Uusi venäläinen elokuvasensuuri ja Child 44 - jota ei nähdä Suomessakaan

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Eilen uutisoitiin sensuuritapauksesta Venäjällä.

Ruotsalaisen Daniel Espinosan ohjaaman brittielokuvan Child 44:n esittäminen maassa kiellettiin. Stalinin ajan Venäjälle sijoittuvan, fiktiivisen sarjamurhaajatarinan arvioitiin vääristelevän historiaa.

Levitys peruttiin ”kulttuuriministeriön pyynnöstä”.

Tapaus on uudella Venäjällä ensimmäinen laatuaan: valtio ei ole aiemmin vaatinut esityskieltoja. Esimerkiksi erinomainen Leviathan, joka käsittelee korruptiota ja peilaa vertauskuvallisesti koko nykyistä venäläistä yhteiskuntaa, sai vain kulttuuriministerin haukut ja paheksunnan.