Halutaan töihin: Täydellinen

Kaksi diplomi-insinööriä, kaksi erilaista uraa. Myllerryksessä oleva it-ala antaa potkuja ja tarvitsee samalla työvoimaa.

Perhe oli tehnyt suunnitelman: Pertti Tolonen, vantaalainen kolmen lapsen isä, jäisi hoitovapaalle työstään Nokian tutkimuskeskuksessa keväällä 2009. Hän hoitaisi yksivuotiasta kuopusta kotona huhtikuun alusta syyskuun loppuun – vuoden toisen ja kolmannen kvartaalin ajan, kuten Nokialla sanottiin.

Toisin kävi. Nokia Research Centeriä eli NRC:tä alettiin organisoida uudelleen. Jokaisen piti hakea töitä uusista tiimeistä, ja paikkoja oli vähemmän kuin ennen.

Hakemista ja hylsyjä kesti monta viikkoa. Lopulta Tolonen, diplomi-insinööri ja mikropiiriarkkitehti, huomasi jääneensä ilman paikkaa. Töiden sijaan hän sai eropaketin.

Tolonen oli työskennellyt NRC:ssä 12 vuotta, ollut mukana menestyksekkäissä hankkeissa ja viihtynyt. Oli ollut monta projektia ja tiimiä, esimiestehtäviä ja asiantuntijatöitä.

”Olihan se aikamoinen. No, aikamoinen juttu”, Tolonen, 46, sanoo. ”Todeta, että ei mulle ole täällä käyttöä.”

Enemmän kuitenkin ahdisti se, että nyt olisi pitänyt ryhtyä hakemaan töitä, mutta jos niitä olisi saanut, suunnitelma hoitovapaasta olisi mennyt pilalle.

Lopulta Tolonen päätti, että työnhaku saa odottaa hetken. Hoitovapaa oli ainutkertainen asia ja tärkeä vaimollekin. Tolonen jäi kotiin huhtikuun alussa, kuten oli suunniteltu, mutta ilman työpaikkaa, johon palata.

Nokian romahduksen myötä Suomesta on kadonnut yli 12 000 it-alan eli informaatioteknologian työpaikkaa, arvioi työ- ja elinkeinoministeriö. Ne ovat hävinneet matkapuhelinsektorilta vuoden 2008 jälkeen.

Myllerrys jatkuu. Viime vuonna esimerkiksi Microsoft irtisanoi Suomessa 2 300 ihmistä, Tieto 435, Rovio 198.

Työttömiä it-alan diplomi-insinöörejä on yli 500. Neljän viime vuoden ajan heidän määränsä on kasvanut viidenneksen joka vuosi, kertoo Tekniikan akateemisten tilasto.

Samaan aikaan it-alalla podetaan työvoimapulaa.

”Huutavaa pulaa”, määrittelee Ohjelmistoyrittäjät ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha.

Roiha arvioi, että ohjelmistoalalla olisi 4 000–5 000 työpaikkaa, mutta sopivia tekijöitä ei löydy.

Uutta väkeä tarvitsisivat etenkin pienet ja keskisuuret, kasvuvauhtiin päässeet ohjelmistoyritykset. Niistä useimmat tuottavat palveluita toisille yrityksille.

Ohjelmistoyritykset kehittävät myös pelejä ja uudenlaisia palveluita. Sellaisia ovat esimerkiksi ravintoloiden ruokia kotiin kuljettava Wolt tai Intian markkinoille pyrkivä Sharper Shape, joka tutkii sähköverkkojen kuntoa robottikoptereilla.

”Käänne tapahtui noin puolitoista vuotta sitten. Sitä ennen moni yritys oli varovainen, nyt väkeä palkattaisiin.”

Jokin firma tarvitsisi kaksi työntekijää ja toinen kaksikymmentä, näitä yrityksiä on Roihan mukaan muutamia satoja. Paikoista ei välttämättä ilmoiteta julkisesti vaan väkeä etsitään verkostojen kautta.

Koska työpaikat ovat piilossa, koulutuksessa on vaikea arvioida, millaisia tekijöitä tarvittaisiin ja miten paljon. Eivätkä työt ja tekijät välttämättä löydä toisiaan.

