Jos on valittava demokratian ja lompakon väliltä, republikaanit valitsevat lompakkonsa – Elämmekö voimistuvan antiliberalismin aikakautta?

Vihamielisyys  demokratiaa, sananvapautta ja liberalismin periaatteita kohtaan on kasvussa. Miksi murros tapahtuu juuri nyt?

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Kun aikakautemme historiaa kirjoitetaan, tulevaisuuden tutkijat kuvailevat 2000-luvun ensimmäisiä vuosikymmeniä antiliberalismin nousun aikakautena. Siinä vapaa ajatusten vaihto, demokratia, sekä ihmisten ja valtioiden autonomia olivat monesta poliittisesta ilmansuunnasta ammutussa ristitulessa.

Käynnissä on taistelu vapaata keskustelua ja demokratiaa vastaan. Sen eri ilmentyvät näkyvät muun muassa Ukrainan ja Venäjän rajalla, Yhdysvaltojen republikaanisen puolueen agendassa, sekä monien yliopistojen woke-hysteriassa.

Nopeakin vilkaisu sanomalehtiin sekä sosiaaliseen mediaan todistaa, että liian monien ihmisten ja instituutioiden vihamielisyys  demokratiaa, sananvapautta ja liberalismin periaatteita kohtaan on kasvussa. Akateeminen vapaus on vaarassa niin laitavasemmiston kuin -oikeistonkin tahoilta.

Yhdysvalloissa republikaanisesta puolueesta on ainakin osittain tullut demokratiaa halveksiva liike. Kun republikaanit eri osavaltioissa pyrkivät vaikeuttamaan äänestämistä ja yrittävät estää vastustamiensa ajatusten opettamisen kouluissa, he myöntävät hävinneensä ideoiden taistelun ja luopuneensa uusien ryhmien houkuttelemisesta riveihinsä.

Vasemman laidan marginaaleissa wokeismi pyrkii tukkimaan toisinajattelevien suut. Cancel-kulttuuri rajoittaa avointa keskustelua. Tahalliset väärinymmärtäjät yrittävät tuhota ihmisten uran ja maineen yhden sanan tai ajatuksen takia.

 

Kansainvälisessä politiikassa demokratian vastustajat marssivat eteenpäin. Kommunismin kaatumisesta alkanut usko demokratian vääjäämättömään voittoon ja hegeliläiseen historian loppuun on osoittautunut naiiviksi haihatteluksi.

Itä-Euroopan demokratiakehitys on joko pysähtynyt tai taantunut, ja Vladimir Putinin johtama Venäjä uhkailee naapureitaan. Kiina vainoaa uskonnollista vähemmistöä ja pyrkii tukahduttamaan Hong Kongin sananvapauden sekä demokratian.

Demokratiaa nakertavat voimat ovat saaneet outoja tukijoita. Monet amerikkalaisessa oikeistossa ovat ihastuneita Viktor Orbánin Unkariin. Eräs Fox Newsin suosituimmista kommentaattoreista avoimesti toitottaa Kremlin linjaa Ukrainan kriisissä.

 

Tämä kaikki on helposti nähtävissä. Keskeinen ja vaikea kysymys on, mistä uusi antiliberalismi kumpuaa? Miksi niin monet ihmiset pelkäävät ja vierastavat demokratiaa, sananvapautta, sekä avointa keskustelua?

Polittisessa historiassa kannuksensa hankkineelle raha ja valta ovat ensimmäiset luonnolliset selitykset.

Jos on valittava demokratian ja lompakon väliltä, kymmenet miljoonat republikaanit valitsevat lompakkonsa. Republikaanit pelkäävät yhä kauemmaksi vasemmalle liukuvia demokraatteja enemmän kuin perustuslakia vastaan hyökkääviä demagogeja.

Republikaanit nakertavat demokratiaa ja vaikeuttavat äänestämistä turvatakseen oman valtansa ja sen kautta rahansa. Rivien tiivistämiseksi he pyrkivät muokkaamaan kulttuuria ja keskustelua esimerkiksi rajoittamalla koulujen ja yliopistojen autonomiaa.

