Taidetta ei tarvitse selittää pseudotieteellä

Profiilikuva
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Koska olen koulutukseltani tutkija ja ammatiltani taiteilija, innostun aina, kun tieteen ja taiteen maailmat kohtaavat. Tieteellä ja taiteella on samanlainen perusmotiivi: ne haluavat kertoa maailmasta jotain, mitä ei vielä ole kerrottu. Niiden tavat kertoa ovat toki varsin erilaiset.

On hetkiä, jolloin mielihyvin luovun tieteestä. Yksi sellainen on oma kirjoittamiseni. Kaunokirjallisuuden tuottaminen on liian monimutkainen, henkilökohtainen ja jatkuvasti muuntautuva prosessi, että kokisin mielekkääksi käsitellä sitä kovin tieteellisen ajattelumallin kautta.

Mystifioin mielihyvin omaa kirjoittamistani itselleni, jotta edes jollain tapaa saisin siitä otteen. On vaikea käsitellä järjellä jotain, mitä ei voi sanallistaa.

Mitään yliluonnollista taiteen tekemisessä ei silti ole. Ihmisen tarve tehdä taidetta, kyky tehdä sitä, jopa taiteellisen prosessin kulku ovat lopulta selitettävissä myös tieteellisesti, monien eri tieteenalojen kautta.

Taiteentekoon olennaisesti liittyvä luovuus on asia, jolle riittää hyötykäyttäjiä. Luovuusoppaita ja erilaisia luovuusneuvojia parveilee siellä, missä liikkuu rahaa, esimerkiksi erilaisen työelämäkoulutuksen parissa. Luovuus on haluttua tavaraa.

Olen ennenkin kirjoittanut intuitiosta akateemisena tutkimuskohteena – tai ehkä pikemminkin tilanteesta, jossa intuitiota on väitetty käsiteltävän tieteellisesti, mutta todellisuus on ollut jotain muuta. ”Intuitioprofessori” Dominique Surel pistäytyi kaksi vuotta sitten Suomessa kertomassa, kuinka esimerkiksi siirretyn sydämen mukana on siirtynyt muistoja  ihmisestä toiseen.

Myös suomalaisissa korkeakouluissa on tutkittu intuitiota.

Aalto-yliopistossa intuitiosta väitellyt taiteen tohtori Asta Raami tarjoaa intuitiota työelämän käyttöön. ”Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että intuitiivinen ajattelu on tietyissä tilanteissa jopa rationaalista päättelyä parempi vaihtoehto. Se on ylivertaista esimerkiksi silloin, kun päätöksen tekemiseen on joko liikaa tai liian vähän tietoa tai kun ratkaisu täytyy löytää nopeasti”, hän sanoo Kauppalehden jutussa.

Intuitio tutkimusaiheena kiinnostaa minua tietysti kovasti. Koko työurani on perustunut siihen, että kykenen ideoimaan ja inspiroitumaan, luomaan uutta, assosioimaan uusilla tavoilla, kirjoittamaan vaikka puhuvista linnuista, jos se jostain epäselvästä syystä tuntuu hyvältä. Luottamaan vasta muotoutumassa olevaan näkemykseen.

En silti pidä siitä, että taiteen ja tieteen hämärässä leikkauspisteessä väitetään tieteeksi jotain, mikä ei sitä oikeasti ole.

Asta Raami nostaa Kauppalehden jutussa esiin tieteellisenä tosiasiana ”sydämen muistin”, pseudotieteellisen teorian, jota intuition tutkimuksessa ilmeisesti roikotetaan yleisestikin mukana.

Katsoin Asta Raamin väitöskirjasta Intuition Unleashed – On the application and development of intuition in the creative process, millaiset lähteet hänellä on väitteelleen siitä, että sydämensiirrossa on siirtynyt myös kokonaisia muistoja ihmisestä toiseen.

Ja lähteeksi paljastuu…

Nexus Magazine. Se on jonkinlainen Ultran ja Magneettimedian sekoitus, sisältää asiaa rajatiedosta ja uskomushoidoista erilaisiin salaliittoteorioihin.

Pearsall, P. et al. (2005): Organ Transplants & Cellular Memories. Nexus Magazine, 12(3)

*

Ehkä olennaisinta tieteen ja taiteen onnistuneissa avioliitoissa on se, että molemmat saavat säilyttää omat periaatteensa. Jos tiede ei enää ole tiedettä tai taide taidetta, liitto on epäonnistunut.

Taiteilijakin ansaitsee tieteensä oikeana tieteenä.