Helposti käy niin, että kun yksi firma rekrytoi ihmisen, se on toiselta yritykseltä pois.

It-osaajille olisi tarvetta myös kunnissa, valtionhallinnossa, kaupan alalla, terveyspuolella, kone- ja metalliteollisuudessa, rakennusfirmoissa, pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Suomen pitäisi digitalisoitua, mutta samat it-suunnittelupäälliköiden ja data-analyytikkojen paikat ovat auki kuukaudesta toiseen.

’Berliini olis kyllä huikee kaupunki”, pohti Mikko Porkola, kun hänen työpaikkansa MeeDoc ilmoitti muuttavansa kesällä 2015 Helsingistä Saksaan. Porkola, diplomi-insinööri ja web-ohjelmoija, oli ollut firmassa vasta muutaman kuukauden, ja työ oli todella kiinnostavaa. Yritys teki palvelua, jolla saa lääkärin vastaanoton kännykkäänsä, videopuhelun päähän.

Silti Porkola päätti jäädä Helsinkiin. Hän oli juuri muuttanut tyttöystävänsä kanssa yhteen. Yhteisen kodin vuokrasopimus oli tehty vuodeksi eteenpäin.

Uuden työpaikan saaminen ei olisi ongelma, siitä Porkola oli vakuuttunut jo sillä työnhakukierroksella, jolloin hän löysi MeeDocin.

Porkola alkoi kysellä työpaikkoja kavereiden kautta. Hän otti yhteyttä kaik­kiaan viiteen firmaan, ja kolmessa hän kävi ”paikan päällä jutskailemassa”.

Valinta oli lopulta helppo. Porkolaa ei houkuttanut esimerkiksi suurin palkka. Hän valitsi yrityksen, jonka tuote oli hänen mielestään kiinnostavin.

Keväällä 2015 Porkola, nyt 31, aloitti työt Sharetribe-nimisessä startup-yrityksessä, jonka 12 hengen toimitilat ovat ­Bulevardilla Helsingin keskustassa.

Firma luo netin markkinapaikka-alustoja, joilla voi myydä tai vuokrata palveluita ja tavaroita. Jakamistalous on trendikäs, kasvava alue.

Sama ala, yhtä korkea koulutus, kova osaaminen. Pertti Tolonen aloitti 1990 Teknillisessä korkeakoulussa sähkötekniikan opinnot ja suuntautui elektroniikkaan. Mikko Porkola aloitti 2004 samassa korkeakoulussa informaatioverkostojen koulutusohjelmassa.

Tolosta ja Porkolaa yhdistää moni asia, mutta silti heidän työtilanteensa näyttävät erilaisilta. Kokenut Tolonen on jo vuosia tehnyt lujasti töitä myös löytääkseen ja pitääkseen työpaikkansa. Porkola taas voi valita monesta hyvästä vaihtoehdosta.

Erilaiset tilanteet kuvastavat sitä, miten laaja it-ala on. Siihen kuuluu niin elektroniikkateollisuutta ja puhelinverkkoja kuin ohjelmistoyrityksiä ja mitä ihmeellisimpien uusien palvelujen kehittämistä.

Elektroniikka- ja verkkopuolella on ollut turbulenssia, ja se on osunut Toloseen.

Hoitovapaan jälkeen syksyllä 2009 Tolonen sai uuden työpaikan Nokialta. Ilokseen hän palasi lokakuun alussa, alkuperäisen suunnitelman mukaan, tekemään arkkitehtuurityötä organisaatiossa, joka kehitti kännyköiden radiotietoliikennettä.

Vajaan vuoden kuluttua Nokia myi organisaation japanilaiselle Renesasille. Meni pari vuotta, ja Renesas päätti myydä liiketoiminnan. Kun ostajaa ei löytynyt, toiminta päätettiin lopettaa. Tolonen ehdittiin irtisanoa juuri ennen kuin yhdysvaltalainen Broadcom ostikin Renesasilta organisaation, jossa hän työskenteli.

”Minulle kerrottiin heti, että irtisanomiseni oli virhe ja että pääsisin takaisin.”

