Hetki Høegin vaikutuksessa

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Toisinaan minulta kysytään, mikä on kaikkein paras lukemistani kirjoista. Parinkymmenen vuoden ajan olen vastannut: Peter Høegin Kertomuksia yöstä (Berättelser om natten, suom. Pirkko Talvio-Jaatinen).

Kuluneella viikolla tanskalaiskirjailija vieraili Helsingissä Helsinki Lit -tapahtumassa. Kaikin tavoin realistisen toivehorisontin ulkopuolella olevan päiväunen täyttymys oli, kun pääsin haastattelemaan ihailemani kirjan kirjoittajaa Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa ja päivällistämään hänen ja hänen kustantajansa Tammen seurueen kanssa torstai-iltana.

Olen tehnyt yleisön edessä satoja kirjailijahaastatteluja. Kovin monta haastattelua en ole valmistellut ja jännittänyt niin paljon kuin Høegin kohtaamista. Olisiko hän hiljaisella äänellä paradokseja pudotteleva kaukainen hahmo? Vai intoa pursuileva vitsiniekka? Joitakin videoita nähneenä ajattelin kummankin olevan mahdollinen.

Varmana pidin vain sitä, että yllättyisin eikä haastattelu menisi suunnitelmieni mukaan.

Torstaina hetkeä ennen h-hetkeä Akateemiseen kirjakauppaan tuli hyväntuulinen, yllättävän lyhyt ja ennen kaikkea reipas mies, joka sanoi haluavansa kertoa tarinan. Muutimme haastattelun kulkua niin, että Høeg sai tarinansa toiseksi vastaukseksi. Hän nousi ikään kuin spontaanisti seisomaan Kohtaamispaikan lavalla, asetti mikrofonin suunsa eteen ja lumosi kirjakaupan poikkeuksellisen runsaan yleisön.

”Rokkistara”, kommentoi yleisössä esiintymistä seurannut.

Høegin karisma puri. Tanssijana ja näyttelijänä työskennellyt mies teki livetilanteessa saman minkä kirjoissaan. Hänen valloittava kerrontansa sulattaa järkeni ja analyyttisen mieleni, joka sanoo: eikös tuo ole halpaa ja imelää?

Vastasiko Høegin tapaaminen odotuksiani? minulta on kysytty useita kertoja viime päivien aikana.

Siinä mielessä kyllä, että se oli odotuksieni vastainen. Kuinka? En tiedä.

Høeg osoittautui tarinankertojaksi. Paitsi Kohtaamispaikka-haastattelussa myös Ragú-ravintolan päivällispöydässä hän kertoi tarinoita. Toiseksi hän osoittautui erittäin intensiiviseksi. Seurasin kirjakaupan tuolilta hänen silmiään, joissa paloi pistoliekki. Saman katseen kohteeksi jouduin päivällispöydässä. ”Karo, mitä tarkoitat kuolemalla?” hän kysyi. Katse lävisti kalloni, painui lävitseni Ludviginkadun asfalttiin ja porasi siihen reiän.

Vaikka kaiken muun torstaista unohtaisin, en Peter Høegin katsetta.

Vastasin, ja vastatessani tiesin oitis vastaavani väärin. Sana sanalta yritin korjata vastaustani, ja niin korjasin mielipidettäni, näkemystäni, käsitystäni kuolemasta ja kuolemattomuudesta.

Høegin uusimman romaanin Susanin vaikutus (Effekten af Susan, suom. Katriina Huttunen) päähenkilöllä on kyky saada ihmiset puhumaan, mitä he oikeasti ajattelevat. Høeg kertoi, että juuri tämä päähenkilön ominaisuus oli romaanin lähtökohta – ei esimerkiksi minusta romaanin pääaiheeksi nouseva tulevaisuuden tietämisen mahdollisuus.

Päivällispöydässä aika ajoin tuntui, että kirjailijalla itsellään on ainakin ripaus tuota taitoa. Eikä siinä ole mitään mystistä. Hän kouluttaa ihmisiä elämänmuutokseen. Tuossa työssä täytyy osata kysyä ja saada keskustelukumppani kaivamaan itsestään vastaukset, joita hän ei tiedä itsessään olevan.

Tietenkin Høeg suunnittelee, kuinka hän esiintyy. Tietenkin hän harkitsee, että pukeutuu Kohtaamispaikalle kirkkaansiniseen, lähes hihattomaan puuvillapaitaan, joka korostaa treenattua yläkroppaa. Tietenkin hän tietää keinot, joilla mystiikka luodaan.

Yksi keinoista on kertomatta jättäminen.

”Kuka meistä on ollut paikalla, kun joku ihminen on hengittänyt viimeisen kerran?” kirjailija kysyi päivällisen edettyä keittiön tervehdykseen.

Kukaan meistä ei ollut. Paitsi hän.

Hetken hiljaisuus. Odotimme tarinaa. Pyysimme sitä.

Sitä ei tullut.