Akateeminen tarvitsee kehitystahtoisen omistajan

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Päivän Kauppalehden mukaan Bonnier voisi olla kiinnostunut ostamaan Akateemisen kirjakaupan. Uutinen on ilahduttava jo siksi, että olin pelännyt, ettei Stockmannin tavaratalojen kirjaosastoina toimivalle Akateemiselle välttämättä löytyisi yhtään kiinnostunutta ostajaa.

Anu-Elina Lehden haastattelemat asianosaiset ovat vaitonaisia, joten jutun pohjalta ei voi päätellä, kuinka vakavaa kiinnostus on ja kuinka kaukana osapuolet ovat näkemyksissään Akateemisen arvosta, kaupan laajuudesta ja ennen muuta liiketilojen tulevista vuokrista. Kauppaneuvotteluja kun ei ole tapana kommentoida niiden ollessa käynnissä, jos mitään ylipäätään on käynnissä.

Suomalaisen kirjallisuuselämän kannalta Akateemisen kirjakaupan säilyminen, vaikka nykyisestä kutistettunakin, olisi tärkeää. Akateeminen on varsinkin pääkaupunkiseudulla tärkeä fyysisten kirjojen myyntikanava, ja fyysisiä kirjat Suomessa tapaavat olla.

Kun spekuloin tässä blogissa toissa sunnuntaina Akateemisen tulevaisuudella ja mahdollisilla ostajilla, Facebookissa ja Twitterissä puhkesi keskustelu, jossa mietittiin, millainen kirjakauppa voisi menestyä kuluttajakäyttäytymisen muuttuessa ja kulutuksen digitalisoituessa. Keskustelu osoittaa, että elämyksellistä kirjakauppaa halutaan. Ehkä sellaista jopa käytettäisiin.

Joka tapauksessa on selvää, että Akateeminen tarvitsee sitoutumishaluisen omistajan. Stockmannia kirjakauppa ei selvästi kiinnosta. Monissa vaikeuksissa tarpovaa tavarataloketjua kiinnostaa, kuinka se saa omistamistaan neliöistä mahdollisimman paljon rahaa.

Akateemisen säilyminen on kuitenkin myös Stockmannin etu. Elävä ja vetovoimainen kirjakauppa tuo asiakkaita vaikkapa sitten myymälätiloissa sijaitseviin kahviloihin ja muihin oletettavasti hyvän vuokranmaksukyvyn yrityksiin ja se lisää tavaratalon vetovoimaa laajalti palvelevana tavaratalona.

Suomalaisen kirjallisuuselämän kannalta Akateemisen säilyminen olisi tärkeää. Jos Akateeminen kuopattaisiin tykkänään, tuskinpa tilalle tulisi uutta kirjakauppaketjua tai edes merkittäviä uusia myymälöitä.

Suomen Kuvalehti kuuluu Otavamediaan, joka kuuluu Otavaan, joka omistaa Suomalaisen kirjakaupan. Kirjoittajan pääasiallinen kustantaja on Bonnieriin kuuluva WSOY.