Beirutin julkiselle rannalle pääsee periaatteessa kuka vain, kunhan ei kanna mukanaan alkoholia. Muslimien suosimalla paikalla naisten tulee kuitenkin verhoutua jopa uidessa.
Kehitysyhteistyö on erottamaton osa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Kehitysyhteistyövaroja leikkaamalla Suomi lähettää kyseenalaisen viestin kansainväliselle yhteisölle.
Katseeni on viime aikoina herkistynyt kirkon suunnalta tuleville puheenvuoroille, joissa muistutetaan tiukasta työnjaosta tieteen ja uskonnon välillä. Mikkelin piispa Eero Häkkinen muotoilee tiiviisti: "Tiede tutkii sitä, mitä on olemassa, uskonto etsii vastausta siihen, miksi kaikki on."
Organisaatio on pääasiassa kuvitelmaa ja fiktiota, sanoo Jaakko Hämeen-Anttila.
Yle julkaisi 24. huhtikuuta kampanjan nimeltään Me tiedämme missä asut. Kampanjan aiheena on vihapuhe. Siis sähköpostissa tulevat tai keskustelupalstoilla nimimerkin suojissa esitetyt henkilökohtaisuuksiin menevät solvaukset tai tappouhkaukset itselle tai perheenjäsenille.
Kehitysministeri Heidi Hautala (vihr) ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok) markkinoivat suomalaista vihreää teknologiaa eteläisessä Afrikassa.
Jokainen siirtolainen on kuullut usein kysymyksen: ”Mitä kaipaat Suomesta?” Kolikon toisella puolella on kysymys: ”Mitä kaipaisit Yhdysvalloista, jos palaisit Suomeen?” Minun vastaukseni on selva: naapuruston pubin baaritiskia perjantaisin kello 17-19.
Kuinka kuluttaa, kun kaikesta voi löytää jotain valitettavaa? Asioiden ostaminen käy yhä vaikeammaksi kun pitäisi ostaa eettisintä ja edullisinta samaan aikaan. Onko vastuu eettisyydestä ensisijaisesti kuluttajalla vai yrityksellä?
Päähallituspuolueiden kansanedustajat eivät halua kuulla perustuslakiasiantuntijoita eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.
Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Jutta Urpilainen hakee puolueelleen uutta nousua uudistamalla Sdp:n ministeriryhmää.
Ohjaaja Steven Soderbergh on sanonut, että kauan suunniteltu Behind the Candelabra päätyi HBO-tuotannoksi, koska käsikirjoitus oli ”liian homo” Hollywood-studioille. Epäilin väitettä, en epäile enää. Liberacen viimeisistä vuosista ja suhteesta itseään 40 vuotta nuorempaan Scott Thorsoniin kertova elokuva on huikea - ja pääosia esittävät Michael Douglas ja Matt Damon eivät ujostele. Jostain kertoo se, että ihkaensimmäisen kuvan taustalla on Tom of Finlandin taidetta.
Miten kansakuntien vaurautta mitataan järkevästi?
Cannesin elokuvajuhlat alkoivat keskiviikkona. Avajaiselokuva oli Baz Luhrmannin odotettu kolmiulotteinen tulkinta F. Scott Fitzgeraldin romaanista Kultahattu. Ensimmäisellä puoliskollaan elokuva on vetävää Luhrmann-liioittelua, mutta se lässähtää. Tarinan teemat ovat muutenkin esillä juuri nyt - paremmissa elokuvissa.
Sahelin alueelle yritetään luoda sosiaaliturvaa, jotta lapset saisivat koko ajan ruokaa.
Yhdysvaltain kansallisen mielenterveysinstituutin johtaja Thomas Insel haluaisi mielenterveyden häiriöiden diagnostiikkaan lisää objektiivisuutta.