Viiden kuukauden kuluttua Tolonen palasi töihin, mutta jo kahdeksan kuukauden kuluttua Broadcom lopetti toiminnan ja Tolonen oli taas työttömänä.

Pian hän kuuli, että taiwanilainen mikropiirivalmistaja MediaTek on tulossa Ouluun. Tammikuussa 2015 alkoi reissaaminen: viikko Oulussa, viikko etätöitä Vantaalla.

Se oli raskasta lapsiperheen isälle, olla puolet arjesta poissa. Reissaamista kesti kesään saakka.

Kun entinen kollega otti keväällä 2015 yhteyttä ja kertoi etsivänsä Tolosen kaltaista osaajaa Huaweille Helsingin Ruoholahteen, päätös oli helppo. Ensin Tolonen teki muutaman kuukauden töitä alihankkijan kautta, sitten hän siirtyi Huawein tytäryhtiön HiSiliconin työntekijäksi.

Yksi ominaisuus on it-alalla kullanarvoinen, ja Porkolalla on se.

Isot firmat metsästävät sitä psykologisin testein. Se on ratkaissut tilanteita, joissa työnantaja on valinnut toisen kahdesta loppusuoralle päässeestä kandidaatista.

Porkolalle se on itsestäänselvyys.

”Mä oon tosi kiinnostunut oppimaan uusia asioita.”

Tieto vanhenee it-alalla hetkessä, ja uusi tieto tulee nopeasti käyttöön.

Perinteisillä teollisuuden aloilla on toisin. Vaikkapa paperikone on niin iso investointi, että saman koneen parantelu voi kannattaa vuosikausia. Tekniikka kehittyy hiljalleen, ja uudet keksinnöt liittyvät samaan vanhaan myllyyn.

It-tekniikka on kevyttä ja investoinnit pieniä.

Sen vuoksi työnantajat haluavat palkata ihmisiä, joita jatkuva uuden omaksuminen ei stressaa.

Tekniikan alalla työntekijöiden osaaminen on usein syvää mutta kapeaa. Tästä on pyritty eroon muun muassa laaja-alaistamalla koulutusta. Esimerkiksi Porkola erikoistui informaatioverkostojen koulutusohjelmassa koodaamiseen, kun taas moni opiskelukavereista keskittyi enemmän bisnekseen.

Jos nyt on pulaa koodaajista, eikö yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen pitäisi kouluttaa heitä lisää?

Asia ei ole niin yksinkertainen. Edes kaikki tuoreet diplomi-insinöörit eivät nytkään työllisty heti.

Koulutusmääriä ei kannata nostaa ennen kuin alan kasvu on niin varma, että työpaikkojen määrä vakiintuu nykyistä suuremmaksi.

Mikään ei takaa sitäkään, että ohjelmoijia tarvitaan ikuisesti. Ohjelmistoyrittäjien Rasmus Roiha uskoo, että 10–15 vuoden kuluttua iso osa nykyisestä koodaamisesta on automatisoitu. On siis turha kouluttaa suurta joukkoa ihmisiä, jotka osaavat vain koodata.

Työttömänä kun on myös kokenutta ohjelmointitaitoista väkeä. Nokia älypuhelimissa käytettiin Symbian-käyttöjärjestelmää, jota koodattiin C++-kielellä. Vielä vuonna 2010 Symbian-osaajille oli töitä, mutta nyt heitä ei tarvita enää juuri missään.

C++:n tilalle ja rinnalle on noussut lukuisia muita kieliä, mutta sitä ei suinkaan ole syrjäytetty. C++-ohjelmoijia siis tarvitaan edelleen. Lisäksi yhden ohjelmointikielen osaaminen luo hyvän pohjan muiden oppimiselle.

Rasmus Roihan mukaan lahjakas, kokenut koodaaja oppii uuden kielen parissa kolmessa kuukaudessa, puolessa vuodessa hän on jo tuottavassa työssä.

Luulisi, että firmojen kannattaisi täydennyskouluttaa itselleen työvoimaa. Osa tekeekin niin, mutta vasta kasvun kynnyksellä olevien yritysten resurssit eivät välttämättä riitä.

”Työvoimapula ei ole vielä riittävän kova”, Roiha sanoo.

