Muistoja Peter von Baghista

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Peter von Bagh ei ollut koskaan sankarini. Von Bagh oli aina elämää suurempi hahmo.

Tämä ei ole muistelukirjoitus Petterin persoonasta, koska se ei ole minulle tuttu, vaan siitä mitä von Bagh merkitsi.

Innostuin elokuvista toden teolla varhaisteini-iässä. Tuollon, 1990-luvun alkaessa, von Bagh oli Suomen kiistaton Herra Elokuva, alan suurin auktoriteetti. Hän oli jo kauan esitellyt klassikkoelokuvia televisiossa ja kirjoittanut merkittäviä kirjoja.

Mielipiteistä voidaan aina kinastella, mutta von Baghissa henkilöityi sellainen absoluuttisesti rakkaiden alojen asiantuntemus, jota kukaan ei voi kiistää.

Hän ei ollut kuiva tutkijatyyppi, vaan intohimon ruumiillistuma: cinefiili.

Ajat muuttuivat. Von Bagh ei katsonut uusia elokuvia enää juuri lainkaan. Kuulin muutama vuosi sitten, että hän yritti kestää Driven läpi, muttei saanut siitä kerta kaikkiaan mitään irti.

Ehkä siksi hän ei tehnyt numeroa esimerkiksi siitä, että tunsi henkilökohtaisesti esimerkiksi Martin Scorsesen. Kontaktejaan von Bagh oli kerännyt vuosikymmenien aikana, usein ranskalaisten tuttaviensa kautta. Hänen verkostonsa oli käsittämätön. Hänet esimerkiksi haluttiiin Cannesin festivaalin tuomaristoon 2004 – ainoana elokuvakriitikkona tai -kirjailijana vuosikymmeniin.

Von Baghin kuolema viime keskiviikkona on erään aikakauden loppua. Muutoksen myrskytuulia ovat elokuvien esittämisen siirtymä filmistä digitaalisuuteen – asia, jota Von Bagh päätoimittamansa Filmihullun pääkirjoituksissa kritisoi ankarasti ja usein – sekä konkreettinen sukupolvien vaihtuminen. Niistä elokuvantekijöistä, joita von Bagh eniten ihaili, on enää hyvin harvoja joukossamme.

Tapasin Petterin varsinaisesti ensimmäistä kertaa vasta joulukuussa 2011. Esittäydyimme toisillemme hotellin aulassa Tallinnassa, jonne meidät oli eri syistä kutsuttu 60 Seconds of Solitude -elokuvanäytökseen.

Keskustellessamme kävi ilmi, että von Bagh olikin mainio seuramies, jonka huumori oli hyvin vinoa. Älyä reunusti ronski puhetyyli. Olin yllättynyt: odotin kiivaampaa ja kireämpää tyyppiä. Filmihullun pääkirjoitusten perusteella von Baghia olisi suoraan sanoen voinut luulla varsinaiseksi äkäpussiksi.

Lähes päivälleen vuosi sitten vedin Espoon kauniissa Kino Tapiolassa von Baghin yleisökeskustelua hänen dokumenttinsa Muisteja tiimoilta. Jo tuolloin vakavasti sairaan von Baghin käytöksestä ei olisi uskonut, että hänen terveydessään olisi yhtään mitään vikaa. Allekirjoittanutta ei olisi tarvittu väliin, kun Petteri keskusteli täydellä energialla lähes täyden salillisen kanssa nuoruudestaan, Oulusta ja elokuvien taiasta.

Liioittelematta se oli vauhdikkaimpia ja ennen kaikkea iloisimpia elokuvaan liittyviä yleisökeskusteluja, joita olen koskaan, missään festivaaleilla tai tapahtumissa kokenut. Oli todellinen kunnia olla mukana lavalla.

Muisteja on yksi hienoimpia kotimaisia dokumentteja. Ehkä von Baghin uusin elokuva, Sodankylässä nähty dokumentti Sosialismi saadaan vielä levitykseenkin. Tarmosta kertoo, että hän lähti tekemään sitä ilman julkista rahoitusta: sellaisen odottamiseen ja byrokratiaan ei ollut aikaa.

Ahkeruudesta vielä: pelkästään viime vuonna von Baghilta ilmestyi kaksi kirjaa Muisteja-elokuvan lisäksi. Hän oli loppuun asti myös kahden elokuvafestivaalin taiteellinen johtaja.

Viimeisimmässä Filmihullun numerossa on von Baghin haastattelu. Asialle hieman naurettiin sosiaalisessa mediassa – harvemmin nyt lehdissä sentään niiden päätoimittajia haastatellaan. Kyse oli siitä, että Sodankylän elokuvajuhlilla erään ulkomaisen vieraan peruuntumisen vuoksi oli hänen ja von Baghin väliseksi tarkoitetusta aamukeskustelusta tehty sen sijaan von Baghin ja hänen ystävänsä Aki Kaurismäen juttutuokio: ohjaaja haastatteli kirjailijaa.

Nyt tuo teksti, tilaisuuden litterointi, tuntuu eräänlaiselta lempeältä ja humoristiselta muistokirjoitukselta. Siinä puhutaan Howard Hawksista, John Fordista, Ingmar Bergmanista, Gene Kellystä ja Charlie Chaplinista. Tietenkin.

Siinä von Bagh ilmaisee tyypillisen terävään ja tylyynkin tapaansa huoltaan elokuvakoulutuksesta sekä harmittelee digitaalisuutta. VHS-kasetin kuva oli hänelle elämyksellisempi kuin blurayn terävyys.

Kärkästä, mutta varmasti vahvasti elettyä.

”Peter von Baghin Suomea ei oikeastaan ole. Hän elää uudelleen lupausta kaikesta siitä, mitä kansakunta olisi tietyllä hetkellä voinut olla”, tutkija Olaf Möller totesi Suomen Kuvalehden von Bagh-henkilökuvajutussa.

Nyt von Baghin vuosikymmenten ajan antama inspiraatio tuntuu itsestäänselvyydeltä, joka vietiinkin pois.