Avaa silmäsi, menneisyyden opiskelija!

Profiilikuva
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Viime päivinä on keskusteltu opintotukea uhkaavista leikkauksista sekä opintorahan ja opintolainan suhteesta. Hallitus haluaa kasvattaa opintolainan osuutta opiskeluajan taloudenpidossa.

On nähty monenlaisia opintolainaa tukevia puheenvuoroja. Esimerkiksi taloustieteen professori Roope Uusitalo on korostanut opintolainaa ”investointina ja vakuutuksena työmarkkinoiden epävarmuutta vastaan”. Opintolainaa ei pitäisi hänen mielestään arastella sen enempää kuin auto- tai asuntolainaakaan.

Nykynuoria on syytetty mukavuudenhaluisiksi, ahneiksi ja epävarmoiksi: ”Korkeakouluopiskelun voisi myös nähdä nopeahkona välivaiheena, jolloin voi vähän kituuttaakin, sen sijaan että se nähtäisiin elämäntapana tai työnä, josta tulisi maksaa jopa palkkaa”, kirjoitti HS:n toimittaja Marjukka Liiten. Eräs entinen kansanedustaja taas epäili Facebookissa, että opintotuki käytetään juhlimiseen eikä valmistuminen olekaan tavoite.

Nykyopiskelijoiden pitäisi siis suhtautua opintojensa rahoitukseen samalla tavalla kuin vaikkapa 1970-luvulla opiskelleet suhtautuivat.

Opintolainaa alettiin myöntää vuonna 1969, ja alussa se olikin oikein edullinen vaihtoehto opiskelijalle. Korot olivat alhaalla ja korkeakoulutettujen työllisyysnäkymät kerrassaan mainiot. Kun opintojen jälkeen ihmistä odotti vuosikymmenien yhtäjaksoinen ura hyvinpalkattuna virkamiehenä tai yhden ja saman yrityksen palveluksessa, opintolaina oli hyvinkin riskitön ”investointi tulevaisuuteen”. Vakituinen virka saattoi olla plakkarissa jo reilusti ennen valmistumista.