Blogit

Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Syytti Venäjää myrkytyksestä, sai potkut seuraavana päivänä – Onko Rex Tillerson Trumpin Putin-romanssin uhri?

Blogit Americana 14.3.2018 17:35
Marko Maunula
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Amerikkalaisilla on sanonta: “Jos se näyttää ankalta, ui kuin ankka ja kuulostaa ankalta – se todennäköisesti on ankka”.

Lausunto tulee mieleen kun tarkastee presidentti Donald Trumpin suhtautumista Venäjään. Miksi Trumpilla ei ole juuri mitään pahaa sanottavaa Vladimir Putinista ja Venäjän toimista ympäri maailmaa?

Trumpin ”mancrush” Putiniin on yleisessä tiedossa. Hän on jo vuosia ihaillut Venäjän johtajaa, selitellyt parhain päin maan ihmisoikeusloukkauksia ja jopa poliittisia murhia. Putinin ihailu ja puolustaminen on eräs erittäin harvoista Trumpin maailmankuvan vakioista.

Kun Yhdysvaltojen kongressi asetti Venäjälle taloupakotteita rangaistukseksi maan sekaantumisesta vuoden 2016 presidentinvaaleihin, Trump kieltäytyi allekirjoittamasta lakia. Hän on toistuvasti haukkunut Yhdysvaltojen omia instituutioita oikeusministeriöstä FBI:hin, mutta Putinin kritisoiminen on Trumpille liki mahdotonta.

 

Tiistaina 13. maaliskuuta Trump erotti ulkoministeri Rex Tillersonin.

Päätös ei ollut yllätys: Tillerson on aikaisemmin kutsunut Trumpia ääliöksi, ja miesten näkemyserot esimerkiksi Iranin suhteen olivat yleisessä tiedossa. Tillerson sai toistuvasti havaita, miten Trumpin aamuöiset tviitit olivat suorassa ristiriidassa Tillersonin diplomatian ja kommenttien kanssa.

Potkujen ajoitus herättää silti kysymyksiä. Tillerson erotettiin tämän syytettyä Venäjää Iso-Britanniassa tapahtuneista kaksoisagentti Sergei Skripalin ja tämän tyttären myrkytyksistä.

On mahdollista, että potkujen ajoituksella todella on suora yhteys Tillersonin Venäjä-syytoksiin. Toinen selitys on, että potkut olivat osa Trumpin jatkuvaa median ja liberaalien trollausta.

Trumpia ohjaa narsisteille tyypillinen tarve olla jatkuvan huomion keskipisteenä. Tillersonin potkut ja niiden ajoitus takaavat Trumpille taas 48 tuntia jatkuvaa mediahuomiota.

Mikään ei voi miellyttää enempää miestä, joka tunnetusti kieltäytyy lukemasta muistioita, ellei niissä mainita toistuvasti hänen nimeään.

 

Tillersonin potkut ovat monen tekijän summa.

Omasta liki jumalaisesta viisaudestaan vakuuttunut presidentti ei suvaitse eriäviä mielipiteitä. Tillerson taas oli aivan liian itsevarma ja itsenäinen tullakseen toimeen jatkuvaa myöntelyä ja hyväksyntää kaipaavan presidentin kanssa.

Mutta myös Venäjä-suhteilla on kokonaiskuvassa merkitystä.

Tillersonin lausunto Iso-Britannian myrkytyksistä oli selkeässä ristiriidassa Valkoisen talon kanssa. Trumpin hallinnon olankohautus murhayritykselle ja vihamielisen valtion operoinnille Lontoossa edustaa merkittävää poikkeusta Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian perinteiseen yhteistyöhön ja poliittiseen rintamaan.

Trumpin Venäjä-suhteen täydellinen ymmärtäminen vaatii tilintarkastajia, vakoilijoita, politiikkoja, toimittajia, ja psykologeja. Tillersonin potkut ovat osaltaan sivujuoni Trumpin Venäjä ja Putin -romanssissa.

 

Sountrack: Kanye West, Can’t Tell Me Nothing.