”Ministerilista on puolueen näköinen.”
Wikipedian mukaan puolueen jäsenten keski-ikä on yli kuusikymmentä vuotta.
Yhä vähemmän todellakin millään puolueella on ”meidän äänestäjiä”, sen sijaan puolueet joutuvat jatkossa entistä enemmän kalastelemaan ääniä jonkinlaisella ”catch-and-release”- periaatteella.
Mitä …
Koko lailla puolueen sisälle ja seuraavaan puoluekokoukseen nuo toimet näyttävätkin suuntautuvan.
Demarit sitten päättivät, että jos riviministereitä ei ole aiemmin tunnettukaan (kuinka moni todella …
Viikolla sain nähdä länsimaisittain pukeutuneita iloisia Somalityttöjä jotka vilkuttivat iloisesti (suojatietä ylittäessään) ja kääntyivät vielä puolittain ympäri, kun katselin heitä tuulilasini takaa…
kirjokansi,
Arvo Lehtovaaran teos Sielutiede käsitteli senaikaista psykologiaa. Lehtovaarahan oli psykologi ja psykologian professori Jyväskylässä ja Helsingissä. Lyhyt katsaus häneen löytyy mm. W…
Ayaan Hirsi valitsi toisen tien.
Ihme ja kumma, on vielä hengissäkin.
http://uskomaton.fi/main/islam-kritiikki/90-miksi-ayaan-hirsi-ali-luopui-islamista
”Tapahtuma myös houkuttelee erittäin nolostuttavia vertailuja Richard Nixoniin. Hän käytti verovirastoa käsikassarana kriitikkojaan kohtaan, ja tämä muodosti osan hänen vastaistaan syytelistaa.”
Su…
TuomasH nyt provosoi minua kirjoittamaan tänne, vaikken alunperin aikonutkaan. En pidä homoaiheita tai -kulttuuria ongelmana. Elä ja anna toisten elää, siitä vaan. Minä kritisoin tätä nyky-yhteiskunna…
Bad Taste: ”New Yorkin World Trade Centerin tuhosi pelkkä sosiaalinen konstruktio.”
Ei, vaan ideologia. Islamistinen aate, joka pyrkii kaatamaan länsimaisen sivilisaation ja korvaamaan sen islamist…
”Niksu0”, siirtolaiset ja pakolaiset pitkällä tähtäimellä ovat sama asia, koska pakolaisuus ei toimi mainitsemallasi tavalla. Eivät somalipakolaisetkaan ole täältä palaamassa Somaliaan, eivät kurdit t…
Tuo yletön syntyvyys on eräs keskeisimpiä ongelmia noissa maissa. Kehitysapukin (jos sitä annetaan) tulisi sitoa syntyvyydensäännöstelyyn. Nuo Nigerian luvun nimittäin eivät ole mitään paikallisia ong…
Olisikohan niin, että maailmassa ei ole pahuutta, lukuunottamatta länsimaiden menneitä ja jatkuvia ilkeyksiä, joiden hintaa maksamme katsomalla yllättyneinä raajojemme siirtymistä puhelinlangoille?
Demareiden uskottavuus lienee vahvasti pelissä. PS:n lehti kertoo siitä, että ay-väkeä on kymmenittäin vaihtanut puoluetta. Ay-johtajat taannoin komppasivat Soinia demarikritiikissä, ilmeisen syystäki…
Olen sitä ikäluokkaa joka opiskeli lukiossa Arvo Lehtovaaran Sielutiedettä, joka nykyisin on kai kaikilta osiltaan vanhentunutta ja tiedekin on psykologiaa. Harmittaa kun olen siivousvimmassani hävitt…
Eli kriittisen rajan jälkeen jatkuu itseään ruokkiva lämpenemisprosessi, mitä ei pysäytä enää mikään. Ei vaikka ihmiskunta lopettaisi kaikki sivilisaationsa päästöt.
Suurtulvia odottamattomilla aluei…
Tässä toteutetaan heikkojen poliitikkojen ohjelmaa. Kun itsetunto ei riitä seisomaan kansan puolesta vaan ainoastaan pienen piirin edut ovat merkityksellisiä niin heikkous korostuu huonoina päätöksinä…
Paljon menee hukkaan hyviäkin mielipiteitä jos ne lausuu ”väärän puolueen” edustaja. Kaikki tekee joskus virhearvioita, pitääkö niistä muistuttaa vuosien päästä?
Nyt ollaan tässä tilanteessa jossa S…
EU:n perussopimuksessakin kielletään toisten valtioiden tukeminen talousvaikeuksissa (no-bailout sääntö). Tätäkin perustuslakia kierretään sen kun keritään. Kepu-johtoinen hallitus oli tässä pääarkkit…
Maskit ovat turhia, kun FSB on kuitenkin selvittänyt henkilöllisyydet, ja neidot voivat päätyä viranomaisten pakeille milloin hyvänsä.
Perustuslaki nyt ei ole ollut kovinkaan korkeassa kurssissa sitten EU-jäsenyyden, joka toteutettiin vastoin silloista perustuslakia.
Oikeusvaltion yksi tuntomerkeistä on nimenomaan perustuslakituomi…
Ja hirveesti onkin lämmennnyt! Eiku…
http://ilmastorealismia.blogspot.fi/2013/05/mika-olisi-optimaalinen-ilmakehan.html
Militantit Minnihiiret iskivät. Eivätkä muuten lopeta tähän. Ensin syrjäytettiin vallan ahneen Krista Kiurun tieltä pätevimmät eduskunta ryhmän naiset opetusministerinä. Kostokierre laajenee. Vanhaher…
RKTLn luvut susikannan koosta ovat täysin huuhaata. Jos susia olisi vain 130, niitä ei jaykuvasti bongattaisi ihmisten ilmoilta. Pelkästään Köyliö-Yläneen seuduilla pyörii kolme susilaumaa, jokaisessa…
Minusta taas nykymaailma on oikea aatteiden sekamelska ja tavaratalo, joista jokainen voi poimia mieleisensä tai ”halvimman” tuotteen. Ranskan suuri vallankumous avasi nämä portit. Harmi vain että täm…
Tutkimus on turhaa!
