Blogit

Professori Marko Maunula seuraa USA:n politiikkaa ja populaarikulttuuria

Presidentti Joe Biden haluaa pelastaa Yhdysvallat: se ei onnistu ilman Mitch McConnellin apua

Barack Obaman presidenttikaudella Mitch McCconnell keskittyi lähinnä hankaloittamaan päätöksentekoa. Nyt kellossa voi olla toinen ääni.
Blogit Americana 21.1.2021 12:11
Marko Maunula
Marko Maunula - avatar
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Joe Biden on presidentti. Juhlallisuudet olivat tuskin loppuneet, kun Biden suuntasi kohti valkoisen talon toimistoaan.

Yhdysvallat on jälleen kriisissä. Koronavirus, sakkaava talous, ulkopolitiikan uudelleenajattelu sekä sisäinen hajanaisuus pitävät tuoreen presidentin kiireisenä.

Bidenin agenda ja Yhdysvaltain poliittinen lähitulevaisuus riippuvat senaatin republikaanien pomo Mitch McConnellin aivoituksista sekä Bidenin kyvystä työskennellä vanhan kiistakumppaninsa kanssa.

Demokraateilla on nimellinen enemmistö varapresidentti Kamala Harrisin ratkaisevan äänen myötä, mutta McConnellilla on halutessaan voimaa seisoa kantena kaskessa.

 

Biden ja McConnell ovat molemmat syntyneet vuonna 1942. Poliittisesti he kuitenkin edustavat eri aikakausia.

Biden on kylmän sodan konsensuspolitiikan tuote. Hän on poliitikkona kompromissihakuinen, ideologisten raja-aitojen yli loikkiva diilintekijä, jolle politiikka on mahdollisuuksien taidetta. Pragmaattinen kompromissi on Bidenin keskeinen toimintamalli – sekä jossain määrin myös ideologia.

Herkkyys jolla Biden kuuntelee poliittista kenttää sekä kyky kompromisseihin ovat ajoittain syöneet miehen suosiota demokraattien liberaalien parissa. Ideologisesti ohjautuneiden nuorten demokraattien näkökulmasta Biden on dinosaurus, jonka moraalinen selkäranka on liian joustava.

Vilkaisu Bidenin hallitukseen tarjoaa todisteita miehen kyvystä elää ajan mukana. Uusi hallitus on rodullisesti, sukupuolisesti ja seksuaalisesti kirjavin koko Yhdysvaltain historiassa. Silti, maan palatessa poliittiseen arkeen, veikkaan Bidenin vanhojen neuvottelijan vaistojen ottavan taas vallan.

 

McConnellille politiikka on sotaa, jossa on häviäjiä ja voittajia. 1990-luvun myötä hän liukui pragmatismista kahtiajaon politiikkaan ja sitoutui Newt Gingrichin ajamaan agressiiviseen ja puoluesidonnaiseen linjaan.

McConnell on ajanut republikaanien agendaa erittäin taitavasti ja estänyt samalla demokraattien aloitteita. Hänen taktiikkansa menestys perustuu täydelliseen häpeämättömyyteen sekä carpe diem -politiikkaan.

Sekoitus tehokasta ”ei!”-politiikkaa ja yksisilmäistä oman agendan ajamista ovat tehneet McConnellista erään modernin ajan tehokkaimmista senaatin johtajista.

 

Kun presidentti Barack Obama palveli ensimmäistä kauttaan, Yhdysvallat kärvisteli keskellä historiallista talouskriisiä. Hallinnon etsiessä keinoja saada talous tolpilleen, McConnell julkisti republikaanien keskeisen agendan: ”Meidän tärkein tavoitteemme on tehdä Obamasta yhden kauden presidentti.”

Obaman hallintokaudella McConnell heitti hiekkaa demokraattien rattaisiin aina kun sai siihen mahdollisuuden. Hän esti Obaman tuomarinimitykset, korkeimman oikeuden ehdokas Merrick Garlandista alkaen. Kun Donald Trumpin kaudella kenkä oli toisessa jalassa, McConnell puski Amy Coney Barrettin valinnan senaatin läpi pikamarssissa.

Häpeämättömyyden lisäksi McConnell on taitava maksimoimaan tilannekohtaisen hyödyn. Hän ei katso menneisyyteen eikä tulevaisuuteen, vaan hyödyntää republikaanien poliittisen pääoman tässä ja nyt. McConnellin ajattelussa eilinen on mennyttä ja huominen huolehtii itsestään.

 

Kiistoista ja McConnellin poliittisista vaistoista huolimatta tilanne tarjoaa aihetta optimismiin.

Tammikuun 6. päivän tapahtumat selvästi järkyttivät McConnellia. Hän on vankka institutionalisti, joka arvostaa kongressia joka solullaan. Hän ei koskaan halunnut olla presidentti, vaan McConnellille senaatin johtaminen on ollut uran ehdoton huipentuma.

McConnell on älykäs mies. Vaikka hän elää politiikassa nykyhetkessä, hän on myös poikkeuksellisen kiinnostunut historiasta. Hän tiedostaa voimakkaasti roolinsa amerikkalaisessa jatkumossa.

Junttaava politiikka oli McConnellilta taktisesti taitava veto, mutta mellakoiden, trumpismin ja kahtiajaon valossa se on osoittautunut strategiseksi virheeksi. 78-vuotias mies tuskin haluaa jäädä historiaan miehenä, jonka valtakaudella Yhdysvallat repesi liitoksistaan.

McConnellia motivoi myös oman senaattiryhmittymän trumpistien neutralisointi. Erityisesti Ted Cruz ja Josh Hawley toivovat kanavoivansa trumpismia omien presidenttihaaveidensa polttoaineeksi. McConnell näki pari viikkoa sitten mihin tämä linja pahimmillaan johtaa.

Virkaanastujaiset ovat aina optimistisia tilaisuuksia, mutta signaalit paremmasta ovat kiistattomia. Vaihtoehdot ovat vähissä, ja kaikki näkevät tilanteen. Joko Yhdysvallat etsii kompromisseja ja keskitietä tai se ajaa ojaan.

Kahden vanhan miehen synergia on nyt tärkeää koko maan tulevaisuudelle.

 

Soundtrack: Joni Mitchell, Furry Sings the Blues.