Hallituksen kynsissä

Profiilikuva
Nimimerkki on entinen joku, nykyinen ei kukaan. Hän asuu Syrjässä ja tarkastelee työntekoa ja politiikkaa aivan eri näkökulmasta kuin ennen.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Koska kuulun siihen joukkoon, joka on saanut kärsiä maan taloustilanteesta eniten, on pakko olla tyytyväinen, mikäli uusi hallitus todella pystyy kääntämään talouden suunnan ja pysäyttämään velkaantumisen. Ei se silti sitä tarkoita, että olisin iloinen hallitusohjelmasta: se sattuu köyhään kipeästi.

Verotuksen keventäminen on hyvä juttu niille, joilla on verotettavia tuloja. Jos tuloja ei ole, jäljelle jäävät valitettavasti vain veronkorotukset.

Asumisen kallistuminen koskee myös niitä, joilla ei ole tuloja.

Korkovähennysoikeuksien pienennys lisää pienituloistenkin veroja ja lämmityskustannusten, jätemaksujen ja kiinteistöverojen nousu pienentävät käteen jäävää rahaa myös vuokra-asunnoissa asuvilla.

Tupakkaa ja alkoholia käyttävät köyhät köyhtyvät vieläkin enemmän, mutta sitä on vaikea kritisoida. Eikä makeistenkaan syöminen ole välttämätöntä. Mutta olisi niitä rikkaidenkin haittaveroja voinut lisätä: Euroopan ulkopuolelle suuntautuvien lomalentojen ja maailmaa saastuttavan ylellisyyselektroniikan haittaverotusta olisi voitu myös lisätä.

 

Jos työmarkkinajärjestöt eivät pääse sopuun tehostamistoimista, kansa kärsii lisää.

Jotkut ovat pitäneet ehdollisia toimia uhkailuna ja kiristyksenä. Kaikki on kuitenkin kiinni siitä, miten asiat esitetään. Ehdolliset leikkaukset ovat keppi. Jos leikkaukset olisi lueteltu yhdessä listassa ja erikseen olisi listattu mahdollisia yhteiskuntasopimuksen myötä tulevia helpotuksia, keppi olisi oitis muuttunut porkkanaksi.

Nyt onkin hyvä tilaisuus luokitella toimittajat ja kommentaattorit sen mukaan, miten he lähestyvät asiaa. Se kertoo paljon kommentaattoreista itsestään.

 

Hallitusohjelman leikkauksissa minua kiusaa eniten koulutuksen kohtalo.

Päivähoidon leikkaukset eivät huolestuta minua, vaikka niistä varmaankin nousee suuri poru. Sen sijaan toisen asteen koulutuksen ja korkeakoulutuksen leikkaukset ovat pelottavia, koska ne kurjistavat entisestään nuorten elämää ja uhkaavat myös maan tulevaisuutta ja kilpailukykyä.

Sitä ihmettelen myös ihan oikeasti, että miten hallitus on ajatellut opiskelijoiden selviävän: samaan aikaan leikataan opintotukea ja ehdotetaan kolmatta lukukautta. Koska kukaan ei enää tule toimeen nykyiselläkään opintotuella, kesällä on pakko tehdä töitä. Jos kesällä on pian pakko myös opiskella, miten yhtälö toimii?

Humanistia pelottaa myös lause: ”Koulutuksen uudistaminen ottaa huomioon työelämän osaamisen tarpeet ja lähentää koulutusta ja työelämää toisiinsa.” Tämä on yksi osa käynnissä olevaa ihmiskunnan tyhmistymisprosessia. Sivistyksellä ei ole kaupallista arvoa, joten siitä voidaan luopua. Tieto ja koulutus alistetaan rahalle. Sivistysyhteiskunnasta siirrytään osaamisyhteiskuntaan joka puolella maailmaa.

Pian vain rikkaimmilla on varaa vaalia sivistystä. Toivottavasti arabit ymmärtävät taas kerran pelastaa ja säilöä länsimaista sivistystä niin kuin silloin tuhat vuotta sitten, kun eurooppalaiset polttivat omia kirjastojaan.

 

Mutta olematta ollenkaan sarkastinen iloitsen hallituksen ehdotuksesta järjestää kouluihin liikuntaa joka päivä.

Voisikohan samaa soveltaa myös työpaikoilla: jospa vaikka se 15 minuutin työpäivän pidentäminen käytettäisiin pakolliseen liikuntaan. Terveydenhoitoon käytetyt rahat säästyisivät ja tuottavuus parantuisi. Ehkä ammattiliittojenkin olisi vaikeampaa vastustaa liikuntaa kuin lisätöitä.

