.

Eurooppaan tuli Turkin kautta viime vuonna 856 000 turvapaikanhakijaa. Tämän vuoden alku on ollut vielä vilkkaampi. Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön (IOM) mukaan Turkin kautta on tullut Kreikkaan tähän mennessä jo yli 126 000 turvapaikanhakijaa. Välimerellä on on hukkunut vuodenvaihteen jälkeen yli 440 ihmistä.

Siirtolaistulvan pelätään kiihtyvän edelleen, kun kevät etenee ja säät paranevat. Turkin rannikkovartiostoa on syytetty saamattomuudesta, sillä Kreikkaan tulee nyt entistä enemmän myös irakilaisia, iranilaisia, afganistanilaisia ja pakistanilaisia turvapaikanhakijoita.

Rannikkovartioston komentaja, kommodori Murat Yilmazarslan pitää kritiikkiä kohtuuttomana. ”Me teemme parhaamme”, hän sanoo.

”Mutta tehtävä on hyvin vaikea. Meillä on valvottavanamme 3 500 kilometriä pitkä meriraja, ja rannikko on erittäin saaristoista.”

Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, Yilmazarslan iskee silmilleen mustat aurinkolasit. Hän on tottunut esiintyjä ja vastailee kysymyksiin avoimesti hyvällä englannilla.

Hän esittelee rannikkovartioston tukikohtaa, joka sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Izmirin keskustasta. Laiturissa on neljän pikavenettä ja pari isompaa alusta valmiina partiomatkalle.

Yilmazarslan mukaan rannikkovartioston käytössä on kaikkiaan 78 pikavenettä, kaksi isoa laivaa, 11 helikopteria ja kolme lentokonetta. Hän valittaa silti resurssipulaa. Miehistö on väsynyttä jatkuvien ylitöiden vuoksi.

Tilanteeseen on luvassa helpotusta lähivuosina. Rannikkovartioston henkilöstö on tarkoitus kolminkertaistaa nykyisestä 5 800:sta noin 17 000 mieheen. Samalla hankitaan uusia veneitä, helikoptereita ja tutkajärjestelmä. EU osallistuu kustannuksiin merkittävällä panoksella.

”Nämä ovat isoja investointeja”, Yilmazarslan sanoo. ”Pelkästään tutkajärjestelmän uusiminen maksaa yli 60 miljoonaa euroa.”

Rannikkovartiosto otti viime vuonna merellä kiinni 92 000 pakolaista ja palautti heidät takaisin Turkkiin. Monet yrittävät kuitenkin uudelleen, ja osa pääsee läpi. Lähimmille Kreikan saarille on Turkin rannikolta matkaa alle kilometri. Sen pystyy tarvittaessa vaikka uimaan.

Turkin pääkaupungissa Ankarassa pakolaiskriisi on jäänyt terrori-iskujen ja kurdisodan varjoon. Turvatoimia on kiristetty: helmikuun puolivälissä 29 ihmistä surmannut pommi-isku on vielä tuoreessa muistissa. Keskustan kaduilla näkyy aseistettuja sotilaita. Hotelleihin kuljetaan metallinpaljastuimien läpi samalla tavalla kuin lentokenttien turvatarkastuksessa.

Hallitus syyttää iskusta kurdeja, joita vastaan se sotii sekä Kaakkois-Turkissa että Syyriassa. Turkilla on paljon muitakin vihollisia. Se kuuluu Yhdysvaltain johtamaan liittoumaan, joka taistelee terroristijärjestö Isisiä vastaan Irakissa ja Syyriassa. Samaan aikaan se on ajautunut Venäjän kanssa avoimen sodan partaalle.

Pääministeri Ahmet Davutoglu vetoaa­ kiireisiinsä ja peruu EU-maiden toimittajille lupaamansa haastattelun. Hän lähettää kuitenkin tilalleen neuvoa­ntajansa Murtuza Yetisin, joka on erikoistunut pakolaiskriisiin.

Yetis korostaa, että tilanne on hallituksen kannalta erittäin vaikea. Turkki on ottanut vastaan 2,7 miljoonaa syyrialaista pakolaista eli enemmän kuin mikään muu maa. Lisäksi Turkissa on 250 000 irakilaista, iranilaista ja afganistanilaista pakolaista.

Syyrian pakolaisista kymmenen prosenttia asuu 25 leirillä, joita on rakennettu vuosien mittaan rajan tuntumaan. Loput ovat yrittäneet löytää katon päänsä päälle kaupungeista eri puolilta maata.

Rajaseudun kaupungeissa asukkaiden mitta alkaa olla täynnä, eikä Turkki ole päästänyt enää viime viikkoina pakolaisia rajan yli. Kymmenientuhansien Syyrian puolella odottavien turvaksi on perustettu väliaikaisia leirejä. Niitä huolletaan Turkin puolelta.

