Speden supervedätys: Pikkupojat, Suomen tuottoisin elokuva

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Miten elokuva tuottaa rahaa Suomessa? Huonosti, mutta aina on poikkeuksia. Yksi on aivan oma lukunsa.

Suomen kaikkien aikojen tuottoisimman elokuvan löytämiseen on varmasti erilaisia kaavoja. Jos kulujen ja tuoton suhdetta lasketaan, vahvin ehdokas ykköseksi on vuoden 1986 Pikkupojat. Se oli nimittäin Spede Pasasen tuottamista elokuvista pienibudjettisin: noin 500 000 markkaa, eli nykyrahassa 157 000 euroa. Elokuva sai silti peräti 171 545 katsojaa elokuvateattereissa.

Työnimellä ”Loogisen naisen pikkupojat” työstetty Pikkupojat on suoraa jatkoa Spede-Show’n silloisille televisiosketseille.

Pasanen, Vesku Loiri ja Simo Salminen esittävät hiekkalaatikolla puku päällä leikkiviä ”pikkupoikia”, iät 4-6, ja heidän isäänsä sekä naapureita. Hannele Lauri päivittelee poikien ja isän touhuja. Naisen logiikasta puhutaan. Naapureiden vaimoina ovat Riitta Väisänen ja Marita Nordberg (joka oli parhaiten tunnettu rouva Tuurana). Kaikki on kuvattu videokameroilla parissa paikassa (mökki pihoineen ja kaupunkitoimisto), ei kovin monessa päivässä, ja ilman minkäänlaisia kummemmin suunniteltuja ”lavasteita”.

Syödään banaaneja, juodaan viinaa ja soitetaan vääriin numeroihin.