Joe Bidenin ensimmäinen vuosi presidenttinä: kokeneen politiikon alkukausi on ollut täynnä kompastelua

Oppiiko vanha koira uusia temppuja? Vastauksesta riippuu Bidenin presidenttikauden tulevaisuus.

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Vuonna 2020 ehdokas Joe Biden pyrki presidentiksi kompromissihakuisena kansakunnan yhdistäjänä. Hän painotti pitkää uraansa senaatissa, ja lupasi paluuta normaaliin politiikkaan ja ammattitaitoiseen hallintoon.

Kampanja tehosi. Vaikka Donald Trump kasvatti hieman suosiotaan vähemmistöjen parissa, kyllin monta lähiöiden maltillista valkoista konservatiivia äänesti demokraattien ehdokasta – monet ensimmäistä kertaa elämässään.

Maltilliset odottivat talonmies-presidenttiä, joka siivoaisi paikat, korjaisi pahimmat vauriot, ja palauttaisi rauhan kaaokseen ajautuneeseen taloyhtiöön. Toistaiseksi Biden on onnistunut tehtävissä vain rajallisesti.

 

Voitettuaan vaalit Biden julkisti erittäin kunnianhimoisen ohjelman, jonka läpimeno olisi tehnyt hänestä erään lähihistorian vaikutusvaltaisimmista presidenteistä. Maa, jota Biden tavoitteli, muistuttaisi aikaisempaa enemmän pohjoiseurooppalaista hyvinvointivaltiota.

Yhdysvaltain politiikassa on ilmaisu ”joulukuusi-lakialoite”. Se tarkoittaa rönsyilevää, valtavaa lakipakettia, joka tarjoaa jotain liki jokaiselle.

Joulukuusia voidaan käyttää vaikkapa vastentahtoisen senaattorin tuen kalasteluun. Mukaan lakipakettiin ujutetaan jokin projekti, joka hyödyttää suuresti hänen kotiosavaltiotaan. Projektilla ei välttämättä tarvitse olla juurikaan tekemistä lakialoitteen varsinaisen ydinsisällön kanssa.

Bidenin alkukauden ohjelmassa joulukuusi-mallia suosittiin, mutta hän törmäsi sen sisäänrakennettuun ongelmaan: aloitteet, jotka miellyttävät yhtä ryhmää synnyttävät vastareaktion toisissa. Monimutkaiset lakipaketit kaatuvat usein omaan painoonsa. Bidenin monet suositut aloitteet kuolivatkin neuvottelupöydässä tai senaatissa.

 

Biden sai läpi toivomansa infrastruktuurilakipaketin, mutta muut hänen aloitteensa ovat kohdanneet vastustusta niin oman puolueen vasemmalta kuin oikealtakin laidalta. Riippuen keneltä kysytään, Bidenin rönsyilevät aloitteet ovat menneet joko liian tai eivät kyllin pitkälle.

Istuvan presidentin toiveet yhteistyöstä republikaanien kanssa ovat myös osoittautuneet katteettomiksi. Mitch McConnellin johtamat senaatin republikaanit jatkavat edelleen ”ei!”-linjalla, jonka keskeinen tavoite vaikuttaa olevan vain demokraattien aloitteiden sabotointi.

Kokeneen politiikon olisi pitänyt olla tietoinen kongressin ilmapiiristä. Ajatus, että edes Bidenin kaltainen pidetty mies kykenisi oman persoonansa voimalla muuttamaan kongressin dynamiikan on joko liiallista itsevarmuutta, politiikolle huonoa toiveajattelua tai todellisuudesta vieraantumista.

 

Retoriikan ja kommunikaation saralla Biden on toiminut odotetulla tavalla, eli huonosti. Valkoinen talo ja presidentti itse joutuivat selittämään Ukraina-puheitaan kovalla kiireellä. Biden on myös ylireagoinut republikaanien politiikkaan kansakuntaa jakavilla lausunnoilla.

Republikaanit ovat osavaltiotasolla yrittäneet vaikeuttaa äänestämistä. Puolue ei yritä hankkia valtaa kasvattamalla suosiotaan, vaan vaikeuttamalla demokraattista prosessia. Siltojen rakentamisessa ei kuitenkaan auta yhtään, jos presidentti rinnastaa republikaanit Bull Connoriin tai George Wallaceen.

 

Presidentti on ilmoittanut olevansa valmis luopumaan joulukuusista ja ryhtyvänsä ajamaan agendaansa pienemmissä erissä. Hän toivoo sen avulla saavansa vastaan hangoittelevien Joe Manchinin ja Kyrsten Sineman tuen.

Linjanmuutos on pakollinen. Koronavirus, mellakat ja poliittinen kaaos saivat Bidenin lukemaan Yhdysvaltain poliittista tilannetta väärin. Hän uskoi maan olevan valmis mittaviin muutoksiin, kun se oikeasti vain halusi paluuta uuteen normaaliin.

Muutoksella on kiire. Välivaalit ja liki varma republikaanien voitto odottavat vajaan vuoden päässä. Oppiiko vanha koira uusia temppuja? Vastauksesta riippuu Bidenin presidenttikauden tulevaisuus.

 

Soundtrack: Elliott Smith, Angeles.