Hieno kotimainen Kerron sinulle kaiken ylittää ja ohittaa ennakko-odotukset monella tavalla

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kerron sinulle kaiken on elokuva rakkaudesta, parisuhteista ja virheiden myöntämisestä. Leea Klemola näyttelee pääosassa Maaritia, joka on ennen ollut mies. Kyseessä ei ole mikään ohjelmallinen erilaisuus tutuksi -juttu, vaan todella jäntevä draama vaativaankiin makuun. Niitä makuja on tietysti monia, mutta allekirjoittaneen mielestä Kerron sinulle kaiken on parempi elokuva kuin yksikään vuoden 2012 kotimainen ensi-ilta.

Kyllä, Maaritin persoona on erikoinen ja osaltaan määrittelee elokuvaa hyvin paljon.

Mutta transsukupuolisuus ei ole elokuvan aihe. Tietty ulkopuolisuuden ja erilaisuuden tunne ei rajaudu vain transsukupuolisiin henkilöihin. Ei sekään, että Maaritilla on menneisyydessään selvittämättömiä asioita. (Vaimo ajalta, jolloin Maarit oli mies, on yhä katkera.) Tietysti transsukupuolisuus vaikuttaa siihen, miten Maaritiin suhtaudutaan.

Kerron sinulle kaiken on hyvä nimi elokuvalle, jossa kukaan ei väkisin salaa mitään. Alkuasetelma on särö arjessa: koulutettu Maarit on päätynyt siivoojaksi ja hetken mielijohteesta alkaa esittää psykiatrin vastaanotolla piipahtavalle Samille (Peter Franzén) terapeuttia.

Maaritin ja aviokriisissään kärsivän Samin välille kasvaa hankala suhde. Se, että Maarit meni tilaisuuden tullen valehtelemaan alussa, ei ole ongelma. Tässä elokuvassa ihmiset nimittäin osaavat puhua. Dramatiikkaa ei haeta siten, että joku väkisin pitää turpansa kiinni. Maarit ei vaikene siitä, kuka on ja mitä ennen oli.

Simo Halisen kirjoittama ja ohjaama elokuva toi vahvasti mieleen tanskalaisen Susanne Bierin draamat, joista Kosto voitti pari vuotta sitten Oscarin. Niissäkin on melodraaman aineksia, jotain tavallisuudesta voimakkaasti poikkevaa tapahtuu. Bier ja hänen vakiokirjoittajansa Anders Thomas Jensen osaavat edetä erikoisesta tilanteesta uskottavasti.

Myös Kerron sinulle kaiken on psykologisesti nimenomaan uskottava, vaikka alussa Maarit tekee tuon hölmön temppunsa. Klemolan roolisuoritus on huikea. Maarit on korostetun rationaalinen, mutta haluaa myös miellyttää. Hän on ärsyttävä, mutta kiehtova ja rakastettavakin. Tämä persoona ei ole mikään lattea, komiteamietinnöissä hiottu kiiltokuva vähemmistön edustajasta, vaan aidon tuntuinen ihminen.

Siksi Kerron sinulle kaiken on suomalaiseksi draamaksi hyvinkin jännittävä: koska henkilöt tuntuvat tosilta, koska heistä todella välittää.

Elokuva tuli ensi-iltaan viikko sitten perjantaina.

Tällaiselle aikuisyleisön elokuvalle Helsingin Sanomien arvostelu on elintärkeä. Kerron sinulle kaiken sai kaksi tähteä ja (printtilehdessä) otsikko kuuluu ”Elämää entisenä miehenä”. Siitä ei ole elokuvassa kyse, siis entisen miehen elämäntavasta tai trans-ihmisen arkisista vaikeuksista, vaan draamasta, johon kuuluu monia henkilöitä. Sami ja hänen vaimonsa (Ria Kataja) ovat myös keskeisiä hahmoja, joiden väliset ongelmat vaikuttavat ympäristöön.

Kriitikko Leena Virtasen tulkinta ei jää pinnalle, vaan mikä pahempaa, henkilökohtaisiin odotuksiin. Hän kirjoittaa ”seksuaalisuuden olevan elokuvan teema” ja vaatii, että seksiä olisi pitänyt käsitellä siinä rohkeammin. ”Suuret kysymykset sukupuolisuudesta ja seksuaalisuudesta unohtuvat taka-alalle, vaikka tarkoitus on varmasti ollut toinen”, Virtanen kirjoittaa.

Virtanen siis arvioi elokuvantekijöiden aikeet sen mukaan, minkä hän on päättänyt etukäteen elokuvan aiheeksi.

Toisin sanoen hän haukkuu elokuvaa sen perusteella, kuinka se pettää hänen tiukat aihepiiriodotuksensa: piti olla (trans)sukupuolisuudesta suuria kysymyksiä esittävä elokuva! Ei ollut!

Netissä saman arvion otsikko on vielä korostetummin lokeroiva ”Kerron sinulle kaiken jää pinnalliseksi kuvaukseksi transsukupuolisista”. Eli kun ei mahdu ennalta päätettyyn sapluunaan, vika on teoksessa.

Kriitikon vallan keljuinta käyttöä on vaatia, että elokuva täyttäisi omat, henkilökohtaiset ennakko-odotukset. Silloin ei kirjoita siitä, mitä näki, vaan siitä, mitä oli toivonut näkevänsä.

Sitä paitsi: ajatteleeko Virtanen tosiaan, että Maaritin hahmon tässä elokuvassa pitäisi edustaa kaikkia maailman transsukupuolisia? Onko vain yksi tapa tehdä elokuva, joka sivuaa tätä(kin) aihetta?

Katsojaluvut ovat olleet ensimmäisinä esityspäivinä heikot, mutta jokainen elokuvan nähnyt tuttavani ja kollegani, jonka kanssa olen keskustellut, on siitä pitänyt. Hyvä sana varmaankin kiertää.

En voi tietenkään olettaa, että elokuva olisi kaikkien makuun, mutta tälle kannattaa antaa mahdollisuus.

Mahdollisuus yllättää katsoja.