Tuntematonta kaksilla säännöillä

Profiilikuva
Pasi Kivioja on median murroksesta ja mediataloudesta väitellyt YTT, vapaa toimittaja ja viestintäyrittäjä.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ilta-Sanomat kertoo tänään, että lehti aikoo näyttää netti-tv:ssään Tuntematonta sotilasta jo kello 12 alkaen itsenäisyyspäivänä.

”ISTV:n päätös Edvin Laineen ohjaaman kansallisaarteen esittämisestä syntyi, kun Yleisradio kertoi siirtäneensä sen televisioinnin ennätysmyöhäiseen ajankohtaan. Elokuva pyörähtää käyntiin TV1:llä klo 22.30. Se päättyy 01.20, jolloin monet sotaveteraanit ja suuri osa itsenäisyyden viettäjistä ovat jo nukkumassa”, lehti kirjoittaa.

Uutinen herätti sekä närkästystä että riemastusta. Joitakuita ärsytti uutisessa nähty piikki Ylen suuntaan, mutta onnittelijoiden joukossa oli muun muassa MTV3:n uutisten päätoimittaja Merja Ylä-Anttila.

”Nyt on pakko sanoa, että hyvä IS! Ja on samalla mitä täydellisin esimerkki siitä, miten eri välineitä viranomaiset käsittelevät eri säännöin”, Ylä-Anttila kirjoitti Facebookissa.

Asia on tietysti niin kuin IS näpäyttää: tuntuu erikoiselta, että kansallissymbolin asemaan kohonneen elokuvan ritualistista katselua siirretään televisiossa ajankohtaan, jolloin elokuvan tärkein kohderyhmä on jo unten mailla.