Akatemiassa ja julkisessa keskustelussa woke-kulttuuri on vallankäytön väline. Se antaa vähemmistölle mahdollisuuden kontrolloida keskustelua, ihmisiä ja instituutioita. Oikean ja kuvitellun sorron uhrit ovat tehneet wokeismista aseen, jolla he hyökkäävät avointa ideoiden vaihtoa vastaan.

Venäjällä Putin on demokratialle vihamielinen mutta rationaalinen operoija, joka voi lukea maailmanpoliittista tilannetta pidemmällä tähtäimellä ja suuremmalla kansansuosiolla kuin tempoilevaan demokratiaan sitoutunut länsi.

Ukrainan miehittäminen ei ainoastaan vahvistaisi Venäjän valtaa ja statusta, vaan myös palauttaisi maalle sen viljavat pellot ja muut resurssit. Nykytilanne ajaa kiilaa läntiseen liittoutumaan ja heiluttaa koko Euroopan tasapainoa tavalla, joka ainoastaan hyödyttää Putinia.

 

Valta ja talous eivät silti selitä kaikkea. Miksi murros tapahtuu juuri nyt?

Erityisesti lännessä on myös kyse reaktiosta räjähdysmäisen nopeaan demograafiseen muutokseen ja sen synnyttämästä kulturaalisesta paniikista.

Vuonna 1960 valkoiset muodostivat 88,6 prosenttia Yhdysvaltojen väestöstä. Tänään Yhdysvaltojen väestöstä valkoisia on 60 prosenttia, 18,5 prosenttia latinoja, 12,4 prosenttia mustia, 5,6 prosenttia aasialaisia. Maan nopeimmin kasvava etninen ryhmä muodostuu  ihmisistä, joiden vanhemmat edustavat eri etnisiä ryhmiä.

Amerikkalaisen oikeiston Unkari-fanitus perustuu nimenomaan Unkarin maahanmuuttopolitiikkaan ja etniseen nationalismiin. Aiemmin amerikkalainen oikeisto vastusti eurooppalaista Blut und Boden -konservatismia, mutta nyt republikaaneista on tullut entistä selvemmin valkoinen identiteettipuolue.

Euroopassa muutos on ollut vielä mittavampi, ottaen huomioon useimpien eurooppalaisten valtioiden aikaisemman etnisen homogeenisyyden. Minun ei tarvitse siteerata numeroita: pelkkä vilkaisu suurten länsieurooppalaisten kaupunkien katukuvaan riittää, isot suomalaiset kaupungit mukaaluettuina.

Menneet vuosikymmenet ovat merkinneet kasvavan sukupuolisen, seksuaalisen ja etnisen tasa-arvon aikakautta. Tämä on luonnollisesti erinomainen asia. Viime vuosina olemme toisaalta todistaneet myös muutosta vastaan taistelevien rasistisen ja fundamentalistisen vähemmistön vastareaktioita.

Voisiko wokeismi mahdollisesti silti olla heilurin ylilyönti, samaan tyyliin kuin varhaista kansalaisoikeusliikettä seurannut militantti black power -liike? Korjausliikkeet satunnaisesti ampuvat yli, vallankumoukset testaavat rajojaan menemällä liian pitkälle.

 

Luonnollisesti tulevaisuuden historioitsijat nostavat vanhat vakiot debattiensa keskiöön, painottaen taloutta tai kulttuuria, etnisyyttä, sukupuolta ja seksuaalisuutta. Väitöskirjaopiskelijat vuonna 2060 tinkaavat kiivaasti antiliberalismin syistä, kuten minun sukupolveni väitteli vaikkapa konservatismin nousun taustoista.

Veikkaan silti, että tuskin keneltäkään jää 2000-luvun alkuvuosikymmenien suuri pettymys ja autoritarismin vastaisku huomioimatta. Parhaimmillaan iso siivu läntisen demokratian perintöä ja 1990-luvun lopun vapautumisen aaltoa on vakavan paineen alla.

Jos liberalismi häviää taistelun, tämä historia jää kuitenkin kirjoittamatta rehellisesti ja avoimesti. Haasteistaan ja vajavaisuuksistaan huolimatta tahdon uskoa, että amerikkalainen avoin demokratia kestää haasteet. Se ei ole silti enää itsestäänselvä vakio.

 

Soundtrack: MC5, Kick out the Jams.