Toistaiseksi yrityksissä voidaan ajatella, että vastuu kouluttamisesta kuuluu yhteiskunnalle tai työntekijöille itselleen.

Moni työttömäksi jäänyt onkin opiskellut oma-aloitteisesti uusia taitoja ja saanut niiden avulla uusia töitä.

It-alalla kokemus voi olla myös ongelma: kaikki eivät halua ottaa töihin 40–50-vuotiaita, toistakymmentä vuotta samassa työpaikassa pysytelleitä Nokia-insinöörejä. Yritykset pelkäävät heidän olevan kaavoihinsa kangistuneita, vaativan kovaa palkkaa ja reippaita etuja.

Epäluulo on molemminpuolista. Kokeneen insinöörin ei aina ole helppo siirtyä ison firman palveluksesta startup-yrityksen leipiin. Arvostetun, hyvässä asemassa olevan seniorin pitäisi kenties palata lähtöruutuun, junioriksi pari–kolmekymppisten hallitsemaan työyhteisöön.

Moni etsii mieluummin työtä, jossa voi käyttää myös kokemustaan: kansainvälisiä tehtäviä, johtamista, kehittämistä, suunnittelua.

Trondheimissa oli kiinnostava paikka auki syksyllä 2014, jolloin Pertti Tolonen oli työttömänä. Tolonen kutsuttiin työhaastatteluun. Yrityksellä oli määrätietoinen vaatimus, että koko perheen olisi pitänyt muuttaa Norjaan, vieläpä varsin pian.

”He halusivat ihmisen, joka selkeästi sitoutuu pysyvästi siihen paikkaan.”

Asiaa pohdittiin kotona, mutta ei kovin pitkään. Muutto olisi ollut kova muutos teini- ja kouluikäisille lapsille, joilla on kaverinsa ja harrastuksensa. Vanhempienkaan ei olisi ollut helppo jättää sosiaalisia kuvioitaan.

Ennen kaikkea syynä oli kuitenkin se, että viime vuodet työelämässä ovat tehneet Tolosesta realistin.

”Vaimo on töissä valtiovarainministeriössä. Jos jommankumman työn perässä kannattaa muuttaa, niin se ei ehkä ole minun työni.”

Suomesta kuitenkin lähtee jatkuvasti it-osaajia ulkomaille. Naapureista sekä Viro että Ruotsi ovat käyneet aktiivisesti rekrytoimassa suomalaisia töihin.

Alan työmarkkinat ovat aidosti kansainväliset. Työkieli on kaikkialla englanti, samat yritykset toimivat eri maissa ja monia asioita voi tehdä etätyönä vaikka toiselta puolelta palloa.

Suomalaiset insinöörit kiinnostavat ulkomailla siksikin, että he ovat paitsi osaavia myös verrattain halpoja. Suomessa diplomi-insinööri tienaa asiantuntijatyössä tai keskijohdossa keskimäärin 4 350 euroa kuussa, ulkomailla parituhatta euroa enemmän, kertoo Tekniikan akateemisten tilasto vuodelta 2012.

Isot irtisanomiset voi nähdä jopa Suomen onneksi. Huippuosaamista on vapautunut uusiin asioihin, ja Suomeen on tullut kansainvälisiä yrityksiä ja startupeja. Jotkut niistä voivat vallata markkinoita maailmalta ennen kuin kilpailijat ehtivät apajille.

Kunhan vain työt ja oikeanlaiset työntekijät kohtaavat.

’Teollisuudessa välähti toivon valo – it-ala nostaa Suomea taantumasta”, uutisoi Helsingin Sanomat marraskuussa.

Valtion talouden säästökuuri uhkaa kuitenkin myös digitalisaatiota ja uu­sien it-työpaikkojen syntyä. Yliopistojen ja Tekesin säästöt vievät resursseja alan tutkimukselta ja kehitykseltä.

Toisaalta yhteiskunnan digitalisoiminen on hallituksen suuressa suojeluksessa ja oli sitä jo edellisen hallituksen aikana. Digitalisaatio 2020 -työryhmä seuraa nyt hallitusohjelman digitalisaatiotavoitteiden toteutumista.

