Iron Sky, talvisodan henki ja tyhmät kriitikot

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kun Talvisota-elokuva tehtiin 22 vuotta sitten, sitä ympäröi valtava hype. Puhuttiin, että tämä leviää nyt maailmalle ja että tässä on vihdoin totuus sodasta. Kyse oli yhtäkkiä jostain muusta kuin itse elokuvasta. Jos joku meni toteamaan, ettei Talvisota ole ehkä niin mahtavan hyvä elokuva, oli se sama kuin olisi haukkunut sotaveteraanit.

Iron Sky aloittaa nyt maailmanvalloitustaan ja on selvä, että se tulee olemaan ilmiö – pian näemme, kuinka iso.

Suomessa sen tiimoilta on jo ammuttu mediassa yli.

Rautainen uroteko -otsikon alla Iltalehden Juho Rissanen ihmettelee, miksi jotkut ovat kehdanneet väittää, että elokuvassa olisi mitään vikaa. Tyyliltään teksti on kuin tuulahdus stallarivuosilta, vaikka kulma on eri.

”Suomessa Iron Skyn saamat arvostelut ovat olleet pääosin positiivisia, mutta myös yllättävän kriittisiä. Sen sijaan, että filmi nähtäisiin sellaisena suomalaisen osaamisen, sisun ja taidon lippulaivana joka se on, keskitytään valittamaan turhanpäiväisistä yksityiskohdista”, Rissanen kirjoittaa.

Sitä hän ei jaksa tähdentää, mitä nämä yksityiskohdat ovat.

Pari kappaletta myöhemmin Rissanen luopuu sovittelevuudesta ja pitää suomalaisia kriitikoita jo ihan uunoina.

”Huolimatta suomalaisten elokuva-arvostelijoiden ihmeellisestä valituksesta, Iron Sky tulee varmasti toimimaan Vuorensolalle käyntikorttina sinne, minne hän haluaakin seuraavaksi suunnata.”

Samaan syssyyn Rissanen tyrmää kaikki muut viime aikojen suomalaiset elokuvat intohimottomiksi ja pistää muut elokuvaohjaajat lainausmerkkeihin: kieltää heidän kykynsä.

Iron Skyn ansioksi Rissanen osaa itse kiteyttää, että ”se oli kaikki kansainväliset mitat täyttävä komediaseikkailu, joka ei kalpene yhtään kymmenen kertaa kalliimpien Hollywood-filmien rinnalla, päinvastoin”. Tästä syystä Iron Sky on ”paras kotimainen elokuva vuosiin”.

Olen varma, ettei Rissanen ole ainoa, jonka mielestä Iron Sky tosiaan on paras suomalainen elokuva vuosiin. Se on yhtä pätevä mielipide kuin mikä tahansa muu.

Mutta mitä se kriitikoiden ”ihmeellinen valitus” on?

Jos niitä jo ilmestyneitä, hyvin erilaisten julkaisujen arvosteluja vain jaksaa lukea, voi huomata Iron Skyta kritisoineiden arvostelijoiden todenneen yksimielisesti, että Hollywood-luokan tehosteloistosta huolimatta se ei ole terävä, ja että nastasta konseptista saadaan rajallisesti irti: HS, City, elitisti.net, dome.fi, Episodi.

Suhteellisuudentajunsa menettäneen Rissasen kortti on sama kuin Talvisodan aikaan, joten toistetaanpa: ”sen sijaan, että filmi nähtäisiin sellaisena suomalaisen osaamisen, sisun ja taidon lippulaivana joka se on, keskitytään valittamaan turhanpäiväisistä yksityiskohdista.”

Niin. Valittamaan siitä, ettei komedia ole kovin hauska.

Yleistys kertoo hemmetin huonosta suomalaisesta itsetunnosta: kun jotain ulkomailla hyvin menestyvää nostetaan jalustalle, siinä ei saa nähdä mitään vikaa, tai on ”ihmeellinen valittaja” ja samassa veneessä Suomen huonojen ”elokuvaohjaajien” kanssa. Vähempi kuin jakamaton ylistys ei riitä! Yksi kansa, yksi elokuva, voi Rissasen ydinväittämän tulkita.

Ironista, että tällaista goebbelsmäistä aggressiotekstiä lauotaan natsikomediasta.

Itse näin visuaalisesti komean tieteiskomedian, joka ei ollut ääneen naurattavan hauska kuin satunnaisesti – mutta viihdytti. Suomalaisen elokuvateollisuuden saavutuksena – tuotteena – kansainvälisesti kiinnostava tieteisleffa on toki aivan huikea juttu.

Intohimoa siitä ei puutu, mutta ei puutu vaikkapa Rare Exportsista, Muukalaisesta, Napapiirin sankareista, Mustasta jäästä tai Hyvästä pojasta, jotka ovat kaikki erilaisia ja omalla tavallaan erinomaisia. (Kaurismäen jätän pois nyt ihan suhteellisuuden vuoksi.)

Jos minulta kysytään, ne ovat parempia kuin Iron Sky.

Iron Sky ensi-illassa keskiviikkona 4.4.