Meillän on mömmölän johdossa ministeri, joka on käynyt kiertokoulun väärin päin, eikä siksi tarvitse oman päänsä ulkopuolella tuotettua tietoa.
”En ole aivan varma olenko lukenut eri tekstin kuin muut, kun en kykene löytämään Himangan tekstistä katkeruutta.”
Good for you. Mutta lue ensi kerralla sama teksti ennen kuin tulet osallistumaan k…
Muslimimaat eivät näytä edes huomaavan että niille muualla naureskellaan ja pidetään yksinkertaisina (mitä ne kyllä ovatkin)
Yhteisöissä kuitenkin kaikki on sidoksissa kaikkeen…mm nuorten miesten…
Sen sijaan että arvuutellaan mitkä merkit teettävät tavaransa halpatyönä, niin lähtökohtaisesti voi sanoa että kaikki. Jos vaikka lenkkitossuista puhutaan tai vaatteista, kaikissa niissä on valmistusm…
Monte Crisron kreivi oli oikeasti olemassa (vaikka vääräuskoiset eivät sitä myönnä), sehän sanotaan ”sanassa” pitää vain osata etsiä…niinkuin myös mörkki todistelee olemassaoloja painetun sanan avul…
Laki on kulloinkin vallassa olevan luokan laiksi korotettu tahto eli demokratiaa voi olla monenlaista. Meidän suvaitsevaisto ei suvaitse sitä, että arvosteltaisiin feminismiä, äärivihreyttä, ulkomaala…
Tuon luettuani ihmettelenpä miksi islamofobiaa ihmetellään. On selvää, että jos aiomme jatkaa omaa länsimaista elämäntyyliämme, joudumme aina hankauksiin islamin maiden kanssa, sillä aivan eristäyty…
Mielenkiintoista tietoa aiheen detaljeista, kiitos!
Tuli kuitenkin mieleen, että Hannu Salaman Juhannustansseista ei ole kovinkaan pitkä aika. Häntähän vielä syytettiin suomalaisessa oikeudessa jum…
Ei totisesti hyvältä näytä sananvapauden tila islamilaisissa maissa.
Leena Lander sai aikoinaan kirjastaan Syyriassa tappouhkauksen.
”Kriittinen kohta on perhosten parittelu, joka on ollut fundament…
Tämä Suomi-buumi ei rajoitu pelkästään vaatetukseen tai erätuotteisiin. Tietokoneharrastajille ja -pelaajille suunnattuja tietokoneiden oheislaitteita valmistava saksalainen Roccat on jo vuosia nimen…
Trailerin perusteella Kristen Scott-Thomasista on löytynyt ihan uusi puoli.
Onneksi meidän malttamattomien ei tarvitse odottaa pitkään Only God Forgivesiä, Finnkinon sivujen mukaan se on teattereis…
Ongelmana on materiaalien kestävyys. Miten suunnattomassa lämpötilassa olevasta plasmasta otetaan lämpö talteen? Tästä kysymyksestä oli muutama vuosi sitten Science-lehdessä erään amerikkalaisen fuusi…
Juurikin bisnesvetoisesti pitää tämä asia hoitaa. Eri maista pitää löytää se porukka, joka tietää mitä pitää tehdä, ja joka tuntee päättäjät. Muuten ei jalansijaa saa.
Afrikka on potentiaaliltaan k…
Ranskankielisellä toimittajalla olisi helpompaa, koska Le Passé on ihan julkisessa levityksessä. Tosin niistä pitää maksaa normaali 6-7 euroa.
Uskonnoista ehkä kristinusko tuo esille tähän mennessä tarkimman ja kokonaisvaltaisimman sisällön ilmoituksesta Jumalan olemassaolosta, ja Uuden Testamentin neljä gospelia ovat niistä henkilökohtaisi…
Totta. Eri ihmiset omaksuvat tietoa ja elämyksiä eri tavoin, eri aistien kautta. Perinteinen paperikirjallisuus voi suosia visuaalisesti maailmaa hahmottavia lukijoita, kun taas näyttelyissä voi kulke…
Viholliskuva on helppo kohdistaa johonkin henkilöön tai järjestöön, jotka roolitetaan fiktomaailmassa amerikkalaistarpeiden ja elämäntavan mukaisiksi.
Al Qaida on fiktiivinen järjestö joka sopii hy…
Eikö taustalla ole tunne jumalten suuttumuksesta ja koko yhteisölle, jos joku kansalaisista paljastaa ruumistaan altiiksi toisten näkemiselle. Paheksujilla ilmeisesti itsellään on omia rajoituksia, ku…
Uskonnot ovat periaatteessa vanhentuneita käsityksiä historiasta,maailman synnystä ja luonnosta aikakauslita, jolloin luonnontiedettä ei ollut, ei tietoa psykiatriasta, alzheimerista ym. Nykyisin höpi…
Jospahan jätettäisiin oireet vain tienviitoiksi, joiden avulla päästäisiin mielen historiaan eli mitä on menneisyydessä tapahtunut sellaista, mikä on jollakin tapaa järkyttänyt mieltä. Psykoterapiassa…
Tärkein kanava eli wikipedia on vielä Tiinalta hukassa. Suomenkielistä wikipediaa ei kirjoita muutkuin suomalaiset. Tutkijoiden soisi kirjoittavan sinne enemmän artikkeleita. Nyt fi-wiki painottuu urh…
New Yorkin World Trade Centerin tuhosi pelkkä sosiaalinen konstruktio.
Kirkonmiesten höpinöillä ei ole enää mitään merkitystä. Tiede tutkii mitä haluaa, eikä kirkolla ole mitään auktoriteettia tutkimuksen kieltämiseen.
Jumalaa liehitellään.
Se on ymmärrettävää koska ”kaikkivoivan” olennon käsissä on vaikkapa lottovoitto. Ei kuitenkaan huomata sitä että tämä ”suurolento” jakelee ylipäätään mitään onnenpotkuja täll…
En ole kirjaa lukenut, mutta sen kuvauksesta tuli mielikuva opastuksesta siihen, mitä yksittäinen tieteen tekijä voi tehdä popularisoimisen eteen. Museot ja televisiot ovat enemmän yhteiskunnallista t…
mörk:
Mistä me edes voimme edes tietää, mitkä niistä tuhansista ”Jumalan ilmoituksista” ovat oikeita ja mitkä eivät? Juurihan tuossa joku uskovainen ampui itseään päähän tasa-arvoista avioliittoa vas…
Jutun otsikko on harhaanjohtava, NIMH on hylkäämässä vanhan diagnoosijärjestelmän uusinta versiota, ei suinkaan uutta diagnoosijärjestelmää. Viraston johtaja haaveilee tilalle oikeasti uutta diagnoosi…
Vihreä teknologia istuu Sambiaan ja Tansaniaan yhtä hyvin kuin satula lehmän selkään.
