Michael Moore ei ole enää tähti
Vuonna 2004 Michael Moore kirjoitti historiaa. Presidentti George W. Bushin kimppuun hyökännyt Fahrenheit 9/11 voitti ensimmäisenä dokumenttielokuvana Cannesin festivaalien pääpalkinnon ja veti yleisöä kuin häkää – Suomessakin 84 000 katsojaa.
Moore oli superjulkkis.
Puhuttiin dokumenttielokuvien läpimurrosta: Fahrenheitin rikottua ennätyksiä niistä oli tulossa valtavirtaa, ehkä jopa varteenotettavia kilpailijoita Hollywood-viihteen rinnalle. Moiset katsojamäärät olivat dokkareille ennenkuulumattomia.
Vuonna 2007 Moore teki seuraavan elokuvansa Sicko – aivan sairasta. Sen aihe – USA:n terveydenhuoltojärjestelmän ongelmat – oli kieltämättä aika paikallinen.
Sicko veti vanhalla mantereella vain kymmenesosan Fahrenheitin yleisöstä – Suomessa suhteessa sitäkin vähemmän, alle 5000 maksanutta katsojaa.
Viime syksynä Moorelta tuli Capitalism – A Love Story. Aihe oli mitä ajankohtaisin: talouskriisi! Ja tasan yhtä provokatiivisesti käsiteltynä kuin Bushin toilailut aikanaan. Moore vaati koko kapitalismia tuomiolle.
Tulos: 2664 katsojaa Suomessa.
Eikä Moore tehnyt näyttävää paluuta muuallakaan.
Briteissä Capitalism laitettiin teattereihin vasta muutama viikko sitten, vain 15 kopiolla, mikä ei ole sikäläisittäin yhtään mitään. Ei-englanninkieliset art house -elokuvatkin levitetään moninkertaisin oletuksin: esimerkiksi tuntemattomien näyttelijöiden ranskalainen vankilaelokuva Profeetta lähti saarivaltakunnassa 75 kopiolla ja viimeisin Almodovar noin sadalla (ja isot Hollywood-leffat viidellä sadalla kopiolla). Artsy-porukkakaan ei siis paksusta poleemikosta enää oikein perusta.
Onpas totuuden torven tähti laskenut.
Mutta ei kai ole ketään, jota Moore ei olisi alkanut ärsyttää jo Fahrenheitin tiimoilta?