Raamatussa on vihapuhetta, mutta erilaista

Profiilikuva
Blogit Rajalla
Kirjoittaja on dosentti ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri, joka on perehtynyt kristilliseen dogmatiikkaan ja Aasian uskontoihin.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vihapuhetta ei tarvitse lähteä etsimään maahanmuuttokriittisiltä keskustelupalstoilta. Sitä löytyy ihan jo hyllyssäni olevasta pyhästä kirjasta.

Osallistuin seminaariin, joka käsitteli vihapuhetta. Itse päädyin puhumaan ”dialogipuheesta”, mutta jäin pohtimaan vihapuheen paikkaa omassa kristillisessä traditiossani.

Vihapuheelle on varmasti monia erilaisia määritelmiä. Nopeasti kysyttynä itse määrittelisin vihapuheen puheeksi, joka hehkuu vihaa puhujan itsensä ulkopuolella olevaa ryhmää kohtaan.

Ainakin näin määritellen vihapuheeksi luokiteltavia tekstejä löytyy myös Raamatusta. Otan pari esimerkkiä.

Psalmi 137 on monille tuttu. Kyseisen psalmin alku muodostaa kertosäkeen Boney M:n tunnetuksi tekemässä laulussa Rivers of Babylon. Psalmi loppuu kuitenkin varsin julmasti, kun psalmilaulaja yltyy vihassaan Babylonia kohtaan väkivaltaiseen visioon: ”Hyvin tekee se, joka tarttuu lapsiisi ja lyö ne murskaksi kallioon”!

Ilmestyskirja on vieläkin oivallisempi esimerkki, koska apokalypsi pursuaa ylitsevuotavasti pyhää vihaa. Tämä Raamatun viimeinen ja arvotuksellisin kirja sisältää vahvan vision suuren Babylonin sortumisesta. Ilmestyskirjan näkyjen kohteena on antiikin ajan mahtava imperiumi, Rooman valtakunta, ”suuri Babylon, maailman porttojen ja iljetysten äiti.” (Ilm. 17:5) Ilmestyskirjan hallelujat eivät ole pehmeitä tai hartaita, vaan niissä iloitaan imperiumin tuhosta (Ilm. 29:3): ”Halleluja! Porton roviosta nousee savu aina ja ikuisesti.” Kosminen taistelu päättyy siihen, kun ”pelkurit, luopiot ja iljetysten kumartajat, murhamiehet ja irstailijat, noidat, epäjumalien palvelijat ja kaikki valheen orjat saavat tämän palkan: he joutuvat tuliseen järveen rikinkatkuisten lieskojen keskelle”. (Ilm. 21:8)

Helppo olisi jatkaa uusin esimerkein. Nopeastikin Raamattua selailemalla löytyy monia muitakin kohtia, jotka voisi omana aikanamme luokitella vihapuheeksi. Mutta ovatko ne lopultakaan sellaisia?

Esimerkiksi Psalmi 137 on pohjimmiltaan vapautuksellinen teksti, jossa muistellaan Babylonian vankeudessa omaa luvattua maata ja huokaillaan Jumalan puoleen maanpakolaisuudessa. Juuri siksi rastafarit Jamaikalla tarttuivat siihen ja kirjoittivat reggaebiisin, joka kaikuu radioissamme diskoversiona.

Psalmin loppuosa tuleekin lukea tätä asetelmaa vasten. Oikeudenmukaisuus kyllä toteutetaan, mutta vapauttajana on Herra. Psalmin väkivaltafantasia alkaakin huomionarvoisesti rukouksella, ettei Jumala unohtaisi: ”Muista, Herra, Jerusalemin hävityksen päivää…” (Ps. 137:7). Psalmilaulaja ei aio itse tarttua babylonialaisiin lapsiin ja paiskata näitä kalliota vasten – eikä hän kehota ketään muutakaan sellaiseen!

Vastaavasti Ilmestyskirja pitää nähdä apokalyptisena visiona, jossa purkautuu viha väkivaltaista ja imperialistista Roomaa kohtaan. Vaikka kirja paikoin hekumoi sillä, miten peto ja väärä profeetta syöstään lopulta tuliseen järveen, huomionarvoista tässäkin tapauksessa on sivusta katsova ja odottava asenne: kirjoittaja ei kannusta ketään osallistumaan kosmiseen sotaan.

Nämä kaksi esimerkkiä osoittavat, että Raamatun vihapuhe on – ehkä yllättävästikin – pyhässä vihassaan vapauttavaa puhetta. Tilanteissa, joissa vallitsee väkivalta, uhrien huokaukset nousevat kostonhaluisina mutta oikeutta odottaen taivaaseen. Ei oman käden oikeutta, koska tuomio kuuluu Jumalalle. (Ja kristinuskon keskeinen ajatushan on, että Jumala on oikeudenmukaisuudessaan armollinen tuomari.)

Raamatun vihapuheelta vaikuttavat tekstit eivät siis innosta väkivaltaan vaan jopa paradoksaalisesti luovat pohjaa rauhalle! Ne ovat syntyneet ahdingon keskellä ja toimivat siksi ikään kuin varoventtiileinä, josta viha pääsee ulos.

Pyhän tekstin olemus on siinä, että sen merkitys ei tyhjene sen syntyajankohtaan. Siksi kristityt ovat lukeneet sukupolvesta toiseen Psalmia 137 ja Ilmestyskirjaa (kuten muitakin Raamatun tekstejä) lupauksina siitä, että Jumala toteuttaa oikeudenmukaisuutensa. Etenkin sellaiset kristityt, jotka itse kokevat ahdinkoa epäoikeudenmukaisuuden vallitsessa!

Huimaa on, miten Raamatun väkivaltaiset, vihapuheelta vaikuttavat tekstit inspiroivat väkivallatonta vastarintaa. Muutamaa päivää ennen kuolemaansa Martin Luther King päätti puheensa viittauksella Ilmestyskirjaan, siihen, miten ”Johannes — sai yksinäisellä Patmos-saarella vision uudesta Jerusalemista, joka laskeutuu taivaasta Jumalan luota, ja kuuli äänen sanovan ’Katso, uudeksi minä teen kaikki, entinen on mennyt.’” Johanneksen synkkä visio paljastuu kristillisessä luennassa toiveikkaaksi unelmaksi ”oikeudenmukaisuuden, veljeyden ja rauhan uuden päivästä”.