Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Liberaalin yhteiskunnan kriisi on arvojen ja merkitysten kriisi

Lari Lohikoski
Blogit Rajalla 22.11.2016 12:53

Jos haluamme säilyttää demokraattisen, suvaitsevaisen ja liberaalin yhteiskunnan, meidän on palattava puhumaan arvoista ja merkityksistä.

Populistisen nationalismin hämmentävä voittokulku osoittaa, että olemme erään aikakauden lopussa. Maailman tilanne ja ihmiskunnan valtavat haasteet ilmastonmuutoksesta robotisaatioon ja työn murrokseen vaatisivat perusteellisia globaalin mittakaavan yhteiskunnallisia muutoksia, mutta ilmeisesti liberaalin ja suvaitsevaisen yhteiskunnan kannattajilla ei ole ollut tarjota joko riittävän uskottavaa tulevaisuusvisiota, tai kykyä ja rohkeutta ottaa tilanteen vaatimaa arvojohtajuutta, kun houkutus langeta populistien tarjoamiin menneisyyttä nostalgisoiviin petollisiin lupauksiin on käynyt monelle suureksi. Toisella puolella vastassa ovat kasvava epävarmuus, eriarvoisuus ja pelko oman aseman menettämisestä, kun taas toisella lupaus jonkin menneisyydestä löytyvän nostalgisoidun suuruuden palauttamisesta.

Nationalismin, populismin ja muukalaisvihan taustalla on tietenkin myös ilmeisiä taloudellisia tekijöitä, mutta vielä syvemmin niitä nostaa yhteiskuntien epäonnistuminen keskeisessä tehtävässään: merkityksellisyyden, osallisuuden ja turvallisuuden tunteen luomisessa. Niin kauan kuin talous kasvoi ja työtä riitti, useille riitti tunne siitä, että oli matkalla kohti parempaa, mutta talouden kasvun nyt hidastuttua – kenties pysyvästi – monet kokevat jäävänsä tyhjän päälle – eikä siis pelkästään taloudellisesti, vaan myös moraalisesti.

Jos elämässä ei muuten löydy syvempiä merkityksiä, niin niitä lähdetään hakemaan toisaalta, esimerkiksi nationalismista: oman kansan ja etnisyyden korostamisesta. Psykiatri Hannu Lauerma arvioi rasismin olevan “pikkuporvarillinen yritys olla aatelinen”. Erottautuminen mustista, muslimeista tai maahanmuuttajista vahvistaa tunnetta omasta arvosta – vaikkakin valheellisesti ja toisten kustannuksella – ja samalla luo tunnetta kuulumisesta paremman ja etuoikeutetun joukon piiriin.

Kuitenkin, vaikka siltä ei juuri nyt näytäkään, kehitys kulkee kohti globaalimpaa, verkottuneempaa ja ekologisempaa maailmaa ja ihmistä. Vaikka liberaalit ja moniarvoiset yhteiskunnat ovatkin nyt ongelmissa, yhteiskunta tuskin voi olla hyvinvoiva ja menestyvä muunlaisena kuin juuri liberaalina, suvaitsevaisena ja demokraattisena. Tilapäisistä taka-askelista huolimatta pysyvää paluuta yhtenäiskulttuuriin ja autoritääriisin johtajiin ei ole.

Meillä liberaalin, suvaitsevaisen ja demokraattisen yhteiskunnan kannattajilla on siis vakavan miettimisen paikka. Käynnissä on maailmankuvien kamppailu, ja yhteistyöhön ja suvaitsevaisuuteen perustuvalla maailmankuvalla ei mene juuri nyt kovin hyvin. 

Vastataksemme haasteeseen meidän pitää onnistua entistä paremmin kommunikoimaan sellainen positiivinen ja uskottava maailmankuva ja tulevaisuusvisio, joka ei lähde liikkeelle vihasta, vaan rakkaudesta, ja joka ei käytä polttoaineenaan pelkoa, vaan rohkeutta. On puhuttava sellaisen maailmankuvan puolesta, jossa jokainen meistä on merkityksellinen, jossa jokainen voi kokea olevansa osallisena muutoksessa kohti parempaa maailmaa, ja jossa yhteisö ja yhteiskunta on se, joka puolustaa jokaisen ihmisarvoa myös silloin kun olosuhteet ympärillä muuttuvat rajusti. Tämä meidän on tehtävä uskottavammin kuin ne, jotka haluavat meidän käpertyvän itsemme, rotujemme ja valtioidemme ympärille.

On otettava se askel, jota monet mielellään usein välttäisivät: astuttava ulos huolestuneen, kriittisen tai sarkastisen kommentoijan roolista ja ryhdyttävä puhumaan myös niistä asioista, jotka eivät kuulu vain objektiivisesti tarkasteltavien asioiden piiriin, vaan osaksi maailmankatsomuksia ja vakaumuksia. Puolustettava siis lähimmäisenrakkautta, kaikkien ihmisarvoa, yhtäläistä ihmisyyttä ja tulevien sukupolvien oikeuksia, vaikka vallitseva rationaliteetti vannoisikin itsekkyyden nimeen. Harrastettava myötätuntoa ja huomioitava heikoimpia, vaikka nyt maailmassa näyttäisivät pärjäävän kylmät egomaanikot. Oltava tinkimättä totuuden puolella.

Viha, valheet ja itsekkyys ovat voimakkaita vastustajia, ne syttyvät paljon helpommin kuin rakkaus, totuus ja epäitsekkyys. Aina ajoittain ne tuntuvat dominoivan, mutta synkistä ajoista on aina noustu entistä parempaan: oikeudenmukaisempaan ja viisaampaan maailmaan.

Vuosi 2016 on osoittanut, että toisin kuin uskottiin, historia ei ole loppunut, eikä maailmaa ole mahdollista hallita vain taloudellisen ja teknisen rationaliteetin varassa. Ihmisillä on halu olla muutakin kuin ekonomisia subjekteja ja muitakin tarpeita kuin vain kulutustarpeita, ja jos haluamme säilyttää demokraattisen, suvaitsevaisen ja liberaalin yhteiskunnan, nämä täytyy taas kerran ryhtyä ottamaan paremmin huomioon niin politiikassa kuin kaikessa muussakin yhteiskunnallisessa toiminnassa.

Lari Lohikoski

Kirjoittaja on verkkoviestintäpäällikkö Kirkon tiedotuskeskuksessa, joka aiemmin on työskennellyt yrittäjänä sekä digitaalisten innovaatioiden parissa.

Keskustelu

Näitä luetaan juuri nyt