Atlanta, Amazon ja satojen miljoonien dollareiden pudotuspeli

Mahdollisuus saada Amazon kaupunkiin on saanut pormestarin, kauppakamarin ja osavaltion sekä Atlantan politiikot kuolaamaan.

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Amazon etsii parhaillaan paikkaa uudelle pääkonttorilleen. Firma on kasvanut niin voimakkaasti että se tarvitsee Seattlen päämajan tueksi kakkos-pääkonttorin.

Uusi pääkonttori, HQ2, on sijoituksena noin viiden miljardin dollarin arvoinen, ja se luo jopa 50 000 uutta työpaikkaa.

Sijoituksen kokonaisarvo ja potentiaalisten työpaikkojen määrä ovat globaalissakin mittakaavassa valtavat.

Kaupungit ympäri Yhdysvaltoja ovat lobanneet Amazonia kuumeisesti, tarjoten toinen toistaan avokätisempiä paketteja firman houkuttelemiseksi. Täkyt koostuvat verohelpotuksista, puoli-ilmaisista tonteista, infrastruktuurien muokkaamisesta vastaamaan Amazonin tarpeita, ja niin poispäin.

Atlantan tarjous sisältää todennäköisesti valtavia verohelpotuksia ja mittavia muutoksia infrastruktuuriin.

Atlanta on kisassa tiukasti mukana. Mahdollisuus saada Amazon kaupunkiin on saanut pormestarin, kauppakamarin ja osavaltion sekä Atlantan politiikot kuolaamaan.

Miljardisijoitus toisi tietenkin kaupunkiin valtavan määrän vaurautta ja työpaikkoja. Mutta Amazonin saaminen Atlantaan nostaisi myös kaupungin statusarvoa.

Kaupunki on ennestään mm. Coca-Colan, Turner-mediaimperiumin (CNN, TNT, jne), Home Depotin ja maailman vilkkaimman lentokentän koti. Yli kuuden miljoonan asukkaan metro-Atlanta on kiistaton suurkaupunki, mutta Amazon tekisi siitä entistäkin merkittävämmän globaalin pelurin.

Atlanta ja Georgia houkuttelevat Amazonia noin miljardin dollarin syötillä. Atlantan edustajat ovat olleet vaitonaisia tarjouksestaan, mutta se todennäköisesti sisältää valtavia verohelpotuksia sekä mittavia Amazonia miellyttäviä muutoksia Atlantan infrastruktuuriin, liikennejärjestelyt mukaanluettuina.

 

Kaupunkilaisten enemmistö kannattaa Amazonin rekrytointia, valtavasta hintalapusta huolimatta. Yli 50 000 työpaikkaa merkitsee kasvavia verotuloja, asuntojen arvonnousua ja tulojen kasvua esimerkiksi palvelusektorille.

En tiedä rekrytointipaketin sisältöä, mutta Amazonin saapuminen olisi todennäköisesti kokonaisuudessaan erittäin hyvä Atlantalle ja Georgialle, hintalapusta huolimatta.

Toisaalta, kokonaisuudessaan kaupunkien ja osavaltioiden into lapioida satoja miljoonia dollareita houkutellakseen yrityksiä ei ole aina järkevintä mahdollista politiikkaa. Se saattaa hyödyntää yksittäisiä rekrytointi-kisan voittaneita yhteisöjä, mutta laajemman talouden ja yhteiskunnallisen etiikan kannalta pöyristyttävät lahjat yrityksille ovat usein kyseenalaisia.

Yritysten rekrytoinnista on kehittynyt taloudellinen sisällissota, jossa yritykset ovat oppineet, erään kuvernöörin sanoin, ”puristamaan viimeisenkin tipan mehua jokaisesta nauriista”.

Uusi rekrytointikilpailu on talouden realiteetti. Usein ainoa vaihtoehto on jäädä kehityksen sivuraiteille. Alueellisen eriarvoisuuden hallitsemassa maassa panokset ovat korkeat.

 

Soundtrack: Outkast, A Life in the Day of Benjamin Andre.