Tšernobyl Moskovasta seurattuna: Pasilasta kysyttiin, onko sattunut ydinvoimalaonnettomuus

Tšernobyl
Teksti
Yrjö Länsipuro
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Neuvostoliitto tiedotti tipoittain siitä, mitä ja miksi tapahtui Tšernobylin ydinvoimalassa lauantaina 26.4.1986 klo 01.23.04 ja muutaman minuutin aikana sen jälkeen. Onnettomuuden syy kerrottiin vasta lähes neljä kuukautta tapahtuman jälkeen.

Seuraavassa Yleisradion silloinen Moskovan-kirjeenvaihtaja Yrjö Länsipuro kertoo, millaista oli seurata piinallisen pitkää prosessia.


Tšernobyl 1. lokakuuta 1986. Ydinvoimalaonnettomuuden jälkiä on jo korjattu. Kuva Zufarov / AFP / Lehtikuva

Iltapäivän alussa perjantaina 25. huhtikuuta Tšernobylin voimalassa valmistauduttiin tärkeään kokeeseen. Sitä jouduttiin kuitenkin lykkäämään vuoronvaihdon yli. Tästä alkoi tapahtumaketju, joka lauantaita vasten yöllä päättyi katastrofiin ja uutiseen, jota muistellaan kauhulla nyt vielä neljännesvuosisadan jälkeen.

Sen päivän uutinen Yleisradion Moskovan toimistossa liittyi kyllä sekin energiaan. Nesteen varatoimitusjohtaja Kai Hietarinta oli neuvotellut öljyn hinnasta, joka maailmanmarkkinoilla oli pudonnut 13-14 dollariin tynnyriltä. Suomelle öljyn halpeneminen oli kauppapoliittinen ongelma, koska kaupan tasapainottamiseksi täytyi yrittää keksiä lisää tuotavaa Neuvostoliitosta.

Seuraavana päivänäkään meillä ei ollut aavistusta mitä yöllä oli tapahtunut – eikä kovin tarkkaa tietoa ollut edes Kremlissä, niin kuin myöhemmin kävi ilmi. Päivän uutisjuttu kertoi Afganistanin vallankumouksen vuosipäivästä, jonka kunniaksi Pravda oli julkaissut harvinaisen kriittisen artikkelin.

Vielä maanantaina, jolloin evakuoinnit voimalan lähikaupungeista oli jo saatu käyntiin, ulkoministeriö kutsui tiedotustilaisuuteen jonka otsikkona oli “Yhdysvaltain ideologisten keskusten myyräntyö Neuvostoliittoa vastaan” ja tähtenä muuan Oleg Tumanov, Radio Libertyn varapäätoimittaja joka oli loikannut Moskovaan.

“Paljon ylpeyttä on nielty”

Sunnuntaina illalla soitettiin Pasilasta ja pyydettiin tarkistamaan, oliko Neuvostoliitossa ehkä sattunut ydinvoimalaonnettomuus, niin kuin Ruotsista saadut tiedot kertoivat. Kuten arvata saattaa, yritys ei tuottanut tulosta.

Vasta maanantai-iltana uutistoimisto TASS kertoi, että Tšernobylin ydinvoimalassa on tapahtunut onnettomuus ja että uhreja on ollut (sanavalinta jätti epäselväksi, oliko kuolonuhreja). Muistutin jutuissani, että Neuvostoliitossa ei juuri käyty keskustelua ydinvoiman turvallisuudesta.

Samoilla tiedoilla mentiin tiistain aamulähetyksissä. Yön aikana olin opiskellut grafiittireaktorin ominaisuuksia ja löytänyt seitsemän vuoden takaisen Kommunist-lehden artikkelin, jossa pari tiedemiestä ehdotti ydinvoimaloita turvallisuussyistä pois asutuilta seuduilta. Kehotus oli kaikunut kuuroille korville.

Tšernobylin ydinvoimalan ykkösreaktorin valvontahuone 2. kesäkuuta 1986. Ykkösreaktori suljettiin marraskuussa 1996. Kuva stf / AFP / Lehtikuva

Jotakin hyötyäkin hitaasta tiedonkulusta oli. Kansantalouden saavutusten näyttelyn “Atomnaja Energija” -osastolla ei aavistettu mitään epäilyttävää, päinvastoin, olin sydämellisesti tervetullut kuvaamaan toimivaa 1000 Megawatin RMBK-reaktorin mallia, kun sanoin että Suomessa ollaan siitä hyvin kiinnostuneita. Luulivat kai että sellaisen ostamista harkitaan. Kuvamateriaali meni linkeitse Helsinkiin ja auttoi tv-uutisia havainnollistamaan, mitä oli tapahtunut.