Ensin siellä olisi saatava käyttöön perusteknologiaa.
Vai kuvittelevatko Hautala ja Stubb, että Sambia ja Tansan…
Kiinalaiset lahjovat poliittisen johdon saadakseen aseman alueella. Afrikka on alue, jossa kasvu on alkamassa. Suomi on heikossa asemassa, koska olemme tekohurskaita ja kuvittelemme lakien pätevän sie…
ALPO kirjoitti.
Suomen ja Saksan rikkaus ja elintaso on hankittu savupiipputeollisuudella ja siitä johdetuilla aloilla kuten elektroniikalla ja tietotekniikalla. Suomessa työllistävää teollisuutta …
Puoluekannatuksen kautta tuota kierrätystä on vaikea perustella. Tutkimusten mukaan Suomessa vain vajaa kolmannes osaa nimetä oikein hallituspuolueet ja on perusteltua olettaa, että ”tavalliset” minis…
On mahtavaa, etta Suomessa vihdoin ryhdytään ajattelemaan Afrikaa mahdollisuuksien kautta eikä pelkästään avunsaajien näkökulmasta. Sambiassa ja Tansaniassa kauppaa voidaan tehdä kauppaa vasta sitten,…
Kansakunnan pääomakanta ja sen jakaantuminen on suomalaisen hyvinvointivaltion kehittämisessä olennaista, koska hyvinvointivaltio ja sen rahoitus nyt ja tulevaisuudessa ei näytä olevan kovin helppo yh…
Mörkille:
”Hän on antanut meille ihmisille henkisesti sisäisen tuntemuksen olemassaolostaan, ja jopa ilmoituksia asiasta eri uskontojen kautta.”
Miten voisi luottaa kaiken maailman ja eri aikoje…
Jos väestöstä jotain 3% on homoja, niin kai sitten 3 prosentissa elokuvia voidaan käsitellä pääasiassa homorakkautta. Vaikka katsottaisiin vain viimeisten ”vaipaitten vuosikymmenien” ihmissuhde-elokuv…
Tieteen ja uskontojen perusristiriita lähtenee kuitenkin siitä dilemmasta, että tieteilijät ajattelevat olevansa niin viisaita, ettei heidän tarvitse pokkuroida tai edes olettaa olevan olemassa Jumala…
Monikulturalismi ei ole mikään tavoiteltava muodikas itseisarvo (jota se hyvin monille on) ja leppoisaa jutustelua pubissa eriväristen ja -näköisten ihmisten kanssa, vaan sen mahdollisuuden ja mahdot…
… ja täältä tulee:
En minä ymmärrä, miksi näistä homoaiheista on taas tehty näin übermerkityksellinen asia. Nykyään homoteeman tulee näemmä olla esillä vähän joka asiassa, vaikka tavallisille ihm…
Eero häkkinen kävelee ”vetten päällä”.
Tiede tutkii sitä mikä on olemassa ja myös sitä miksi kaikki on olemassa! tässä asiassa ei jää kirkolle muuta tehtävää kuin eräisiin eepoksiin vedoten kiistää…
Uskonto ja kirkko ovat vain strukturoituja ilmentyjiä taikauskosta. Miksi niillä pitäisi olla jokin erityisasema?
Nelmille sen verran, että Kiinan ja tiettyjen Afrikan maiden kauppasopimuksiin kuuluu se, että infrastruktuurin rakentamisen vastikkeeksi Kiina saa osittaiset tai täydet kalastusoikeudet näiden maiden…
Kauppaa ja mahdollisuuksia kauppaan kehitysmaat nimenomaan tarvitsevatkin. Ehkä kehitysapujärjestelmä pikkuhiljaa on järkeistymässä, vastikkeetonta rahantyöntämistä ei kai enää takavuosien tapaan yhtä…
Elokuva kannatti todellakin tehdä noin harvinaisesta tapahtumasta. Yleensähän värit ovat toisinpäin. Siis tilastojen, ei intellomaailman mukaan.
Kehitysavun kytkeminen viennin edistämiseen järkytti aikoinaan koko vasemmistoa ja soveltuvin osin myös ”oikein ajattelevaa” oikeistoa. Nyt tämä lähestymistapa esitetään ikäänkuin itsestään selvänä, k…
Kirkko on jäykistynyt todistamaan juutalaisten Jahven se ainoa oikea jumala, vaikka luulisi Luojan olevan kaikille elollisille sama riippumatta kansallisesta alkuperästä. Ei siinä synny hedelmällistä …
Toimi on niin järkyttävä että ihan vetää sanattomaksi. Että oltaisiin tekemässä kauppaa vastikkeettoman rahan antamisen asemesta. Äkkiä paheksuntaa esiin. Demarinaisten nyt ainakin tuoreiden naisminis…
Tulos ei ole mikään ihme. 12 naista ja 3 miestä! Naiset tekevät päätöksiä yleensä tunteen pohjalta, mutta tärkeissä asioissa järjen käyttö olisi paikallaan.
Itsekkäänä yksilönä käytän rahani niinkuin parhaaksi näen. En kaipaa eettisiä ohjeita. Arvostan enemmän Alkon myyjän erittelyä australialaisten valkoviinien ominaisuuksista.
En toki tee kulutuspäät…
Vähemmistövaltuutettu on eräänlainen Valtakunnanhuolestuja. Hänen on nukuttava huonosti meidän kaikkien puolesta. Sillä niin huonoja me suomalaiset veronmaksajat olemme. Maailmassa on hätä, mutta maam…
Mitä tapahtuu todella?
