Eilinen blogimerkintäni R&A-festivaalin elokuvista kattoi vain niin pienen siivun, että jatkan siitä mihin lista jäi.

Kymmenen valitseminen oli niin vaikeaa, että valitsin 11 ja oikeastaan 12, ne ovat tämän linkin takana. Sijaa kärkkymään jäivät monet muut, tässä vielä kymmenen.

M.I.A.:n toissavuotisen Born Free -musiikkivideoon suoraan liittyväOur Day Will Come on päätön ja vähän päämäärätön, mutta nautittava ajatusleikki maailmasta, jossa punatukkaisia pidetään paskasakkina. Sankarit (pääpäsmärinä Vincent Cassel) pyrkivät Irlantiin, punapäiden paratiisiin. Fight Club -jäljitelmän stigma ei pilaa elokuvaa.

Steve Coogan ja Rob Brydon näyttelevät itsensä nimisiä roolihahmoja The Tripissä, jossa kaksikon sanailu jatkuu siitä mihin Tristram Shandyssa jäi; elokuva on täynnä verratonta läppää ja Cooganin itserakkaus/inho-ambivalenssia, mutta tosifanit katsovat mielummin 6-osaisen tv-sarjaversion, joka yksinkertaisesti tarjoaa enemmän samaa.

Kreikkalainen Attenberg on napakka absurdi esitelmä tytöistä ja ihmisistä, ihan eri puusta kuin viime vuonna R&A:ssa nähty Dogtooth – mutta yhtä rohkea muodoltaan, ja ketterämpikin.

Red Nights on giallo-estetiikasta ammentava, Aasiaan sijoitettu vanhan koulukunnan euroshokkitrilleri, rajuimmillaan eräänlainen pulp-Marttyyrit. Selkeän realistinen The Forgiveness of Blood kertoo semi-etnografisesti toivottomasta kostokierteestä Albanian maaseudulla. Toni Servillo (Il Divo, Gomorra, ym.) tekee Gorbaciofissa mielettömän roolityön. Koko elokuva tuntuu erinomaiselta 1970-luvun semi-sosiaalirealistiselta jenkkidraamalta, jossa nuhjuinen rikolliselämä johtaa väkivaltaiseen umpikujaan, mutta mukana on freesi italomaku.

Heti Tukholman festarien yönäytöksen jälkeen kuvailin korealaista I Saw the Deviliä hysteeriseksi yhdistelmäksi Bourne-sarjaa, Hostel-elokuvia ja Seitsemän -tyyppistä fatalistista sarjamurhaajatarinaa. Sekoilua ja gorea, mutta yhtä kaikki parhaita korealaisia vuosiin.

White Material on Claire Denisin viileä kuvaus valkoisesta omistavan luokan plantaasinomistajanaisesta (Isabelle Huppert) Afrikan maassa, jossa tehdään veristä vallankaappausta; ihan erilainen kuin viime vuonna R&A:ssa nähty 35 Rhums, mutta melkein yhtä hieno.

Olen seuraava kansainvälinen metodinäyttelijäsuuruus, kuuluttaa belgialaisen Matthias Schoenaertsin mieletön roolityö muutenkin tehokkaassa Bullheadissa traagisena hormonihirviönä. Tyrannosaurissa väkivaltaan taipuvaista miesparkaa esittää Peter Mullan. Paremmin näyttelijänä tunnetun Paddy Considinen esikoisohjaus on helvetin vaikeaa katsottavaa hieman Nil By Mouthin vireessä, mutta kokemus palkitsi.