Hyvää on myös se, että korkeakoulujen pääsykoesysteemiä halutaan uudistaa. Jos ei muuta uudistusta keksitä, voitaisiinko pääsykoekirjat määrätä julkaistavaksi vasta huhtikuun alussa. Silloin nuoret voisivat olla aktiivisesti työelämässä suurimman osan vuotta sen sijaan, että he istuvat kirjastossa pänttäämässä ulkoa melko turhaa tietoa, jotkut jopa vuodesta toiseen. Muutos parantaisi myös kevään ylioppilaiden mahdollisuuksia päästä sisään, sillä silloin ylioppilaskirjoitukset eivät lyhentäisi heidän pääsykokeisiin käyttämäänsä aikaa.

Olisi äärettömän hyvä, jos uusi opetusministeri kutsuisi opiskelijat pohtimaan, miten opintoja voitaisiin nopeuttaa. Opetusministeriön virkamiehillä ja yliopistojen opettajilla ei ole riittävän hyvää käsitystä kaikista syistä ja seurauksista. Niinpä opintojen nopeuttamiseen tähtäävät toimet ovat viime aikoina usein vain hidastaneet valmistumista.

 

Myös työttömiä työnhakijoita voisi konsultoida työllistymiseen tähtäävien toimien tehokkuudesta.

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkaaminen säästää rahaa, mutta ei välttämättä lyhennä työttömyyttä. Jos työpaikkoja ei ole, ne eivät lisäänny sillä, että työttömällä on nopeammin nälkä.

Työn vastaanottovelvoitteen tiukentaminen on rationaalinen toimenpide. Yksilön näkökulmasta en tietenkään pidä siitä, sillä akateemisesti koulutettuna perheellisenä henkilönä en pidä ajatuksesta lähteä siivoojaksi sadan kilometrin päähän. Mutta valtion kannalta tiukentaminen on rationaalista. Työ on työtä eikä sitä sovi kieltäytyä. Jos kieltäytyy, on paras tulla toimeen ilman yhteiskunnan tukia.

Sen sijaan velvoite osallistua aktivointitoimenpiteisiin onkin sitten jo aivan toinen juttu.

Jos aktivointitoimenpiteet oikeasti tähtäisivät työllistymiseen tai oman yrityksen perustamiseen, ne olisivat hyväksyttäviä, mutta suurin osa aktivointitoimenpiteistä on pakollista päivähoitoa ja nöyryytystä.

On olemassa ihmisryhmä, joka on niin syrjäytynyt, masentunut ja voimaton, että se tarvitsee yhteiskunnan tukea noustakseen jaloilleen. Kaikki työttömät eivät kuitenkaan ole vielä siinä pisteessä. Heille osallistuminen pakollisille aktivointikursseille on resurssien tuhlaamista.

Olisi yhteiskunnan kannalta tehokkaampaa, jos he voisivat listata sieniretkensä, naapuriapunsa, lastenhoidon, jalkapallovalmennuksen ja kunnallispolitiikkaan osallistumisensa ja saada kaikesta tekemästään hyödyllisestä työstä aktivointipisteitä.

 

Hallitusohjelmassa on myös paljon hienoja ideoita.

Vanhusten omaishoitoon ja kotihoitoon satsaaminen on suorastaan välttämätöntä. Sekä vanhuksia että yrittäjiä ilahduttanee myös tieto, että hoivapalvelut voivat jatkossa kuulua kotitalousvähennyksen piiriin.

Toimet työllistämisen helpottamiseksi ja paikallisensopimisen lisäämiseksi ovat tervetulleita. Myös pienten yritysten siirtyminen maksuperusteiseen arvonlisäverotukseen on suuri helpotus. Nyt verot maksetaan lähetetyistä laskuista, ei saaduista rahoista, Pienille yrityksille se saattaa tarkoittaa jatkuvaa likviditeettikriisiä.

Yrittäjävähennys on myös hyvä tapa tukea yrittäjyyttä. Hieman minua pohdituttaa, miksi osakeyhtiöt on halutta rajata vähennyksen ulkopuolelle. Moni pienyrittäjä perustaa osakeyhtiön, koska se on turvallisin yritysmuoto. Nyt melko suuri osa pienyrittäjistä jää kokonaan ilman yrittäjävähennystä.

Luulen että kyse oli kahdesta poliittisesta periaatteesta.

Tukea ei ilmeisesti haluttu antaa suurille yrityksille, jotka lähes poikkeuksetta ovat aina osakeyhtiöitä. Kokoomukselle olisi ollut vaikeaa perustella suurten yritysten huonompi kohtelu. Perussuomalaiset taas kertoivat saamissani vastauksissa pelkäävänsä kokoon liittyvien rajojen muodostavan yritysten kasvun esteitä.

Lisäksi osakeyhtiöissä on vaikeaa määritellä, kuka on osakas ja kuka yrittäjä. Oli siis yksinkertaisinta jättää osakeyhtiöt kokonaan yrittäjävähennyksen ulkopuolelle. Sääli minua.

