Tarvitaanko uutta Tuntematonta? Vain tehtyä taideteosta voi arvostella

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Millaisia elokuvia haluamme nähdä?

Kysymys on tyhmä. Tietenkin todella hyviä elokuvia.

Kysymys ei ole tyhmä, kun muistetaan, että se mikä on todella hyvä elokuva, riippuu vastaajasta.

Se, mistä elokuvahankkeesta syntyy todella hyvä elokuva, ei ole kysymys vaan arvoitus. Taitavat tekijät mokaavat joskus. Rutinoituneita ja leipiintyneiltä vaikuttaneet tekijät voivat päästä tekemään jotain inspiroivaa ja näyttää maailmalle. Loistoidea voi aivan vilpittömässä kehittelyssä valua väärään suuntaan. Joskus ulkoiset olosuhteet pilaavat kuvaukset. Aikaa vievänä tiimityönä elokuvanteko on  monella tapaa riskialtis prosessi.

Tyhmältä tai tylsältä kuulostavat projektit voivat osoittautua nerokkaiksi: sitä, mitä lahjakas elokuvantekijä haluaa ilmaista, ei välttämättä voi ilmaista yksinkertaisena verbaalisena viestinä tai tiivistää uutismediakäsittelyyn.

Elokuvaa kutsutaan Ranskassa seitsemänneksi taiteeksi, koska siinä yhdistyvät sitä edeltäneet taiteenmuodot: maalaustaide, kuvanveisto, arkkitehtuuri, musiikki, tanssi, runous. Tyrmääpä sitten elokuva vain juonilyhennelmän tai tekijän kuvitellun intention perusteella.

Tällaiset ajatukset tulivat mieleen, kun luin Aku Louhimiehen tekeillä olevasta Tuntematon sotilas -elokuvasta kirjoitettuja kolumneja, joissa se ikään kuin etukäteen arvioitiin ehkä turhaksi tai ehkä väärästä aiheesta (jopa väärästä sodasta) tehdyksi. Ehkä tekijöillä ei ole lisättävää nähtyihin elokuviin. Ehkä se on liian kallis tai liian nykyaikainen, tai liian vanhanaikainen tai jotain. Ehkä ennen oli kaikki paremmin.

Totta kai innostus kommentoida vasta vuonna 2017 valmistuvaa elokuvaa on hyvä merkki: asia kiinnostaa.

Keskeneräisten tai alkuvaiheessa olevien hankkeiden arvioiminen ei ole hedelmällistä. Myönnän itsekin sen tyyppiseen pohdiskeluun päätyväni, mutta on kai ihan reilua todeta, että provokaatioista tunnetut ei-näyttelijät pääosissa herättävät tietynlaisia tunteita tai että elokuvan ja televisiosarjan rakentaminen samasta materiaalista harvemmin tuottaa Cannes-voittajia tai Oscar-tason teoksia. Traileri on tehty paitsi mainokseksi, myös herättämään fiiliksiä, joten niistä ajatuksista ja odotuksista voi vaikka kirjoittaa. Toisaalta joidenkin tekijöiden elokuvilta nyt vaan on tapana odottaa aika paljon: Martin Scorseseen on siksi helpompi pettyä kuin Len Wisemanin ohjauksiin.

Elokuvaa ei kuitenkaan voi kokea ennen kuin se on tehty. Vasta sitten on teos. Siihen asti on hanke, jonka sisällön kritiikki on parhaimmillaankin kritisoijan hyvin henkilökohtainen mielikuvaharjoitus.

Siksi odotan Louhimiehen Tuntematonta: lähdemateriaali on vahvaa, siinä on kosketuspintaa ja monenlaisista irtiotoista tunnettu ohjaaja varmasti tulkitsee sen omakseen. Jos rahoitus on saatu ja pitkälti yksityisiltä tahoilta, ei kun tekemään.

Siksi odotan Bodom-elokuvaa. Suomalainen kauhuelokuva – aina erittäin kiintoisaa.

Siksi odotan Solarin Mannerheimiakin, ehkä turhaan mutta kuitenkin. Haluaisin todella nähdä sen.

Jos valmis teos on huono, sen saa ja se pitää sitten sanoa. Toivon, että siitä tulee todella hyvä.