Netistä löytyy kuvasarja Kairon yliopiston opiskelijoista kymmenen vuoden väliajoin otettuna. 1950-luvun kuvassa oli paljon naisia, tuskin yhtäkään huntua. Kymmenen vuoden v…
Ulkomaillakin riittää Al Qaida-asiantuntemusta. Sieltä löytyy (yleinen?) käsitys, että Al Qaida ei todellakaan ole organisaatio sanan perinteisessä mielesä, vaan eräänlainen inspiraation lähde ( ja si…
Ulkomaillakin riittää Al Qaida-asiantuntemusta. Sieltä löytyy (yleinen?) käsitys, että Al Qaida ei todellakaan ole organisaatio sanan perinteisessä mielesä, vaan eräänlainen inspiraation lähde ( ja si…
Valkoinen iho mainittu! Varapresidentti Guy Scott on - ehkä hieman yllättävästi -valkoinen varapresidentti mustien maassa. Tulisikohan hänestä vieläpä Sambian Obama?
Hallituspuolueiden poliittinen peli alkaa mennä jo törkeäksi. Tiedetään hyvin, että sote-linjaus sisältää ilmeisen kyseenalaisia kohtia suhteessa perustuslakiin kunnallisen itsehallinnon näkökulmasta…
Se tässä on Suomelle todella riskaabelia, että keskinkertaisuudet itsepäisesti johtavat maata.
Normaalioloissakin maa tarvitsee tietävämpiä, luovempia ja oivalluskykyisempiä johtajia kuin nykyiset mi…
Oikeastaan tiede ja uskonto eroavat toisistaan seuraavasti:
Tiede etsii jatkuvasti totuutta ja kumoaa tarvittaessa aikaisempia totuuksiaan. Uskonto sen sijaan uskoo tuhansia vousia sitten kerrottuihi…
Sielussa on ymmärtääkseni kysymys yksilön olemassaolosta fyysisen (nimenomaan aivojen) olemassolon ulkopuolella ja jälkeen. Mitä tällaisia olevaisia alkuaan tulisi syntyvään yksilöön? Eikä voida olett…
”Kysyttäessä biologi sanoo, että sielua ei nyt näyttäisi olevan. Sen etsiskely vaikuttaa tällä hetkellä turhalta touhulta. Tilanne saattaa muuttua tulevaisuudessa, ja sielujahti alkaa.”
Veikkaan ne…
Ja DuPontin ahdistunut ja vähättelevä kommentti tulossa, viisi, neljä, kolme, kaksi…
Heip. Toi lastensuojelua käyttävät perheet on kyllä niiin väärä ettei tosikaan. Mä en todellakaan niitä käytä vaan olen niiden hampaissa, koska luulin että lastensuojelun tarkoitus on auttaa vanhempia…
Kiitos hyvästä vastauksesta. Jatka kirjoittamista ja usko omaan mielipiteeseesi, niin kyllä siitä hyvä tulee.
Kehitysapua puolustavien pitäisi käydä katsomassa miten YK:n ja muiden järjestöjen työntekijät elävät ja paljonko he saavat etuja ja palkkaa. Samoin pitäisi miettiä, miten valtiollista tukea saavien m…
Ruokaahan on maailmassa tarpeeksi kuten jutussa mainitaan mutta toiset syö liikaa ja toiset liian vähän.Ongelmaan tarvitaan jokin pysyvämpi ratkaisu kun ilmasto muuttuu Afrikassa ja sadot heikkenee ja…
skindu näyttää olevan Annan kanssa täysin vastakkaista mieltä muslimikulttuurin homogeenisuudesta ja pakottavuudesta.
Minähän olen vain samaa mieltä kuin Annakin, ja ihmettelin vain sitä, ettå mik…
Vastahan se tummakulmakarvainen islamin asiantuntija korosti islamin olevan toisia kunnioittava, ei toisilta mitään vaativa humaani järjestelmä, jossa nainen on aidosti vapaa. Vai onko sittenkin että …
vuuttelen silti, riippumatta siitä kannattaako se vai ei. Keskustelun ydin ei ole jokaiselle lukijalle sama kuin mitä se on sinulle.
Mutta okei, leikitään; Niputat kaikki muslimit homogeeniseksi i…
Eikös ole erikoista, että tuossa kulttuurissa sinä joudut sopeutumaan, kun kaikissa muissa kulttuureissa hyväksytään toiset. Kenenkään ei tarvitse pukeutua romanivaatteisiin jos on tekemisissä romani…
Jorma: Tilanteita on niin erilaisia, että tätäkin pukeutumiskysymystä on mielestäni vaikea yleistää. Olen itse useasti - vapaaehtoisesti - valinnut peittävämmän asun ja pakannut huivin mukaan, jos tie…
Kirjoittaja sekoittaa siirtolaiset ja pakolaiset toisiinsa.
Pakolaisuuteen kuuluu että kun pakolaisuuden syy, kuten sota, on päättynyt, niin he normaalisti palaavat kotiinsa. Suomessa ha pyrkivät sa…
Vallanhalu ajaa poliittisten broilereiden uraa. Ammattipolitiikon nimike on turvattu kunhan myötäilee niitä asioita jotka oletetusti menevät läpi. Suurin osa noistakin naisista voisi palata sinne valt…
skindun ei kannattaisi arvuutella minun ajatuskaavaani, koska koko keskustelun ydin näyttää olevan sinulta täysin hukassa.
Minulle on ihan sama, minkälaisia vaatteita ihmiset käyttävät. Nyt on kuit…
Jorman ajatuskaava; Kun islaminuskoisia tulee Suomeen, eivät he saa käyttää uskonnollisia peittäviä huivejaan, mutta kun suomalainen menee islaminuskoiseen maahan ja rannalle saa hän pukeutua tai olla…
Voinet kuitenkin nyt jo pikkuhiljaa myöntää, että naisten kaapuihin pukemiseen ei liity mitään vapaaehtoista. Tai miten se vapaaehtoisuus sitten määritelläänkään, saat pukeutua kuten haluat mutta sitt…
Olli Tietäväinen: Kiitos rakentavasta kritiikistä! Olet ihan oikeassa, tekstissä on todella paljon kiertelyä ja passiivin käyttöä. Tämä on puoliksi tahallista ja puoliksi ei. Kirjoitusvaiheessa näin p…
Tosiaan - pukeutuminen paikallisia kunnioittaen on mielestäni tärkeää missä tahansa maassa. Joissakin paikoissa normien rikkominen saattaa johtaa ”vain” paheksuntaan. Ikävä kyllä täällä varsinkin läns…
Nerokkaampaa olisi kun valtio järjestäisi soten sekä perisi kunnilta ylläpitomaksua vuotuiset kulut per kunnan asukas. Loppuisi takkuaminen ja homma toimisi.
