Saska Saarikoski ja valkoiset setämiehet

Profiilikuva
Kirjoittaja on porvoolainen sarjakuvantekijä.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yksinäiset ihmiset ovat pelokkaita ihmisiä – Yhdysvallat on täynnä valkoista vihaa” kirjoittaa Saska Saarikoski tänään Hesarissa. Lopuksi hän kysyy ”Miksi monet, jotka vakuuttavat olevansa heikkojen puolella, suhtautuvat niin kylmästi valkoisen alaluokan vaikeuksiin?”

Voin kuulla lähestyvän paskamyrskyn jylinän, aloin itsekin lukemaan tuota tekstiä tyyliin mitäs helvettiä nyt. Mutta olen Saarikosken kanssa aika lailla samaa mieltä. Jos tekstin lukee, huomataan että hän ei missään vaiheessa vaadi vähempää keskittymistä esimerkiksi poliisiväkivaltaa kärsineiden mustien tai LBGT-väen oikeuksiin. Hän kysyy, missä on liberaalin väen huoli näköalattomista köyhistä valkoisista. Kyse ei ole nollasummapelistä.

Miljoonia Trumpin kannattajia ei voi huitoa mereen tai vankiloihin pois haisemasta. On pakko kysyä, mistä väkivaltainen urpous ja yhteiskunnanvastaisuus sikiää, jotta voidaan ehkäistä entisten sivistysvaltioiden luisuminen fasismiin.

Sama juttu Suomessa. On äänekäs ydinjoukko rasistisia paskoja joista ei saa siedettävää keskusteluseuraa millään terapialla, mutta myös iso joukko aika hukassa olevia pelokkaita leijonapaitaisia köyhiä, ja kyllähän ne natseille kelpaavat jos ei vasemmistolle.