Markus Räsänen kaupan seinään naulattuna

Profiilikuva
Kirjoittaja on porvoolainen sarjakuvantekijä.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jos pitäisi nopeasti valita suosikkinsa kaikista vanhan Hymy-lehden artikkeleista, se olisi lokakuun 1972 ”Sydän pysähdyksiin ja mies ristille-eihän siihen kuole”. Matti Vehviläisen ja Erkki Wessmanin jutussa urjalalainen Markus Räsänen antaa naulita itsensä sekatavarakaupan seinään.

Markus Räsäsestä löytyy harmillisen vähän tietoa googlettamalla. Hänestä oli muinoin useinkin juttua Ultra-lehdessä, jossa hän myös mainosti terveysjuomaansa. Kotiini tilattiin pullo, muistan että se oli aika kallista ja jopa avarakatseisten vanhempieni mielestä hyödytöntä. Ultra-lehden tietosanasto vuodelta 1982 kuvailee Räsästä: ”(s. 1915), parantaja, fakiiri, kontaktihenkilö, keksijä. Suomen merkillisin mies”.

1972 Räsänen siis antoi demonstraationsa kaupan nurkalla. Ensin hän pysäyttää ihmisen sydämen. Ihminen on sattumoisin hänen poikansa Mauri, isä painaa tätä rintakehästä jolloin ”Lihakset nytkähtelevät, silmät kääntyvät nurin. Sydän on pysähtynyt”. Tämän jälkeen Markus elvyttää poikansa. ”Hän näyttää kuin toisesta maailmasta tulleelta, nousee jalkeille, ihmettelee. -Erikoinen tunne. Tuntuu kuin olisin juuri herännyt raskaasta unesta”.

Kuolleena käväissyt Mauri naulaa vastavuoroisesti Markuksen sekatavarakaupan seinään. Tämä hengailee siinä aurinkoisella puuseinällä puolisen tuntia. Katsojia on valokuvien perusteella ainakin kuusi. Millaista on olla naulattuna? Markus Räsänen:

”Kyseessä on hermoratojen poissulkeminen. Tuntuu vain kuin naula tunkeutuisi lahoon puuhun”

”Ei tämä koske minkään vertaa, voin olla tässä vaikka vuorokausikaupalla, tämä on terveellistä”

”Tämä osoittaa ettei ristiinnaulitsemiseen kuole. Eikä tällä tavalla kukaan voi toista ihmistä vapahtaa”, huomauttaa fakiiri, eli ei kannata mennä hyvää hyvyyttään kokeilemaan.

En viitsi nyt tekijänoikeussyistä julkaista Veikko Lintisen hienoa artikkelikuvitusta, yritin rekonstruoida järkyttävän demonstraation roskiskatokseni seinällä.

Rekonstruktio
Rekonstruktio