Pöhköt tietokirjat kunniaan

Profiilikuva
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Lasten ja nuorten lukutaidosta ollaan yhä enemmän huolissaan. Vaikka lukevia nuoria tuntuu yhä löytyvän, käsittääkseni kahtiajako on entistä selvempää: on niitä, jotka lukevat runsaasti – ja sitten niitä, jotka eivät lue yhtään. Samaan aikaan kirjojen myynti laskee ja herää huoli siitä, onko kirjallisuudella kohta yleisöä ylipäätään.

Lukemiskeskustelussa puhutaan usein hyvin puhtaasti kirjojen lukemisesta. Kirjailijana tietenkin toivon, että lukeminen painottuisikin juuri kirjoihin, sekä kaunoon että tietoon. Kirjojen kerroksellisuuteen ja analyyttisyyteen lyhyemmissä teksteissä pystytään kovin harvoin. Kaunokirjallisuuden lukeminen myös parantaa tutkitusti empatiakykyä.

Minun on silti vaikea uskoa, että nuorten varsinainen lukutaito olisi mihinkään vähentynyt. Pikemminkin tuntuu, että nuorten sukupolvien kommunikaatio on paljon tekstipainotteisempaa kuin omassa nuoruudessani. Ajatukset vaihtuvat sosiaalisen median eri kanavissa – ja kaikkien niiden hallitseminen vaatii sävyjen ja tapojen ymmärrystä.

Lisäksi esimerkiksi ylioppilaskirjoitusten nykyinen tekstitaidon koe vaatii osaamista, jota minulla ei ainakaan oman lukiourani jäljiltä vielä ollut.

Helsingin Sanomat kertoi keskiviikkona, että ”äidinkielen ja kirjallisuuden opetussuunnitelma on saanut monet opettajat jopa pelkäämään, että lukiosta voi selvitä lukematta kokonaan ainuttakaan kauno- tai tietokirjaa”.

Uudessa opetussuunnitelmassa rinnastetaan kaikenlaiset ”tekstit” keskenään – ja teksteinä voidaan siksi käsitellä vaikka videoita tai kuvia. Kirjallisuutta ei nosteta erikseen esiin.

Keskustelussa ja esimerkiksi huolessa lukio-opetuksen muuttumisesta painotetaan usein kaunokirjallisuutta. Haluaisin, että tietokirjallisuus otettaisiin aivan eri teholla mukaan opetukseen kuin tähän asti on tehty. Uudessa opetussuunnitelmassa ei puhuta mitään tietokirjallisuudesta.

Tietokirjoissa voisi kuitenkin piillä ratkaisu moneen lukemisen ongelmaan. Tietokirjallisuuden professori Pirjo Hiidenmaa kirjoitti alkuviikosta julkaistussa mielipidekirjoituksessaan juuri tästä: ”Niissä kouluissa, joissa äidinkielenopettajat ovat ottaneet kaunon rinnalle tiedon, on saatu kannustavia tuloksia lukutaidon paranemisesta.”

Hiidenmaa haluaa nostaa esiin tietokirjallisuuden monipuolisuuden. Jokaiselle löytyy kiinnostava aihe – ja sopivan helppolukuinen toteutus. ”Hyvän mallin antaa Norja, joka huolestui Pisa-tuloksistaan kymmenkunta vuotta sitten. Tuolloin tavoitteeksi otettiin lukutaidon parantaminen laajasti, ei vain äidinkielen tunneilla. Erilaiset tietoteokset otettiin mukaan opetukseen lisäämään motivaatiota ja harjaannuttamaan erilaisten tekstien lukemista. Uusimmissa Pisa-tutkimuksissa Norja oli ainoa Pohjoismaa, joka paransi tulostaan”, hän kertoo.

*

Tiedän syyllistyväni itse usein ”sälätietokirjallisuuden” väheksymiseen. Termillä viittaan viihteelliseen, helppolukuiseen, paljon kuvia ja lyhyitä tekstipätkiä sisältävään tietokirjallisuuteen, sellaiseen mitä vaikkapa vuosikausia myydyimpien kirjojen listalla keikkuineet Guinnessin ennätyskirjat edustavat.

Itse pidän pitkästä, analyyttisestä ja hyvää kieltä korostavasta tekstistä, mutta sen ei tietenkään pidä olla syy ylenkatsoa muunlaista.

Pirjo Hiidenmaa korostaa kirjoituksessaan, kuinka tietokirjojen joukosta löytyy jokaiselle jotakin. Vähän lukeva, mutta urheilusta innostunut nuori voi tarttua vaikkapa Zlatan Ibrahimovićin elämäkertaan (ja olenkin kuullut, että kyseinen kirja on ollut monelle ensimmäinen, mikä on luettu alusta loppuun).

Itse sain houkuteltua vähän lukevan kuopukseni Minecraft-tietokirjan pariin (kyllä, sellaisiakin on kirjoitettu). Juuri ne kirjat, jotka kertovat lapsen tai nuoren kaikkein omimmista mielenkiinnonkohteista, muuttuvat helposti ”pakko lukea” -tapauksiksi. Kun lukurutiinia kertyy, muihinkin kirjoihin on myöhemmin helppo tarttua. Lukemiskynnys madaltuu.

Juttelin pari kuukautta sitten kahden nuorten parissa työskentelevän kirjastonhoitajan kanssa. He kaipasivat lisää nuorten tietokirjoja, joissa kerrottaisiin vaikkapa tietokonepeleistä.

Kiinnostava aihe lapsen tai nuoren omasta maailmasta, paljon kuvia, teksti helppolukuiseksi järjestelty – ja lukijoita varmasti löytyy. Jokin aika sitten suosittua tavaraa kirjastoissa olivat esimerkiksi manga-piirustusoppaat.

Kirjallisuudessa porttiteoria toimii. Kun lukurutiini syntyy vaikkapa sen Minecraft-kirjan parissa, on joskus vuosien päästä helppo keskittyä myös Nummisuutareihin.