Suomen olympiajoukkueen helmikuussa syntyneet jäsenet menestyivät parhaiten - taas kerran.
Urheilulääkäri Tapio Kallion mielestä kontrolloitu dopingin käyttö ei onnistuisi edes huipputasolla.
Numminen kertoo SK:lle, että hän siirtyy seuraamaan NHL-pelaajia vuoden 2010 olympiajoukkuetta varten.
Siitä piti tulla urheilun juhla. Hillsborough’n kentällä Sheffieldissä oli 20 vuotta sitten 15. huhtikuuta määrä pelata Englannin jalkapallocupin välierä Liverpoolin ja Nottinghamin välillä. Kannattajien iloinen odotus vaihtui tuskaan ja kärsimykseen. 96 ihmistä puristautui kuoliaaksi, kun liverpoolilaisten päätykatsomoon pääsi poliisin virheen takia liikaa katsojia.
Maailmankuulu urheilupyhättö Yankee Stadium saa väistyä - uuden Yankee Stadiumin tieltä. Ensimmäinen ottelu tuliterällä stadionilla pelataan tänään lauantaina.
Tampereen Ilveksen E-juniorit lähtivät pelimatkalle. SK:n kuva- ja äänikertomus valottaa, millaista on nuoren lätkäjoukkueen kyydissä.
Mäkihyppääjä Janne Ahonen palaa kilpailuihin ensi kaudella. Ahonen kertoi MTV3:lle tehneensä päätöksen pari viikkoa sitten.
Toivotaan kaunista säätä sunnuntaiksi New Yorkiin. Siinä tapauksessa kaupungissa pelataan baseballia, kuten minä tahansa viikonloppuna, paitsi että tämän sunnuntain ottelussa on jotain aivan erityistä. Se on viimeinen kerta, kun New York Yankees pelaa tutulla kotiareenallaan Yankee Stadiumilla.
Pekingin paralympialaisten tiistai oli suomalaisille urheilijoille antelias. Kaikkiaan Suomi sai kisoista kuusi mitalia.
Pekingin olympialaisissa kilpaili yli 11000 urheilijaa 204 maasta. Kisoissa jaettiin 302 kultamitalia, joista isäntämaa vei eniten, 51. Mitalien yhteismäärässä Kiina hävisi Yhdysvalloille. Menestynein maa on kuitenkin Bahama, ainakin jos laskee kuten Jukka UkkolaKisakatsomo-blogissa.
Andreas Thorkildsen voitti. Tero Järvenpää astui yli jättiheiton. Tero Pitkämäki kiskaisi pronssille. Voitollaan norjalainen rikkoi suomalaisten Aasia-taian. Olympiafinaalin taso oli kehno, arvioi Matti Simula Kisakatsomo-blogissa.
Ruotsin pudotus on ollut raju. Edellisen - ja 1900-luvulla ainoan - kerran Ruotsi jäi ilman kultaa Soulissa 20 vuotta sitten. Vielä on toivoa, arvioi Tuomo Lappalainen Kisakatsomo-blogissa. Carolina Klüftin uuden päälajin pituushypyn finaali on tänään iltapäivällä.
Jamaikan Usain Bolt juoksi 200 metriä loppuun asti tosissaan. Miksi hän löysäsi pikamatkalla ja paransi maailmanennätystä ”vain” viidellä sadasosalla? Pekka Anttila kertoo kyynisen vastauksen Kisakatsomo-blogissa.
Olympiakisojen yksi kiehtovimmista kilpailuista on 50 kilometrin kävely, kirjoittaa Matti SimulaKisakatsomo-blogissa. Julman lajin parista hän nimeää myös vuosituhannen parhaan yleisurheilijan, puolalaisen Robert Korzeniowskin.