Suomen Hornetit olisivat puolustuskyvyttömiä ohjushyökkäyksiä vastaan.
Sallimmeko, että silmiemme edessä yhden maan hallitus käyttää asevoimaa oman maansa kansalaisia vastaan? kysyy Matti Vanhanen.
Jos Muammar Gaddafi on tosiaan tänään kuollut, suunnitellusti tai räiskinnän tahattomana sivutuotteena, tulee mieleen sama kuin aikoinaan Saddam Husseinin teloituksen jälkeen.
Islamilainen al-Nahda-puolue voitti Tunisian vaalit. Libyassa vapauttajat lupaavat šariaan pohjaavaa valtiota. Näinkö tässä kävi?
"Lähes neljä kuukautta kestäneen piirityksen jälkeen Misrata on nilkuttavien kaupunki", kuvaa SK:n toimittaja Jari Lindholm, joka vietti viikon sodan runtelemassa Libyassa.
YK:n ihmisoikeusneuvosto tapaa parhaillaan Genevessä. Reformi-yrityksistään huolimatta neuvosto on edelleen oikean ihmisoikeus-taistelun irvikuva. Neuvoston seuraava varapuheenjohtaja tulee Mauritaniasta: maasta, jossa jopa 20 prosenttia väestöstä elää orjuudessa.
Kansainvälinen paine Libyan johtajaa Muammar Gaddafia vastaan kasvaa.
Kansan mielenosoitukset levisivät Libyan pääkaupunkiin myöhään sunnuntaina. Rajuissa mellakoissa on menehtynyt yhteensä yli 200 ihmistä.
Libyan Muammar Gaddafin hallinto vaikuttaa rakoilevan - vastapuolelle loikanneiden joukossa on paitsi diplomaatteja, myös armeijan ja turvallisuusjoukkojen sotilaita.
Jos alustavat ja sekavat raportit Libyasta pitävät paikkansa, Muammar Gaddafi kuoli Naton ilmavoimien iskussa lähellä Syrtia. Onnistunut isku on poliittinen dilemma sekä presidentti Obaman kannattajille että vastustajille.
Libyan diktaattori Muammar Gaddafista tuli salonkikelpoinen, kun George W. Bush ja Tony Blair päättivät miehittää Irakin.
Muammar Gaddafi on haudattu salaiseen lepopaikkaan aamunkoitteessa Libyassa. Sitä ennen väliaikaishallinnon johtaja sai kansainvälisen yhteisön varpailleen kaavailemalla maahan šariaan pohjaavaa lainsäädäntöä.
Libyaa 42 vuotta johtanut Muammar Gaddafi haudattiin varhain tiistaina salaiseen paikkaan, tiettävästi aavikolle.
Tunisian ja Egyptin kansannousut ovat levinneet dominoefektinä Iraniin ja uusiin arabimaihin.