Toivoisin myös hieman pohdintaa siitä, minkälainen yritysten toiminta on epäeettistä. Ihmiset kuitenkin menevät ihan vapaaehtoisesti töihin sellaisiinkin työoloihin ja sellaisella palkalla, joka on su…
”tavallisessa uimapuvussa kuljeskeleminen voisi olla epäkunnioittavan lisäksi kuulemma jopa itsetuhoisaa, varsinkin illan hämärinä tunteina.”
Ei tuo minusta kuulosta siltä, että kyse olisi vain pai…
Jorma: Oikeassa olet. Tässä jutussa tarkoitan kuitenkin lähinnä sitä, että paikallisia kunnioittaakseen kyseisellä rannalla on kohteliasta pukeutua itsekin peittävämmin. Vähään samaan tapaan kuin mosk…
Sanotaan, että valta sokaisee. Nimitthän Caligulakin hevosensa ministerin virkaa vastaavaan tehtävään. Voihan se olla, että nyt puheena olevaan asiaan ei löydy Caligulasta yhtäläisyyksiä, mutta mistäp…
”Muslimien suosimalla paikalla naisten tulee kuitenkin verhoutua jopa uidessa.”
Mitä, juurihan kirjoitit viime viikolla kolumnin, jonka mukaan verhoutuminen on ihan vapaaehtoista.
Blogin aihe on tärkeä, mutta teksti vaatisi kunnon ryhtiliikkeen. Se suorastaan vilisee vastuunpakoilua: ”voi hyvinkin olla” (=”tai voi olla olemattakin”), ”suuri riski” (=”ei olemattoman pieni mahdol…
Saksaa voi syyttää velkakriisistä, kuten Ranskaakin.
Ne olivat velkakriisin mahdollistajat.
Niiden suurpankit olivat kulutusriehassa jo kauan sitten holtittomasti yliluotottamassa samaisia Irlant…
Varmaankin näin, että al-Qaidalla ei ole maailmanlaajuista toimivaa organisaatiota, ja se on osin fiktiota.
Onko se oleellista?
Mielestäni ei ole, kun eri puolilla maailmaa toimivien militanttien is…
Ei kai nyt sentään? Tai voisi toimiakin, mutta pakolla ja kurjilla lupauksilla ei saa laatua. Jos apurahataiteilijat joutuisivat luovuttamaan tekijänoikeutensa kaikkien vapaaseen käyttöön, olisiko Suo…
Islam poliittisena ideologiana ei näytä soveltuvan kenenkään ”oikein ajattelevan” selitysmalliin. Kiertoilmauksiin kuten ”islamismi”, ”ääri-islamismi” jne. saattaa kyllä joskus törmätä. ”Maltillinen i…
Suomi sijoittuu hyvien ihmisten joukkoon kansainvälisessä BKT/per capita vertailussa. Jokunen maa on tosin edellä, muut pohjoismaat ja Hollanti. Ei siis kannata hävetä, edes henkilökohtaisesti. Näin s…
Kehitysapua tarvitaan niin kauan kuin länsimaiset yritykset ja kuluttajat eivät halua maksaa kaakaosta,teestä,kahvista ja muista kehitysmaiden tuotteista sellaista hintaa että kehitysmaiden ihmiset tu…
Tiedotusvälineet ovat erittäin usein käyttäneet al-Qaida sanaa ulkomaan uutisten ja juttujen yhteydessä.On täysin mahdotonta ymmärtää sitä että tuota järjestöä tarjotaan niin usein selitykseksi erilai…
Kun maa ei anna satoa, niin vaimo antaa lisäsatoa ruokittavaksi. Emme me mahda almuillamme mihinkään, kun himokkaat neekerit kilkkivät lisää ruokittavia. Jos ja kun hätä tulee, niin johdonhan pitää al…
Parasta ja kestävintä kehitysapua on viedä koulutusta ja syntyvyydensään-
nöstelytietoutta kehitysmaihin, varsinkin naisille ja tytöille.
Väestöräjähdys Afrikassa mitätöi kaiken perinteisen kehi…
Tarkennan huomautustani ”lempimeilistä”. Olettakaamme siis, että toimittaja saa kommentin tai muun viestin, että oletpa hyvä toimittaja tai että nyt kirjoitit hyvin ja osuvasti. Toimittaja tietysti ka…
Tukijoilla on usein sellainen taipumus että he samaistuvat tutkimuskohteeseensa.
Sellainen on ollut yleistä mm Venäjä/NL:n tutkijoilla. He eivät nähneet kohteessaan mitään negatiivista. Käytännön syy…
Aihe on ehkä jo tätä kirjoittaessa viilentynyt, enkä ihan usko esitettyihin laskelmiin. Paholainen tahtoo aina olla yksityiskohdissa, ja niitähän tällaiset ylimalkaiset esitykset eivät havaitse.
Yk…
Pitää myös muistaa että koska valtion budjetti on alijäämäinen, kaikki kehitysapu tehdään lainarahalla ja maksatetaan tulevilla sukupolvilla.
On muistettava että Neuvostoliitto levittääkseen omaa ideologiaansa alkoi rahankylvön ulos ja länsi vastasi siihen hienovaraisesti toisen nimikkeen alla kulkevalla rahanjaolla. Tarkoitusperä oli sama,…
”Vihapuhe” on hankala termi, koska se on liian suurpiirteinen ja sillä voidaan tarkoituksenmukaisesti sekoittaa esim. laiton uhkaus tai terävä blogikirjoitus keskenään, kuten Wiskisiepon kirjoituksest…
Globaali oikeudenmukaaisuus ? Ei ole mitään globaalia oikeudenmukaisuutta. On vain vahvimman ja ovelimman oikeus. Kehitysapu siinä muodossa, jona sitä on viime vuosikymmenet meilläkin annettu on suure…
DuPont
Ehkä olet samaa mieltä, että arabimaissa liberalismin tasosta riippumatta älymystön julkinen keskustelu on mahdollista vain islamiin soveltuvana ja sen hyväksymänä.
