Eroon asiakirjoista

Profiilikuva
Blogit Kohinaa
Kirjoittaja on verkostotutkija, futuristi ja konsepti- ja käytettävyyssuunnittelija Otavan Opistolla.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomi ja länsimainen yhteiskunta perustuvat dokumenteille. Kehittyvät maat jopa vielä enemmän, sillä dokumentit ovat peruste lailliselle ja järjestäytyneelle yhteiskunnalle ja siksi ensisijainen selviytymiskeino hallinnon kanssa.

On sitten kyseessä lupahakemus, ajokortti tai resepti, dokumentti takaa oman asian oikeellisuuden. Vastaavasti dokumentin puute tuottaa ongelmia, jotka toisinaan on ratkaistavissa vaihdantavälineillä joissain maissa.

Sosiologian yksi pioneereista Max Weber, oivalsi dokumenttien merkityksen jo reilut sata vuotta sitten. Ne ovat yksi organisaation ja hallinnon tukipilareista.

Ilman dokumentteja organisaatio tai valtio ei tule toimeen. Dokumentit kertovat yksilöstä riippumatta, mitä organisaatio on päättänyt ja miten organisaatio toimii jatkossa. Samalla dokumentit vahvistavat yksilön kelpoisuuden organisaation  tai valtion  eri kohteisiin.

Olin aikoinani eräässä 40 miljoonan euron it-projektissa. Kun sekä tilaajan että tekjöiden puolella tärkeimmät työntekijät olivat vaihtuneet, niin oikeastaan kukaan ei enää tiennyt, mitä varsinaisesti ollaan tekemässä.