Katastrofit kännyyn ja data jakoon

Profiilikuva
Blogit Kohinaa
Kirjoittaja on verkostotutkija, futuristi ja konsepti- ja käytettävyyssuunnittelija Otavan Opistolla.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kun vanhoina hyvinä aikoina Tšernobylin ydinvoimala possahti 1986, Säteilyturvakeskus tiedotti parin päivän päästä, että naapurissa on ehkä tapahtunut jotain pientä. Nykymaailmassa vaikkapa Kiinan maanjäristyksistä voi lukea ja katsoa kuvia sekä videota netissä ensi tärähdysten aikana.

Asetelma katastrofien viestinnässä onkin kääntynyt päälaelleen. Aiemmin erilaiset organisaatiot tiedottivat joukkoviestimien välityksellä kansalaisille. Nyt yhä useammin organisaatiot saavat tietoa joukkoviestimistä ja omilta verkostoiltaan, mitä kansalaiset tekevät asioiden eteen netissä ja katastrofialueilla.

Nyt ollaan siirtymässä taas uuteen vaiheeseen. Aiemmin vain viranomaisilla oli mahdollisuus kerätä dataa kriisi- ja ongelmatilanteissa. Viimeistään tsunamiuhrien henkilöllisyyksien kerääminen (20042005) ja New Orleansin (2005) evakuoitujen jäljittäminen osoittivat, että myös kansalaiset osaavat itse kerätä dataa (mydata) ja hyödyntää sitä.

 

Lienee selvää, että vapaaehtoiset keräväät dataa nopeammin onnettomuuspaikoilta ja toimivat usein myös laajemmin kuin monimutkaisesti organisoidut viranomaiset. Esimerkiksi Japanin Fukushima-onnettomuuden myötä tavalliset japanilaiset kyllästyivät viranomaisten hitaaseen ja välttelevään tiedottamiseen.