Talvisota Suomen Kuvalehden sivuilla

Suomen Kuvalehti
Teksti
Juho Salminen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Talvisota Linnoitustöistä evakoihin – Suomen Kuvalehti seurasi ja raportoi talvisodan vaiheet ennusmerkeistä välirauhaan. Tähän kuvakertomukseen on koottu valokuvia lehden sivuilta syyskuusta 1939 maaliskuuhun 1940. Kuvatekstit ovat alkuperäisessä asussaan. Mukana on dramaattista kielenkäyttöä (Ne murhalinnut tulevat taas!) ja jopa mustan huumorin piikkiin menevää tekstiä (kaksi entistä ryssää).

Kuvakertomuksen saa suurennettua koko näytön kattavaksi painamalla oikeassa alakulmassa olevaa nuolinäppäintä, jossa neljä nuolta osoittaa kulmiin.

Lue myös talvisodan tapahtumien aikajana.