Yetisin mukaan Turkki haluaisi pystyttää Syyrian luoteisosiin pysyviä turvavyöhykkeitä, jossa pakolaiset voisivat odottaa rauhallisesti sodan päättymistä. Yhdysvallat ja EU ovat suhtautuneet hankkeeseen epäillen.

”Euroopassa ei ymmärretä, ettei Turkki pysty yksin katkaisemaan pakolaisvirtaa”, Yetis sanoo. ”Me emme ole Euroopan rajavartiosto. Kysymyksessä on kansainvälinen kriisi, joka voidaan ratkaista vain yhteisvoimin.”

Myös avustusjärjestöt peräävät EU:n vastuuta. Tarvittaisiin yhteistä eurooppalaista näkemystä, mutta sellaista ei tunnu tässä tilanteessa löytyvän. Päinvastoin, valtaosa EU-maista on sulkenut rajojaan pakolaisilta kansallisilla päätöksillä.

”Rajojen sulkeminen on väärin”, YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n edustaja Selin Ünal sanoo. Hänen mielestään Euroopan maiden pitäisi sopia taakanjaosta ja ottaa pakolaisia vastaan laillisesti. Silloin heidän ei tarvitsisi lähteä hengenvaaralliselle matkalle Välimeren yli.

EU ja Turkki sopivat viime marraskuussa, että Turkki ryhtyy valvomaan rajojaan tarkemmin salakuljetuksen estämiseksi. Vastineeksi EU lupasi kolmen miljardin euron korvauksen.

Viime maanantaina 7. maaliskuuta Brysselissä järjestetyssä huippukokouksessa sovittiin alustavasti, että Kreikan saarille tulevat pakolaiset palautetaan takaisin Turkkiin, ja että EU ottaa vastaavan määrän pakolaisia vastaan suoraan Turkin leireiltä.

Turkki toivoo EU:lta myös lisää rahaa, sillä se pitää marraskuussa luvattua kolmen miljardin euron tukipakettia liian pienenä. Turkkilaiset muistuttavat, että maan hallitus on käyttänyt tähän mennessä kymmenen miljardia euroa pelkästään pakolaisleirien ylläpitämiseen. Turkkilaisia ärsyttää myös se, että he ovat joutuneet odottelemaan rahoja jo neljä kuukautta.

Turkin hallitus pohtii parhaillaan varojen käyttöä yhdessä EU:n virkamiesten kanssa. Eurooppa-ministeri Volkan Bozkir korostaa, että pelkästään pakolaisten terveydenhuoltoon ja koulutukseen uppoaa valtavia summia. Turkissa asuu yli 700 000 kouluikäistä pakolaislasta, joista vain 300 000 käy koulua. Turkissa on syntynyt sodan aikana yli 150 000 syyrialaista lasta.

Pakolaisten elintasoa yritetään nostaa myös uudella lailla, joka antaa heille mahdollisuuden käydä laillisesti töissä. Sen mukaan syyrialaisille on maksettava vähintään minimipalkkaa.

Turkki yrittää kiirehtiä pakolaiskriisin avulla myös EU:n kanssa solmittavaa viisumisopimusta. Turkki haluaisi viisumivapauden jo kesäkuussa. EU on ollut tähän asti sitä mieltä, että sopimus on mahdollinen aikaisintaan 2018.

EU on luvannut myös vauhdittaa neuvotteluja Turkin mahdollisesta EU-jäsenyydestä. Asiasta on puhuttu siitä lähtien, kun Turkki haki silloisen EEC:n jäsenyyttä 1959. Sotilasvallankaappaukset panivat hankkeen jäihin vuosikymmeniksi. Turkki hyväksyttiin lopulta jäsenehdokkaaksi vuonna 1999. Neuvottelut aloitettiin 2005, mutta käytännössä ne ovat olleet jumissa jo vuosia.

Monissa EU-maissa pelätään, että Turkin jäsenyys sekoittaisi työmarkkinat ja toisi mukanaan rikollisuutta. Sitä paitsi maan yhteiskunnallinen kehitys on menossa EU:n mielestä aivan väärään suuntaan Kaakkois-Turkin kurdisodan, sananvapausrikkomusten ja presidentti Recep Tayyip Erdoganin yksinvaltaisten pyrkimysten vuoksi.

Bozkir uskoo, että neuvottelut saavat uutta vauhtia, jos kahtia jaetun Kyproksen ongelma ratkaistaan. Hänen mukaansa se saattaa olla mahdollista jo tänä vuonna.

”Turkki tarvitsee nyt EU:ta enemmän kuin koskaan”, Bozkir sanoo.

”Myös EU tarvitsee Turkkia. Euroopan talous on taantumassa, mutta Turkki kasvaa kovaa vauhtia.” SK