Yrittäjänä olen ehdottoman tyytyväinen siihen, että ”sairauspoissaoloja ja sairausriskin vaikutuksia työnantajalle vähennetään sisällyttämällä viiden viikon ja sitä pidempiin vuosilomiin kuuden päivän omavastuu vuosilomalla sairastumisesta”. Jonkinlainen riski pitää pienen yrityksen työntekijälläkin olla.

 

Rakenteellisista uudistuksista on helppo kirjoittaa. Niiden toteuttaminen on se haasteellinen puoli. Autuaita ovat ne, jotka uskovat, vaikkeivät näekään.

Samaa voisi sanoa hallinnon tehostamisesta ja työvoimahallinnon uudistamisesta. Poliitikot ovat kehitelleet hienoja ja kannatettavia ajatuksia, mutta saadaanko koneisto toimimaan niiden kuvaamalla tavalla, on kokonaan toinen juttu.

Olisi kyllä hienoa, jos työvoimahallinto ryhtyisi ihan oikeasti auttamaan työttömäksi joutuneita sen sijaan, että se keskittyy valvomaan heitä. Jo pelkästään se, että työvoimapalvelut resursseineen siirrettäisiin takaisin kuntiin, josta ne muutama vuosi sitten tehostettiin pois, olisi hienoa. Nuorilla ja syrjäytyneillä olisi taas toivoa saada apua ja löytää tie takaisin yhteiskuntaan.

Julkisen sektorin kelpoisuusvaatimusten höllentäminen auttaisi sekä kuntia että opiskelijoita ja työnhakijoita. Veikkaan, että ammattijärjestöt eivät ole innostuneita asiasta, sillä he edustavat niitä koulutettuja, jotka jo ovat saaneet töitä eivätkä vielä ole työtänsä menettäneet.

Heidän näkökulmastaan kilpailu kiristyy ja palkkatasokin saattaa laskea. Siitä huolimatta on rationaalista, että työn tekemisen oikeutta ei rajata tehtävien kannalta turhilla pätevyysvaatimuksilla.

Kuntien tehtävien vähentäminen ja säätelyn purku ovat nekin hienoja päämääriä, joiden saavuttamiseen kolme ässää on sitoutunut. Toivottavasti eivät ole sitoneet itseään liian tiukasti, sillä käytännössä säännöistä on hirveän vaikeaa luopua, ainakin jos asiaa kysytään niiltä, jotka ovat äännöt kirjoittaneet.

Uskon, että olisi hyödyllistä kysyä kuntien tehtävien karsimisesta ministeriöiden lisäksi myös suoraan kunnilta ja myös ammattiyhdistyksiltä. Ruohonjuuritasolla on parasta tietämys siitä, mitkä tehtävät ja säädökset ovat turhia ja haittaavat tärkeämpää työtä.

Viisaat valtiaat kysyvät neuvoa niiltä, jotka tietävät. Kolme ässää saisivat tehdä viisaan kalifin tavoin ja pukeutua köyhiksi kauppiaiksi ja päiväkotiapulaisiksi ja kysellä kansalta, mitä mieltä se on.

 

Hallitusohjelmassa lukee, että ”ministeriöissä laadittujen ehdotusten tulee olla yksilöityjä ja perusteltuja sekä sisältää tarvittavat konkreettiset toimenpiteet, joiden avulla voidaan varmistua siitä, että arvioidut taloudelliset vaikutukset ovat saavutettavissa”.

Lause on poliitikkojen yritys muotoilla sanansa niin, että virkamiehet varmasti tekevät niin kuin on tarkoitettu eikä jotain sinne päin. Sanojen asettelu on yllättävän vaikeaa sekä valtion johdossa että kunnallispolitiikassa. Saa nähdä, onnistuiko ohjeistaminen tällä kertaa.

Ministeriöiden virkamiehet ovat ovelia, eikä innovatiivisuus ja palvelualttius juurru virastoihin aivan helposti, vaikka niin on hallitusohjelmaan kirjattukin. Se saattaa johtua siitä, että Suomea vaivaa hallitusohjelman sanoin ”muutosvastarinta, vastakkainasettelu, vastuun ulkoistaminen, apatia, uudistumiskyvyttömyys, johtajuuden puute sekä luottamuksen horjuminen poliittiseen päätöksentekoon”.

 

Yksi asia on toistaiseksi jäänyt medialta rekisteröimättä.

Hallitusohjelmassa lukee, että ”hallitus ja pääkaupunkiseudun kunnat tekevät sopimuksen siitä, miten edistetään metropolialueen kansainvälistä kilpailukykyä, elinkeinopolitiikkaa, aluekehitystä sekä yhteistyötä maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnittelussa ja segregaation ehkäisyä.”

Jos oikein ymmärrän, tämä tarkoittaa metropolilainsäädännön hautaamista. Lain säätäminen ei näet ole sopimuksen tekemistä.