Blogit

Professori Marko Maunula seuraa USA:n politiikkaa ja populaarikulttuuria

David Brooks ja jakautunut Amerikka: onko meritokratia tullut tiensä päähän?

Blogit Americana 10.8.2021 10:05
Marko Maunula
Marko Maunula - avatar
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Mitä jos olenkin osa ongelmaa enkä ratkaisua?

Olen korkeasti koulutettu, ympäristötietoinen, vankkumaton rasismin ja homofobian vastustaja, hyvinvointiyhteiskuntaa puolustava, kaikkea hyvää ja oikeaa puolustava keskitien maltillinen pragmaatikko. Pyrin perustamaan maailmankuvani faktoihin ja sekoitukseen kristillistä etiikkaa sekä humanistisia arvoja.

Tahdon uskoa, että aikomukseni ja motiivini ovat hyviä. Silti, minä ja kaltaiseni olemme onnistuneet omalta osaltamme ajamaan Yhdysvallat umpikujaan. Yhteiskunta jota me rakensimme on osoittautunut taloudellisesti, kulttuurisesti sekä koulutuksellisesti segregoiduksi ja eriarvoiseksi monoliitiksi.

Mikä meni pieleen?

 

Vuonna 2000 David Brooks julkaisi kirjan Bobos in Paradise, jossa hän kuvaili kasvavaa sosioekonomista ryhmittymää, bourgeois bohemians, boboja.

Kuten 1980-90 lukujen jupit, bobot olivat koulutettuja meriokratian kasvatteja. Toisin kuin jupit, bobot eivät olleet avoimen materialistisia, vaan vierastivat vauraudella leventelyä. Brooks uskoi, että heidän arvonsa ja asenteensa johtaisivat avoimempaan yhteiskuntaan, joka tarjoaisi enemmän sosioekonomista liikkuvuutta ja hyväksyntää.

Uusimmassa The Atlantic –lehdessä Brooks palaa takaisin bobojen pariin ja toteaa olleensa erittäin naiivi. Boboista on hänen mukaansa kehittynyt ”eristäytynyt, toisten samanlaisten kanssa avioituva eliitti, joka dominoi kulttuuria, mediaa, koulutusta, ja teknologiaa”.

 

Bobot liikkuvat korkea- ja kansankulttuurien välissä. He kommunikoivat eri yhteiskuntaluokkien ja ihmisryhmien kanssa sujuvasti. Vaikka he ovat hylänneet aikaisempien eliittien jäykän kulttuurisen koodiston, he ovat tuoneet sen tilalle vielä monimutkaisemman tilannekohtaisen tapakulttuurin.

Hyväksyttävän kielen ja mielipiteiden absoluuttisuus on johtanut konservatiivisten ja työväenluokkaisten ajattelijoiden hitaaseen haihtumiseen eliittiyliopistojen kampuksilta. Bobot tuottavat tietoa, kulttuuria, ja arvoja, jotka palvelevat ennen kaikkea heitä itseään.

Koulutus ja ura tekevät boboista helposti liikkuvan kansanosan. He muuttavat trendikkäisiin, IT-tekniikasta, hallinnosta ja koulutuksesta eläviin kaupunkeihin nostaen asumiskustannuksia ja ajaen työväenluokan pois vanhoista naapurustoistaan.

 

Poliittisesti bobot ovat valtaosin demokraatteja, mutta he ovat savustaneet ison osan vanhasta työväenluokasta ulos puolueesta painottamalla identiteettipolitiikkaa ja kulttuurikysymyksiä talouden sijasta.

Vuonna 1990 Britannian Labourin kansanedustajista noin kolmasosa tuli työväenluokasta, mutta vuosivälillä 2010-2015 lukema putosi noin kymmeneen prosenttiin. Viime vaaleissa Joe Biden voitti noin 500 piirikuntaa, jotka tuottivat yhteensä 71 prosenttia Yhdysvaltojen taloudesta. Donald Trump voitti 2 500 piirikuntaa, jotka tuottivat kaikkiaan 29 prosenttia.

Bobojen lapset ovat usein korkeasti koulutettuja, mutta he kärvistelevät nousevien asuinkustannusten ja massiivisten opintolainojen ristitulessa. Monet heistä ovat kääntyneet poliittisesti vasemmalle vanhemmistaan, hyökäten heitä vastaan Bernie Sandersin talousargumentein ja käyttäen wokeismin terminologiaa ryhmäsidoksena sekä voimankäytön välineenä.

 

Brooks on maltillinen konservatiivi. Silti hän näkee Bidenin työväenluokkaisen, wokeismia edeltävän aikakauden liberalismin tarjoavan tien ulos bobojen elitismistä – kohti arvoiltaan ja taloudeltaan tasa-arvoisempaa Amerikkaa.

Bidenin antielitismi ja taloudellinen fokus sinikaulus-Amerikassa ovat silti vain osa reseptia Yhdysvaltojen yhdistämiseksi. Brooks näkee, että akateemisesti keskittynyt meritokratia vaatii remonttia.

Yhteiskunta, jossa akateeminen lahjakkuus on arvo itsessään ja jossa ei-akateemiset reitit yhteiskunnalliseen asemaan ja vaikutusvaltaan ovat harvassa ja kapeita, on ongelmallinen. Se myös mahdollistaa älylliseen konkurssiin ajautuneen oikeistopopulismin, jolla ei ole muuta annettavaa kuin raivo eliittejä kohtaan.

Sosioekonominen integraatio, yhteisöllisyys, kosketuspintojen kasvattaminen eri yhteiskuntaluokkien välille, ja ei-akateemisten teiden rakentaminen menestykseen sekä arvostukseen ovat Brooksin ratkaisuja ongelmaan. Liiallinen keskittyminen akateemiseen meritokratiaan on tullut tiensä päähän.

 

Soundtrack: Hüsker Dü, Don’t Want to Know if You Are Lonely.