Päivän aikana tuli länsitieto, että Neuvostoliitto oli pyytänyt Ruotsin ja Länsi-Saksan apua.

“Tämä osoittaa, miten paha tilanne ilmeisesti on. Kyseessä on Neuvostoliiton itse kehittämä reaktori, jollaista muilla ei tiettävästi ole. Paljon ylpeyttä on nielty, kun on pyydetty muilta apua grafiitin sammuttamiseen”, arvelin.

Onnettomuus kuudentena uutisena!

Vasta illan pääuutislähetyksessä Vremjassa – kuudentena uutisena! – kerrottiin lisätietoja: kyse oli voimalan uusimmasta, neljännestä reaktorista, kaksi ihmistä oli kuollut, 200 loukkaantunut, osa reaktorirakennuksesta oli tuhoutunut ja työntekijöiden kaupunki Pripjat ja kolme muuta asutuskeskusta evakuoitu.

Ei mitään onnettomuuden syistä eikä evakuoitujen määrästä. Arvelin, että kyse oli kymmenistä tuhansista ihmisistä, koska olin nähnyt vastaavanlaisen kaupungin Novo-Voronezhin voimalan kyljessä.

Vapunpäivänä reaktori paloi yhä ja suitsutti radioaktiivisuutta, joka tuulen käännyttyä uhkasi nyt Kieviä. Mutta Moskovassa vappu oli kaunis niin kuin aina: pilvet oli häädetty kemiallisen keinoin paraatia häiritsemästä ja kaupunki puettu punaiseen ja koristeltu viimeisen päälle.

Punaisella torilla kaikki sujui pakollisen vappuriemun tunnelmassa: musiikki pauhasi, kaupungin eri puolilta marssineet ihmisvirrat vyöryivät hyvässä järjestyksessä julisteineen, kukkineen ja ilmapalloineen Leninin mausoleumin ja sen katolta vilkuttavien johtajien ohi. Tšernobyl ei näennäisesti ollut läsnä millään tavalla, mutta jo tässä vaiheessa varmasti jokaisen ihmisen mielessä.

Tosin lopuksi, kun Moskovan puoluejohtaja Boris Jeltsin laskeutui tervehtimään kaupungin pienempiä pomomiehiä, ehdin kuulla sanan “Tšernobyl”, ennen kuin valppaat vartiosotilaat työnsivät liian uteliaat kirjeenvaihtajat kuuloetäisyyden ulkopuolelle.

Kun Jeltsin heti vapun jälkeen lähti vierailulle Hampuriin, hän kertoi sikäläiselle medialle enemmän faktatietoja Tšernobylistä kuin koko Neuvostoliiton viestintäkoneisto yhteensä.

Vapun iltapäivällä tuli tiedote, joka täsmensi että 18 loukkaantuneen tila on vakava.

Illan TV-uutisjutussa pohdin tipoittaisen tiedotuspolitiikan ja glasnostin kontrastia. Mihail Gorbatšovin pyrkimys avoimempaan viestintään joutui tuoreeltaan liian kovaan kokeeseen, jota se ei läpäissyt. Ehkä tästä jotakin opitaan, arvelin.

Prvada kertoo ensimmäisen neuvostoversion

Lauantaina 3.5. tiedotuspuolella käytiin puolustuksesta hyökkäykseen, mutta väärään suuntaan.

Television pääuutislähetyksen mukaan lännessä suurenneltiin onnettomuuden vaikutuksia ja jotkut maat jopa demonstratiivisesti evakuoivat kansalaisiaan Kievistä (sattumalta kuvassa näkyi Finnairin kone). Ennen tätä juttua näytettiin reippaita kylvötöitä Tšernogorin aulueella, jota sjaitsee muutaman kymmenen kilometrin päässä Tšernobylistä.

Kievistä riitti kyllä myös paikallisia pois pyrkijöitä, sen todisti vierailu sieltä tulevan rautatien moskovalaisella pääteasemalla.

Tiistain 6.5. Pravda julkaisi ensimmäisen neuvostoversion siitä, mitä tapahtui. Sen mukaan alkusyy oli räjähdys, joka tuhosi reaktorisalin rakenteita ja aiheutti tulipalon. Mikä räjähdyksen aiheutti tai mikä räjähti, ei kerrottu.