Suomessa asuvien noin 260 000 ulkomaalaisperäisen keskimääräinen työttömyysaste on 40 %.
Se jos mikä kertoo Suomen monikulttuuristamisen järkiperäisyydestä tai paremminkin sen totaalisesta puuttumise…
Ovatko Björn Wahlroos ja sambialainen taloustieteilijä Dambisa Moyo väärässä?
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/bjorn-wahlroos-kehitysapu-syyta-lopettaa
Hämeen-Anttila on taatusti oikeassa tuossa näkemyksessään, että al-Qaida on enemmän näkemys kuin organisaatio. Ikävää on kuitenkin se, että se on varsin laajalle levinnyt ja laajaa kannatusta saava nä…
Duunarit tajuavat ettei kilpailukyvyn puutteen ja eurohäpätyksen vuoksi uutta työtä synny euikä näistä tytteleistä ole luomaan uutta. Hielle haisevat persut ovat lähempänä duunaria kun jutat vain miel…
Usalainen syyttä milloin ketäkin yhteyksistä Alkaidaan. Miten määritellään yhteys ja eikö normaali kohtelias kaupankäynti ym. kanssakäyminen olekaan sallittua vai onko mielivalta määräämässä? Ei kai o…
EV: ”Kaikissa näissä maissa ymmärretään Suomea paremmin se, että kehitysyhteistyö on erottamaton osa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.”
Tai sitten Suomessa ymmärretään paremmin kehitysavun olevan k…
Miksei kukaan syyttele DuPonttia fasismista,kun hän kertoo oikeat näkemykset ? Tänne haalitaan elätettäviä. Amerikka, Australia ym. valikoivat ammattimiehiä ja koulutettuja, joista on hyötyä eikä vast…
Afrikkaan on kipattu keharia jo yli 50 vuotta,mutta sanottavaa kehitystä ei ole tullut. Gepardihatut ottavat rahat hölmöiltä hyväntahtoisilta hömpiltä, jotka eivät tajua sitä, että lahjaraha ei tuota …
Yhteiskuntamalleissa on eroja, kuten viineissä. Jotkut maistuvat, jotkut etovat. Toiset kypsyvät ja kehittyvät, toiset happanevat ja etikoituvat.
Arabimaissa tulisi nousta esille kysymys, miten näi…
Älkää rakkaat toimittajat tehkö liian suurta numeroa siitä, että p-mäistä palautetta joskus tulee. Se on vain ammatin luontaisetu.
Kaikki tietävät, että useimmat keskustelupalstat ovat moderoituja,…
Marko Maunula: ”Henry Kissinger täyttää tässä kuussa 90 vuotta, ja Pariisin rauhansopimus täytti 40 vuotta tammikuussa”
Pariisin rauhansopimus solmittiin 1947. Siitä on 66 vuotta. Se liittyi toisee…
”Mitähän ne meistä nyt ajattelee?”
Pikemminkin, että mitä me niistä ja päättäjistämme ajattelemme.
Ehdotan, että ajattelemme niinkuin asia on; foinikialaisille antamamme kehitysapu lasketaan mukaa…
Tuo aika perjantaisin 17-19 on yleinen ”happy hour” aika. Parhaissa hotelleissa ainakin Washingtonissa juomat olivat ilmaisia. En sitä kuitenkaan kaipaa.
USA perustuu siirtolaisuudelle toisin kuin Suomen kaltaiset valtiot, joten tilanteet eivät ole aivan verrattavissa toisiinsa. USA valikoi siirtolaisia, Suomi ei. Siten USA saa ammattiosaajia ja Suomi…
Lukioiden muuttaminen kurssimuotoisiksi oli traaginen virhe. Luokkamuotoisessa lukiossa pojat pärjäisivät paremmin. Takaisin poika- ja
tyttölukiot. Opettajakoulutukseen takaisin sukupuolikiintiöt s…
Te eräät julkisuuden henkilöt (mm. Dan Koivulaakso, Rosa Meriläinen, Li
Johansson, yms) jotka olette valittaneet vihapuheista: onko teilläkään puh-
taita jauhoja pussissa. Monissa kommenteissanne…
0,7 % kansantuotteesta uhrattavaksi sellaiselle hurskastelun alttarille kuin kehitysapu olisi aivan liikaa.
Ylipäätään kehitysapu ei vaan toimi, tästä on näyttöä niin paljon että ihmettelen, miksi…
Gustafsson hoiti pestiään sydämellä ja ammattitaidolla. Huono julkinen ulosanti ja väärä sukupuoli koituivat kohtalokseen. Sillä eihän pelkkää Mariaa olisi voitu potkia pihalle.
Suomen olisi ensin pyrittävä Saksan esimerkin mukaiseen kehy-rahaan, joka on 0,37% / BKT (2010)! Näin Suomi näyttäytyy tolkullisena globaalina toimijana. Mitähän ne meistä nyt ajattelee?
Toimittaja puree nyt ruokkivaa kättä.
Mahtaakohan olla lainkaan tai ainakaan täysin kysumys jaloista periaatteista vai olisikohan mukana annos vasemmistolaista henkeä?
Sillä suunnallahan on oll…
Taitaa se päivä olla vielä aika kaukana, mutta kieltäisivät nyt ensin vaikka tupakan.
Käsittääkkseni huivin (sekä muiden islamilaisten uniformujen) käytöllä on kaksi keskeistä tarkoitusta. Ensinnäkin nainen viestittää huivilla, että hän muodostaa parisuhteen vain muslimi miehen kanssa….
Tulin otsikosta uteliaaksi.
Huh…uppoaako se mereen? Pappismiehellä voi olla salaisia tiedon lähteitä…heidäthän usein mielletään sen lopullisen tiedon haltijoiksi.
Tiedetään että sielläkin as…
”En usko, että mitkään harkitut väkivallanteot olisivat lisääntyneet internetin keksimisen jälkeen. Helppohan sitä on huudella että tiedän missä asut, mutta tiedettiinhän se ennen nettiäkin mutta ei k…
Syy taitaa olla kaikessa yksinkertaisuudessaan vain aiempi lupaus kierrätyksestä.
