Ukkola

Jukka Ukkola

jukka.ukkola@hotmail.com

pakina

Kummitusjuttu

Ruotsalaisessa mielipidekyselyssä on paljastunut, että joka viides ruotsalainen uskoo kummituksiin. Alan tuoreimpien uutisten mukaan jopa kuningatar Silvialle tulee Drottningholmin linnassa joskus tunne, että hän ei olekaan aivan yksin. Tuo on todella yliluonnollista, kun tiedetään, kuinka hyvin kuningas Kaarle XVI Kustaa viihtyy kotiolojen ulkopuolisissa harrastuksissaan.

Kuningatar kertoo, että linnan kummitukset ovat kauhean ystävällisiä ja jännittäviä, mutta eivät pelottavia. Säpo ei ole vielä onnistunut aukottomasti selvittämään, keitä tuollaiset kyöpelit voisivat olla, mutta selvittelyissä ollaan jo pitemmällä kuin esimerkiksi Palmen murhan tutkimuksissa. Pääepäiltyjä ovat kuningas Kustaa III, kuningatar Ulrika Eleonoora sekä salaperäinen mopomies, joka pääsi linnasta pakoon taideaarteiden kanssa ja ajoi moponsa Mälare­niin vuonna 2010. Itse epäilen eniten tuota mopomiestä. Luultavasti hän oli itse keisari Napoleon, Bernadotte-suvun entinen työnantaja, jonka moposta Juice Leskinen kertoi paljon myöhemmin.

Suomessa tuskin pärjätään ruotsalaisille tässäkään asiassa, siis kummituksiin uskomisessa. En ole ainakaan huomannut, että Jenni Haukio olisi kerroskellut Mäntyniemen, Kultarannan tai edes Presidentinlinnan kummituksista – kenties siitä yksinkertaisesta syystä, ettei niitä ole näkynyt eikä kuulunut. Ehkä ne eivät viihdy tasavaltalaisessa ympäristössä, tai jos viihtyvätkin, pesivät edelleen Tamminiemessä.

Meillä ei ole taidettu viime aikoina edes tutkia, kuinka moni suomalainen uskoo kummituksiin. Jos tutkittaisiinkin, kyselyä ei pitäisi tehdä suomalaisten kuolevaisten vaan kummitusten keskuudessa. Kysymyssarja tietenkin kuuluisi suunnilleen näin: ”Uskotteko suomalaisiin? Mitä meistä ajattelette? Eikö Suomi olekin kaunis ja ystävällinen maa? Onko uskonne suomalaisiin romahtanut Sipilän hallituksen aikana? Oletteko jotain sukua Sipilälle?”

Tieteenteon tässä vaiheessa on kuitenkin parasta havahtua: ehkä sittenkään Suomessa ei tarvita kummitustutkimusta. Sen tulokset saattavat herkästi lipsahtaa juhlavuoteen sopimattomiksi, jopa vihapuheeksi. Olkaamme onnellisia siitä, jos edes joulupukki uskoo suomalaisiin – kummitukset luulkoot mitä tahansa. J

© Janne Tervamäki