Antaisitko istuttaa ihosi alle radiosirun, joka toimisi yhtä aikaa henkilöpapereina, terveystietojen säilytyspaikkana ja virtaalisena lompakkona?

Radiosiru RFID-siru vuosimallia 2007. Kuva John Raoux / AP / Lehtikuva

Yhdysvallat on myös radiosirutekniikassa muita edellä. Sikäläinen elintarvike- ja lääkintäviranomainen FDA antoi vuonna 2004 ensimmäisen luvan radiosirujen ihmiseen implantaatioon eli istuttamiseen. Euroopassakin sitä on jo kokeiltu.

Radiotaajuista etätunnistusta eli RFID:ää (Radio Frequency IDentification) kutsuttiin suomen kielellä aluksi saattomuistiksi. Se keksittiin alunperin sotilaallisiin tarkoituksiin, mutta on nyt valloittamassa maailmaa kaupallisesti.

Viivakoodi eilen, RFID huomenna

Viivakoodi edustaa mennyttä, RFID huomispäivää, sillä radiosiru ei tarvitse näkökontaktia tuotteen ja ja sen lukijan välille. Henkilöllisyyspaperit voidaan pian unohtaa. Muistilla, lähettimellä ja vastaanottajalla varustetut RFID-henkilötunnisteet ovat tulossa käyttöön tuota pikaa.

Radiosiru on jo käytössä tietulleissa, tuotantotekniikassa, logistisissa järjestelmissä ja tuotetunnistuksessa, sekä kirjaston kokoelmien hallinnassa. Kaupassa vasta kalleimmat tuotteet on varustettu radiosiruilla varkauksien ehkäisemiseksi.

Halvemmissa tuotteissa teollisuus ja kauppa vielä empivät, koska radiosiru nostaisi liikaa niiden yksikköhintoja, vaikka sirun hinta onkin painunut passiivisessa muodossaan jo alle 10 sentin. Jatkossa ne tulevat helpottamaan kauppojen hyllyhuoltoa, tuoteselostusten saamista ja itsepalvelukassoja.

Uudella uljaalla kaupalla on vain yksi ongelma, tietosuojastaan kiinni pitävä ihminen. Siksi esimerkiksi Saksassa it-alan ja kaupan etujärjestöt ovat halunneet varmistaa siruille ja niiden haltijoille riittävän tietosuojan, jotta teknisesti lupaavat hankkeet eivät kaatuisi kansalaisten vastarintaan.

Siru ranteeseen ja tuoppi käteen

Radiosirun istuttaminen ihmiseen alkoi Euroopassa vuonna 2004, vähän ennen kuin se sai viranomaisten luvan Yhdysvalloissa. Istuttamisella juhlistettiin barcelonalaisen beach clubin seitsenvuotissynttäreitä.

Jäsenille tarjottiin ranteeseen riisinkokoista radiosirua, johon voi ladata rahaa. Tarjoilupisteissä ei sen jälkeen tarvinnut käteistä, vaan kädestä voitiin lukea itsekunkin saldo ja ja vähentää siitä maksu noudetuista virvokkeista tai coctaileista. Tosi coolia!

Sirun valmistaja, kalifornialainen VeriChip sai markkinointiapua klubiketjun muista pisteistä Glasgowista ja Rotterdamista. Innostukselle tuli äkillinen loppu 2007, kun syntyi eläinkokeista johdettuja pelkoja sirun istuttamisen vaaroista.

VeriChip sai uuden nimen Health Link Chip ja sen kohderyhmäksi valittiin esimerkiksi dementiasta, epilepsiasta tai sokeritaudista kärsiviä potilaita, jotka eivät vaaratilanteissa enää itse pysty reagoimaan ja pyytämään apua.

Vatanen yhä tiukemmin verkossa

Saksalaisista joka neljäs on ilmoittanut olevansa valmis ottamaan radiosirun ihonsa alle, kunhan siitä on hyötyä arkielämässä. CeBIT-tietokonemessuilla julkistetussa kyselyssä kuitenkin kolme neljästä oli ehdottomasti sitä vastaan.

Jätämme jo nyt jatkuvasti jälkiä, joita voi seurata: kelle olemme soittaneet, missä olemme liikkuneet, mitä mistäkin maksaneet tai millä saiteilla me olemme käyneet. Radiosirun istutuksen myötä olisimme vieläkin paremmin verkottuneita, mutta myös entistä aukottomammin valvottavissa.

Arto Paasilinna julkaisi vuonna 1975 romaanin Jäniksen vuosi. Sen päähenkilö toimittaja Kaarlo Vatanen yrittää päästä irti siinenastisesta elämästään ja karata myös viranomaisten rekistereistä. Tämänpäivän Vatanen on jo paljon tiukemmin kiinni tietoverkoissa.

Onko yksityisyyden suojeleminen vielä toivottavaa – vai jo mahdotonta?

Teksti Jussi Tuormaa, München