Luterilainen Suomi ei ole ostettavissa

Profiilikuva
Blogit Rajalla
Kirjoittaja on kirkollinen yhteiskunnan ja kestävän kehityksen tuntija. Kirkkohallituksessa johtavana asiantuntijana työskentelevä rovasti bloggaa yhteiskunnasta, kestävästä kehityksestä ja luomakunnan ihmeellisyydestä. Twitter: IlkkaSip
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Reformaatiota (aikaisemmin puhuttiin uskonpuhdistuksesta) juhlistetaan samaan aikaan kuin satavuotiasta Suomea. Mitä tekemistä ”nuorella” itsenäisellä maalla ja keski-ikäisellä luterilaisella kirkolla on keskenään? Merkkivuosi alkoi paavi Franciscuksen ja luterilaisen piispa Munib Yananin syleilyllä.

Reformaatio on paljolti tehnyt Suomesta ja muista Pohjoismaista sellaisia kuin ne ovat.  Kaikissa Pohjoismaissa on korkea elintaso, hyvä koulutus ja varsin hyvin toimiva hyvinvointivaltio. Niissä on ollut myös ensin valtiokirkko ja nyt valtiosta loitontunut ns. kansankirkko. Luther korosti, että jokaisen ihmisen pitää huolehtia itsestään työllä tai yrittämisellä. Mutta jos siihen ei ole mahdollisuutta, vastuu on valtiolla (tuolloin kaupunkivaltio). Aluksi tätä ajatusta tuki työväenliike, myöhemmin varsin laaja yhteiskunnallinen konsensus.

Syntyi jotakin erityistä. Ehkä Pohjoismaissa otettiin kehotus lähimmäisenrakkauteen edes osin vakavasti?

Luterilaisen maailmanliiton presidentti, palestiinalainen piispa Munib Younan ja paavi Franciscus syleilevät yhteisessä rukouspalveluksessa. Kuva: Mikael Ringlander/ Ikon.


 

Kirkko on suomalainen, mutta vielä enemmän kansainvälinen

Luterilainen kirkko on vahvasti suomalainen. Mutta syvimmiltä juuriltaan vielä enemmän globaali ja kansainvälinen. Se on osa Luterilaista maailmanliittoa (LWF) ja kuuluu myös globaaliin kirkkojen järjestöön: Kirkkojen maailmanneuvostoon (WCC). Niissä molemmissa kuuluu vahvana globaalin etelän uusien kirkkojen ääni. Kirkot ovat yleensä heikoimman puolella, pakolaisten ja köyhien.

Luterilaisen maailmanliiton 500-vuotismerkkivuoden vietolla on kolme teemaa, jotka kuvaavat hyvin kirkkojen nykyisiä painotuksia.

Pelastus ei ole kaupan. Kaikkea ei saa rahalla. Pelastus, elämän arvokkuus ja syvin eivät ole kauppatavaraa. Niitä ei saa marketista, vaan ne ovat hyvän Jumalan lahjoja.

Ihmiset eivät ole kauppatavaraa. Ihmisiä ei voi ostaa ja myydä. Siirtotyöläinen on yhtä arvokas kuin hänet palkanneen firman omistaja, paperittomat ihmiset ovat lähimmäisiämme siinä kuin viininpunaisen EU-passin kantajat.

Luomakunta ei ole kaupan. Tuntuu että lähes kaikkea saa ostaa. Maata, saaria, hedelmiä ja vihanneksia, puita, kalaa, lintuja ja nisäkkäitä. Jumalan luomakunnasta kaikessa sen moninaisuudessa on tullut kauppatavaraa. Seuraukset ovat huolestuttavat. Ihmisen aiheuttama sukupuuttoaalto hävittää täältä Luojan elämän ihmeellistä kirjoa, ilmastonmuutos vaarantaa sekä ekosysteemin että ihmisten yhteiskuntia. Vaarana on maapallon elinolosuhteiden peruuttamaton muuttuminen ja mm. ennennäkemätön pakolaisten aalto.

 

Piispa Munib ja paavi Franciscus allekirjoittivat rauhaa ja yhteyttä korostavan julistuksen

Reformaation merkkivuosi alkoi komeasti naapurimaastamme Ruotsista. Rooman katolinen piispa, paavi Franciscus ja Luterilaisen maailmanliiton puheenjohtaja, Pyhän maan piispa Munib Younan allekirjoittivat  julistuksen ekumeenisen rukoushetken yhteydessä Lundissa lokakuun viimeisenä päivänä 2016.

Kuva: Mikael Ringlander / Ikon

Yhteisessä viestissä todetaan katolisten ja luterilaisten olevan syvästi kiitollisia reformaation kautta saaduista lahjoista.

Syyllistä ei enää etsitä, vaan rauhaa ja sovintoa. ”Me tunnustamme ja valitamme Kristuksen edessä sitä, että luterilaiset ja katolilaiset ovat haavoittaneet kirkon näkyvää ykseyttä. Teologisia eroja saattelivat ennakkoluulot ja konfliktit ja uskontoa käytettiin välineenä poliittisiin tarkoituksiin.”

Yhteinen usko Jeesukseen Kristukseen ja kaste vaativat asiakirjan mukaan päivittäistä kääntymystä, jonka kautta hylätään historialliset erimielisyydet ja konfliktit.

Rooman katolinen piispa ja Pyhän maan luterilainen piispa toteavat, että menneisyyttä ei voi muuttaa: Mutta mitä muistetaan ja millä tavoin sitä muistetaan, se voidaan muuttaa.

”Rukoilemme, että haavamme ja muistomme, jotka synkentävät näkemystämme toisistamme, parantuisivat. Torjumme päättäväisesti kaiken vihan ja väkivallan, sekä menneen että nykyisen, erityisesti sen, jota ilmaistaan uskonnon nimissä. Tänään kuulemme Jumalan käskyn siirtää kaikki konfliktit syrjään. Tunnistamme sen, että armo vapauttaa meidät kulkemaan kohti yhteyttä, johon Jumala jatkuvasti kutsuu meitä.”