Mission: Impossiblet ja Tom Cruise, mies kuin tyhjä taulu

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kävin katsomassa uuden Mission: Impossible – Rogue Nationin. Mission Impossiblet ovat siitä hassu elokuvasarja, että jokainen osa on tuntunut valmistuessaan sarjan parhaalta, eikä silti mitenkään erikoiselta.

Kaavamaisesti luova franchise-ajattelu menee näissä eräällä tavalla tappiin. Mission: Impossiblet ovat erittäin kompetentteja tuotteita, jotka antavat juuri mitä lupaavat, eivätkä ikinä enempää.

Uusimman eli viidennen on ohjannut Christopher McQuarrie, joka tunnetaan muun muassa Epäiltyjen käsikirjoittajana. Hänellä on hyvä tatsi, joskin voisi myös väittää, että tämä on eräänlainen best of -kokoelma elokuvasarjan aiemmista jaksoista ja niiden tekijöiden tyylimaneereista. Oopperaesityksenn kulisseihin sijoittuva monen näkökulman hiipparointi ja salamurhailu Wienissä on nohevaa Brian de Palman apinointia, henkilöiden välejä käsitellään humoristisen saippuaoopperamaisellakin otteella tyyliin JJ Abrams, et cetera.

Sarjan kakkososan ohjasi John Woo. Virkeintä uudessa elokuvassa on se, kuinka paljon muutamat toimintajaksot muistuttavat 1980-luvun Hongkong-leffojen rämäpäistä ja sinkoilevaa meininkiä – ei tosin niinkään Woon eleganssia vaan vähän rennompia juttuja. Heti ensimmäinen fyysinen matsi, jossa paidaton Tom Cruise vaientaa kidutukseen valmistautuneet kelmit, on aika paljon kuin jostain Donnie Yenin Tiger Cagesta tai semmoisesta. Osasyynä on kuva-asetelmien, valaisun sekä väkivallan viehättävän blatantti ”tämä on nyt tässä”-tyyli. Prätkäsekoiluissa mennään stunt-tiimien omaehtoisen taitobrassailun puolelle vähän kuin Jackie Chanin varhaistuotannossa tai Mad Missioneissa. Ilmeisesti McQuarrie on antanut stunt-koordinaattoreille poikkeuksellisen vapaat kädet pistää hösseliksi – hyvä, ei tämä mitään auteur-elokuvaa olekaan.

Elokuva tekee tietoisia viittauksia vanhan ajan James Bondien lapsekkaaseen meininkiin, vaikka nyt dialogissa korostetaan pariinkin kertaan, että ihmisiä kuolee. Sitä pitää vähän korostaa, koska Rogue Nationin sirkukseen kuuluu parodia-altis supervihollinen ja kornin rajalla heiluvaa eksotiikkapisteiden keräilyä ympäri maailmaa.