Suomalaisten tunnelmat romahtivat jo 2012, mutta siitä ei haluttu kertoa

Profiilikuva
Blogit Rajalla
Kirjoittaja on verkkoviestintäpäällikkö Kirkon tiedotuskeskuksessa, joka aiemman työuransa on työskennellyt digitaalisten innovaatioiden parissa, mutta ehti ennen digiuraansa opiskella myös teologiksi.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ministeriöiden tutkimus paljasti suomalaisten tulevaisuudenuskon romahtaneen jo 2012 ja ennusti vihapuheen nousun, mutta tutkimus kätkettiin pöytälaatikkoon.

Kirjoitin pari viikkoa sitten vihan valtavirtaistumisesta, ja siitä, että vihan nouseminen pinnalle ei ole tapahtunut täysin sattumalta, vaan sitä on yhtäältä aktiivisesti edistetty ja toisaalta sille on annettu liikaa tilaa ja vääränlaista ymmärrystä. Tällä välin saimme vihasta myös oman osuutemme: rasismiin liittyvä twitter-päivityksemme ja siitä seurannut keskustelu sai aikaan reaktiona paitsi asiallista kiittävää ja moittivaa palautetta, myös herjauksia ja suoranaisia uhkauksia. Viestejä yhä kovenevasta ja uhkaavammaksi muuttuvasta kielenkäytöistä on tullut jatkuvasti lisää ja arjessa ilmenevän rasismin nosti esille myös päivän Helsingin Sanomat.

Vaikka viha varsinaisesti räjähti esille vasta viime vuoden aikana, maaperä aggressiivisen ilmapiirin nousulle on kypsynyt jo useiden vuosien ajan. Vihan valloilleen pääsyä edelsi yhteiskunnan perusturvallisuuden järkkyminen, joka ilmeni tulevaisuudenuskon ja luottamuksen romahtamisena. Tälle luottamuksen romahdukselle on osoitettavissa tarkka ajankohtakin. Oheinen graafi kuvaa suomalaisten kokemusta nykytilanteestaan ja näkemystä maan tulevaisuudesta – molemmat romahtivat elokuun 2011 ja kesäkuun 2012 välillä.

Näyttökuva 2016-01-28 kello 23.42.02

Graafi on peräisin sisäministeriön ja puolustusministeriön vuosina 2011-13 rahoittaman otokseltaan erittäin laajan Social Mood Indicator-projektin loppuraportista, joka valmistui vuonna 2013. Raporttia ei kuitenkaan ole koskaan julkaistu, eikä tutkimusta jatkettu. Koska tutkimus on kuitenkin tehty julkisin varoin, sen saa sisäministeriön kirjaamosta, kun vain tajuaa sen sieltä pyytää (tai sitten voi klikata tästä). Minulle se kulkeutui tuttuni kautta, jonka käsityksen mukaan se vaiettiin juuri siksi, että sen antama kuva suomalaisen yhteiskunnan tunnelmista oli niin negatiivinen – oliko sitten niin, että tästä ei haluttu kertoa vai eikö uskallettu?

Ja negatiiviseltahan se tunnelma toki näyttää kun tässäkin graafissa liki puolet suomalaisista on luokiteltu vieraantuneiksi, kun taas myönteisenä tulevaisuuden näkevien ”yhteiskunnan vetureiden” osuus on kaventunut todella rajusti. Vuosien 2011 ja 2012 välillä suomalaisten tunnelmat kääntyivät päälaelleen.

turhautuneet

Raportin lukeminen vuonna 2016 on kylmäävää. Siinä hyvin pitkälti ennustetaan se yhteiskunnallinen kehitys, jota Suomessa on raportin julkaisun jälkeen tapahtunut: epävarmuus ja pelko lisääntyvät, osa kansasta menettää toivonsa ja kadottaa uskonsa instituutioihin. Kieli radikalisoituu, populistipuolueet saavat kannatusta ja aggressiot nousevat pinnalle. Tätä kaaviota katsoessaan voi vain miettiä missä kohdassa tätä kehitystä olemme menossa.

Näyttökuva 2016-01-28 kello 23.43.03

Raportti ei jää vain tilanteen kuvaamiseen, vaan antaa myös politiikkaohjeita tilanteen kärjistymisen estämiseksi. Ei tulisi käynnistää suuria muutoshankkeita, harjoittaa kireää kontrollia tai pelata poliittisia pelejä. Näiden sijaan tulisi pyrkiä rakentamaan yhteistä visiota laajasti keskustellen, etsimällä sellaisia yhteisesti hyväksyttyjä asioita, joiden varaan on mahdollista rakentaa luottamusta. Tulisi käynnistää konkreettisia tukitoimia lähellä ihmisiä  ja välttää asioiden monimutkaistamista. Jokainen voi miettiä kummalla polulla Suomi on kulkenut.

Jos uskomme raportin johtopäätöksiin, olemme ehkä vain yhden askeleen päässä siitä, että nyt vielä pääosin verkossa ja muilla julkisilla paikoilla tapahtuva vihanlietsonta yltyy konkreettiseksi fyysiseksi väkivallaksi – ja osinhan se on jo yltynytkin. Jokainen vihaviestintään törmännyt toivoo, että viranomaiset lopultakin puuttuisivat ilmiöön tosissaan, mutta pelkkä viranomaisten toiminta ei riitä: tarvitsemme myös tulevaisuudenuskoa luovaa luottamusta siihen, että yhteiskunta jatkossakin perustuu oikeudenmukaisuuden toteuttavalle eettiselle perustalle. Se taas on poliitikkojen, ja viime kädessä kaikkien meidän demokraattisen valtion kansalaisten tehtävä.

 

Seuraa kirjoittajaa Twitterissä.