SDP:n kasvot eivät sileydy, eikä sen hallituspolitiikan sisältö muutu henkilövaihdoksilla, se kun on leimallisesti ko…
Sukupuolten vireimmässä iässä toisistaan erossa pitäminen aikaansaa nuorille miehille sotaisan asenteen jossa itsehillintä aika vieras ilmiö. Se johtuu aivojen korkeasta testosteronitasosta jolloin su…
Miksi varakkaita ja ahkeria veronmaksajia, jotka tienaavat verorahat poliitikkojen haaskattavaksi, saadaan syrjiä. Vallantavoittelijathan puhuvat vain paapottavista ja raskauttavat isotuloisia eläkelä…
Huivin ja hunnun käyttäminen on merkki kunniallisesta naisesta, joka ei halua herättää alkukantaisia himoja miehissä eikä yllyttää herkän ja jyrkän nousukulman omaavissa miehissä riettaita ajatuksia j…
Kumpi on pahempi, vihameili vai halimeili? Jos nyt kerron että oletpas sinä melkoisen söpö vompatti ja tekisi mieli taputella pepulle, niin painatko heti paniikkinappia ja hälyytät nettipoliisin hätii…
Niinpä, miksi rajoittua vain yhteen tunteseen - sehän on niiiin rajoittunutta. Koko tunneskaala käsittelyyn ja ohjeistus siitä mitka tunteet ovat hyviä ja mitkä pahoja!
Ehdotan Biaudet’n listalle vielä seuraavia syrjittyjä ryhmiä: akateemista oppiarvoa vaille jääneet ylioppilaat, maailmanmestaruutta vaille jääneet jääkiekkoilijat ja vasenkätiset nenänkaivajat.
Voineehan lempimeiliäkin lähettää. Onko nimi tarpeen siinäkin?
Tulipahan vaan mieleen tuosta kirjoituksesta että hyväksyttiin naisten polttaminen noitinakin aikoinaan, eikä sitä nähty minään yhteiskunnallisena ongelmana. Suomessakaan.
Naaman peittäminen voi o…
Kaukana ei ole se päivä, jolloin THL yhteistyössä Euroopan komission ja Vihreiden kanssa kieltää kalakukon, joulukinkun ja hampurilaiset. Ensi alkuun niiden hankkiminen ja nauttiminen tehdään luvanvar…
Ei maali pysy, jos ei pohjaa puhdisteta. Demareissa on niin paljon vanhaa hilseilevää maalia, että uusi väri alkaa putoilla isoina palasina jo ennen eurovaaleja. Voi jopa olla, että puukin on sen verr…
Valkoista suomalaista heteromiestä ei suojele syrjinnältä mikään.
Auta armias, jos takana on vielä avioero, niin menee asunto, lapset, rahat tililtä, ja jätetään asuntojonossa viimeiseksi. Monikult…
Paljon tyhjää puhetta Ms Biaudet'lta. Kyseessä on oman imperiumin rakentaminen ja työpaikan varmistaminen, kenties lisää paikkoja hengenheimolaisille. On tietysti hienoa, että Ms B saa näin vaalia äid…
Irvokasta Italian tilanteessa on se, että ajopuuna itsetuhoisesti ajaudutaan kohti seuraavaa eurokriisiä ja tukikarusellia, ja komissio on ummistanut silmänsä kuin toivoen heräävänsä pahasta unesta.
…
Se mikä on erilaista, sitä ei ymmärretä ja mitä ei ymmärretä sitä pelätään. Näin yksinkertaisella psykologialla on toistuvasti saatu ihmisille massoittain saappaat jalkaan ja kohti suunnatonta hävitys…
Hienoa että on saanut monena vuotena peräkkäin lukea tuoreet kritiikit ja kuulumiset Cannesista, ja taas jatkuu!
Hienoa että on saanut monena vuotena peräkkäin lukea tuoreet kritiikit ja kuulumiset Cannesista, ja taas jatkuu!
Mielestäni suomeen tarvitaan valtaväestö valtuutettu. Kantasuomalaisista on tullut
pelkkä välttämätön paha,jota tarvitaan vain ”vähemmistöjen”elämän helpottamiseen.Vähemmistövaltuutetun tehtävä näytt…
Uusi kunta - uusi nimi
Minusta tuntuu, että monikaan tuskin vastakaan kysyy, että ”mistä seurakunnasta olet kotoisin?. Säilyyhän seurakunta ja siitä arkielämässä puhuminen jonkinasteisen uskonnolli…
Kaikenlaista ”pahaa” on aina kirjoittamalla saatu aikaan.
Mielikuvituksissani poika oli ollut ylpeä kun oli lomallaan oppinut puhumaan suomea mutta aikansa karhuista ja susista selviydyttyään heidä…
Atte Kaleva voitaisiin laittaa ehdolle seuraavaksi James Bondiksi.
Mainittu ”satujen attasea” osaa aina tumpuloida itsensä kiipeliin ja joka kerta pääsee siitä jonkun auttamana tai onnellisen sattu…
Biaudet: ”Uutta yhdenvertaisuuslakia sen sijaan sovellettaisiin kaikenlaiseen syrjintään. Kiellettyjä syrjintäperusteita olisivat muun muassa ihmisen alkuperä, ikä, vammaisuus, uskonto, vakaumus ja se…
Monille suomalaisille ja länsimaalaisille huivin tms. käyttö kertoo lähinnä siitä, ettei kyseinen väestönosa ole halukas sopeutumaan paikalliseen yhteiskuntaan. Tämän vuoksi ilmiötä vierastetaan. Asus…
Jutussa on hieman liian monta arvuuttelua yltääkseen journalismiksi. ”Moni nainen”, ”suurin osa” jne. Jos nainen itse haluaa burkan alle Afganistanissa, siinähän ei sinällään ole ongelmaa. Mutta kun s…
Suomen johtavan luokan naiset näyttävät hyvissä ajoin varautuneen tulevaisuuteen. Kaulan ympärille kiedottu huivi on niin runsas, että siitä saa helposti pään ympäri kiedottavan huivin, jos ajan, muod…
Käsittääkseni kinassa kyse ei ole niinkään huivista, vaan niqabista ja burkasta.
