Teilaus

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Teilaus on paikallaan, kun se on paikallaan. Teilaus on kohtuuton silloin, kun kirjailija ja hänen teoksensa joutuvat edustamaan laajemmin jotain kirjallisuussuuntausta, jota kriitikko kammoaa ja jonka hän haluaa repiä alas. Jos teos edustaa kriitikolle enemmän jotain muuta kuin itseään ja kritiikki kohdistuu tähän takana olevaan, arvostelun sijaan kriitikon kannattaa kirjoittaa aiheesta essee. Se on kriitikon, kirjailijan ja ennen muuta kirjallisuuden etu, sillä pureva essee kehittää ja vie eteenpäin, teilaus vain tyrmää.

Teilaukset ovat kirjallista viihdettä. Sankarikriitikko esiintyy hetken aikaa suurena artistina. Hän kipuaa kellotapuliinsa ja kumauttelee totuuksia kansalle.

Siltä minusta näyttää, kun luen teilausta.

Samalta minusta näyttää silloin, kun kriitikko yltyy kehuviin ylisanoihin, mutta ei lainkaan siinä määrin. Siksi teilaus on kriitikolle parempi itsekorostuksen muoto kuin teoksen ylenpalttinen kehuminen.

Onko edes oikein pyytää kriitikolta kohtuullisuutta ja järkevyyttä? Eihän kaunotaiteeltakaan vaadita niitä ominaisuuksia; päin vastoin kirjan, ehkä kirjailijankin, tulee olla kohtuuton ja järjetön, jotta teoksella on merkitystä.