It-alalla on menossa lukematon määrä hankkeita, jotka edistävät työntekijöiden taitojen päivittämistä ja uusien yritysten syntyä. Yliopistot ja yritykset tiivistävät yhteistyötään, pieniä ja keskisuuria yrityksiä kannustetaan palkkaamaan tohtoreita.

Digiloikat ovat usein myös tuottavuusloikkia.

Tekniikan ammattilaisilla on lopulta hyvät näkymät, ainakin siellä, missä on yliopistoja ja yrityksiä. Elektroniikkapainotteisessa Salossa näyttää astetta vaikeammalta. Synkkää voi olla myös niillä, jotka ovat työskennelleet it-alan johto- ja hallintotehtävissä, mutta eivät hallitse teknisiä taitoja.

Pertti Tolosen asiat ovat nyt mainiosti. Mikropiiriarkkitehtina hän kehittelee Huawein HiSilicon-tytäryhtiössä tulevia 5G-puhelimia, viidennen sukupolven matkapuhelimia. Ne tulevat käyttöön todennäköisesti 2020-luvulla.

Tolonen on vuosien varrella joutunut opiskelemaan paljon uutta, sillä mikropiirit ovat totisesti kehittyneet. Ne ovat muuttuneet yhä pienemmiksi ja tehokkaammiksi. Samalla on syntynyt uusia tietoliikennejärjestelmiä.

Työpaikan vaihdoksista huolimatta Tolosen urassa on ollut paljon pysyvyyttä.

Hän on oikeastaan koko ajan tehnyt hyvin samantyyppisiä tehtäviä – ja jopa tutuissa ympyröissä vanhojen kollegoiden kanssa. Mikropiirialan piirit ovat pienet.

Kaikki työpaikkansa Tolonen on löytänyt verkostonsa kautta. Osa siihen kuuluvista kollegoista on tuttuja jo opiskeluajoilta. Porukka on pitänyt itsensä koossa ja osaamisellaan myös houkutellut alan firmoja Suomeen.

Pakko vaihtaa, Mikko Porkola ajatteli vuonna 2014, kun huomasi olleensa opiskeluajoista asti, melkein viisi vuotta yhden ja saman firman hommissa.

Futuricessa, nousevassa ohjelmistoyrityksessä, oli kiinnostavia töitä, mukava porukka ja hyvä henki. Yritys valittiin Euroopan parhaaksi työpaikaksikin 2012 ja 2013.

”Tykkäsin kyl runsaasti.”

Silti hän päätti, että kun hyvältä vaikuttava paikka tulee vastaan, hän vaihtaa työpaikkaa. Silloin löytyi MeeDoc.

Helppoa Futuricesta lähteminen ei ollut.

”Olin kahden hengen projektissa. Tuntui, että voinko lähteä, teenkö nyt väärin.”

Pertti Tolonen oli aikanaan Nokia Research Centerissä työskennellessään monta kertaa samassa tilanteessa, mietti ankarasti, pitäisikö työpaikkaa vaihtaa. Hän kuitenkin jäi. Tarjolla oli aina uusia, erilaisia ja kiinnostavia projekteja.

Jälkeenpäin hän on miettinyt, että ehkä olisi pitänyt lähteä. 2000-luvun alkupuolella elettiin kuitenkin vielä toisenlaisessa maailmassa. Puhumattakaan silloin, kun Tolonen lähti opiskeleman vuonna 1990 ja hänen äitinsä sanoi, että saksaa on osattava, jos tekniikan alalle aikoo.

Nyt neuvo hymyilyttää. Tolonen on tarvinnut työssään saksaa ”kerran, melkein”. Tärkeämpää on ymmärtää ranskalaisen, intialaisen tai japanilaisen puhumaa englantia.

Mikko Porkola ei mieti uraansa hirveän pitkälle. Tulevaisuus on ”aika mysteeri”. Se on selvää, että koodaaminen ei ihan lähivuosina lopu maailmasta. SK

Juttua varten on haastateltu myös Mervi­ Karikorpea Teknologiateollisuudesta, Sari Taukojärveä ja Jari Jokista Tekniikan akateemisista ja Petri Peltosta työ- ja elinkeino­ministeriöstä sekä it-yritysten rekrytoinnista vastaavia henkilöitä.