Käyttäähän moni länsimainenkin nainen huivia, ja siinä ei ole mitään kummallista.
Sen sijaan se on kummallista, kun …
Täyshunnutettu nainen opettajan virassa, lastentarhan hoitotätinä, pankki-
virkailijana, konduktöörinä, tarjoilijana, sairaanhoitajana, lääkärinä jne ! ! !
Pelottaa…
Olet oikeassa, 1Suomalainen. Kiitos korjauksesta.
”Vähemmistövaltuutetun toimiston mielestä palveluntarjoajien ikäalennukset, kuten lapsi- ja eläkeläisliput, voivat olla tällainen hyväksyttävä syy. Muuten he eivät näe, että tiukkaa määritelmää pitäis…
”Oikeusministeriö sai oikeusistuimien luvan skannata joidenkin toimittajien puhelimet… ”
Ei, vaan velvoittamaan operaattorit luovuttamaan hallussaan olevat yhteydenottotiedot. Nämä vastaavat tied…
Huivi on yksi asia ja tuntemattomaksi naamioiva säkki toinen. Aivan toinen.
Hyvin, hyvin kauan sitten erä apinarotu alkoi liikkua kahdella jalalla ja alkoi nimittää itseään ihmiseksi.
Ruumiinrakennetta ei kuitenkaan kukaan muistanut korjata kaksijalkaiselle sopivaksi ja ni…
Ettekö te nyt hyvät veljet ja siskot ole jo havainneet että olojen koheneminen lisää aina eriarvoisuutta.
Katson kuitenkin että on väärä tapa mitata tasa-arvoa vertaamalla tuloja ja omistuksia…se…
Olen kyllä sitä mieltä että naamioituminen ei kuulu tämän maan tapoihin, ellei naamaansa voi pitää näkyvissä voisi olla parempi että menisivät sinne mistä tulivatkin…muuten hyväksyn ulkomaalaiset vä…
Kirjoitin yllä H-nimen väärin. Pahoittelut.
Jos V&E:n kirjat olisivat alkeisloogisia todistuksia, joissa ensimmäisellä sivulla aloitetaan premisseitä ja viimeisellä sivulla päädytään johtopäätökseen, olisin samaa mieltä nimimerkin Tonilainen ka…
Tieteessä tapahtuu on kyllä pahimman luokan hömppälehti, jossa voi kielimuurin suojissa kirjoitella sekavia ilman pelkoa naurunalaiseksi joutumisesta.
Filosofit eivät edes ymmärrä kuinka vähän he luonnontieteistä ymmärtävät.
http://www.tiede.fi/uutiset/5037/suhteellisuusteoria_kesti_kovan_testin
Sukupuolen perusteella tapahtuva selektiivinen abortti on huomattavasti inhimillisempää kuin jo syntyneisiin ihmisiin kohdistuva väkivalta. Kannatankin lämpimästi esimerkiksi Kiinassa ja Intiassa tapa…
Vain uskonnot voivat tehdä ihmeitä ja nekin ”ihmeet” ovat mahdollisia vain sokean uskomuksen puitteissa, eräänlaisia toiveunien täyttymyksiä joita ei koskaan voi sovelluttaa, tai ei sovelluteta, arkis…
Tyydyttyneen rasvan käytöllä ei ole minkäänlaista yhteyttä sydän- ja verisuonitautien kehittymiseen, joten eikö tämän virheellisen informaation levittämistä voisi jo pikku hiljaa lopettaa? Voi on ter…
Varsin samaa mieltä muutaman edeltävän kanssa, että itseasiassa kylmän sodan ja kahden yhteiskuntajärjestelmän kilpailun loppuminen johti välinpitämättömyyteen tai ylenkatseeseen alempien sosiaalisten…
America-bashing elää ja voi hyvin myös Suomessa, niin Suomen Kuvalehdessä kuin muunkin median kommentaattoreiden piirissä. No mikäpä siinä, se on turvallinen asenne, josta voidaan jopa palkita, toisi…
America-bashing elää ja voi hyvin myös Suomessa, niin Suomen Kuvalehdessä kuin voimakkaasti tiedostavan Voima-lehden voimakkaasti tiedostavien tiedottajien Suomen monokansalle kohdistetuissa voimakkai…
Jatkan, liitän linkin, jotta asia vähän kirkastuisi:
http://www.youtube.com/watch?v=_5PEiLaJfqc
Vapaus..
M. A. Numminen lauloi sen asian aikalailla valmiiksi joskus 1960-luvulla.
Kukakohan mahtaisi tehdä sen tutkielman tunnetuksi myös ns. Ameriikassa.
Ehkä Google olikin kaukaa viisas. Tiesihän se, että kieltämällä saa lisää julkisuutta ja sehän on eduksi liiketoiminnassa. Ei niin väliä, mitä puhutaan, kunhan puhutaan.
Totta puhuen velkaantumiseen on yleensä kaksi syytä: Rahan lainaaminen ja lainaksi antaminen. Molempia siihen tarvitaan.
Aikanaan Euroopassa valtiot olivat hallitsijahuoneiden ”hanskassa” kunnes kansalaiset vähitellen sivistyivät sille tasolle että alkoi poliittinenkin ymmärrys ottaa ensi askeleensa. Arabimaissa ei sitä…
Moni ei ehkä tule huomanneeksi, että koko niemimaa kulttuurisesti suunnattoman arvokas. (niinkuin Kreikkakin tai Egyptin pyramidit).
Tältä kannalta katsoen se voi sokaista kenet tahansa ja saada mu…
Tutustu uuteen digilehteenUusittua digilehteä pääsee lukemaan iPadin lisäksi myös älypuhelimilla ja muilla uusilla mobiililaitteilla.
Toimituksen valinnatParhaat poiminnat printtilehdestä.
Tieto näkyväksiData voi olla kaunista ja kiinnostavaa, jopa koukuttavaa. Teemasivu kokoaa Suomen Kuvalehden verkkosivuille tehdyt visualisaatiot.
TuomasH kommentoi artikkelia Cannes 2013: sanat eivät riitä kuvaamaan, kuinka hieno Blue is the Warmest Color on
Ja DuPontin ahdistuksen purkaus tulossa viisi, neljä, kolme…
Kommentoi 1