Iltapäivällä saatiin vihdoin tarkempaa tietoa tutkimuslautakunnan puheenjohtajan Boris Šhtšerbinan pressissä, muun muassa tapahtuma-aika 01.23 lauantaita vasten yöllä. Mitä tapahtui ja miksi ei ollut kuulemma selvinnyt komissiollekaan. Mutta käyttöhenkilökunnan toimintaa tutkitaan perusteellisesti – on saattanut siis olla kyseessä inhimillinen virhe.

Šhtšerbina kritisoi paikallista johtoa: “Ensi tiedot heiltä eivät kertoneet samaa kuin ne, jotka saimme tapahtumapaikalla.”

Oli siis ilmeistä, ettei paikallinen johto tajunnut tilanteen vakavuutta. Siksi kesti yli 12 tuntia ennen kuin voimalan asuntoalueen evakuointi alkoi.

Yksi asia tuli selväksi: Neuvostoliiton ydinenergiaohjelmaan onnettomuudella ei ole vaikutusta, paitsi että sitä yritetään tehdä turvallisemmaksi. Ydinvoiman varaan rakennetaan niin kuin tähänkin asti.

Tietoa tulee jo tulvimalla

Jos tietoa tuli aluksi tipoittain, niin torstaina 8.5. sitä tuli tulvimalla – lehtien erikoisreportaaseissa, televisiossa ja TASSin liuskoilla. Tuntuu kuin alkuvaiheen vaikeneminen olisi nyt todettu virheeksi, jota nyt yritettiin korjata.

Kieviin pääsi ensimmäinen 18 ulkomaisen toimittajan ryhmä. TV-toimittajista pääsi mukaan vain Länsi-Saksan ARD:n kollega. mukaan vain Länsi-Saksan ARD:n kollega. Mukaan pääsi kuitenkin Helsingin Sanomien Mikko Eronen, jolle annoin mukaan 8 mm:n videokameran. Eronen haastatteli evakuoituja ja kuvasi heidän säteilytarkastuksiaan. Nämä kuvat pääsivätkin ensimmäisenä Eurovision uutisvaihtoon, ARD:n harmiksi.

Virallisetkin tiedot olivat ristiriitaisia. Pravdassa oli synkänsävyinen juttu, jonka mukaan taistelua ei vielä ole voitettu eikä “radioaktiivisuuden myrkkyä” taltutettu, vaikka raunioille on pudotettu 4000 tonnia hiekkaa, savea ja lyijyä.

“Vielä käydään puolustustaistelua”, sanoi akateemikko Jevgenij Velihov.

Toisaalta Ukrainan hallituksen edustaja vakuutti Kiovassa vierailleille kollegoille että pahin on ohi, reaktorin lämpötila on enää 300 astetta ja palaminen on pysähtynyt.

Izvestijassa oli ensimmäinen pohdiskeleva, verhotun kriittinen kommentti. “Yhtä vähän sijaa kuin paniikille, on ajattelemattomalle, huolettomalle reippaudelle”, kirjoitti Stanislaus Kondratšev.

IAEA:n pääjohtajan Hans Blixin tiedotustilaisuudessa kävi ilmi, että IAEA sai tiedon onnettomuudesta vasta maanantaina, sen jälkeen kun Ruotsi oli raportoinut kohonneet säteilyarvot ja IAEA kääntynyt Neuvostoliiton puoleen.

Blix totesi diplomaattisesti että IAEA olisi tietysti mielellään ottanut tiedon vastaan nopeamminkin.

Kriittinen linja nousee esiin

Kaksi viikkoa ehti kulua, ennen kuin Tšernobylin jälkihoidon tiedotuksessa päästiin tyyliin, johon Gorbatšovin aikana oli jo ehditty tottua.

Sunnuntaina 11.5. Pravda arvosteli nimeltä mainiten Tšernobylin voimalan rakennustyömaan kuljetuspäälliköitä, joiden 200 alaista oli evakuoitu ja jätetty oman onnensa nojaan. Nyt kun kriittiselle linjalle oli lähdetty, voi olettaa että muitakin ja isompia syyllisiä löytyy, arvelin jutussani.

Pari päivää myöhemmin uutistoimisto Novostin pääjohtaja Valentin Falin vahvisti Der Spiegelille, että pääteoria onnettomuuden syistä on inhimillinen erehdys.

Keskiviikkona 14.5. pääsihteeri Gorbatšov vihdoin esiintyi ensi kertaa televisiossa Tšernobylistä. Onnettomuuden perimmäinen syy ei vieläkään selvinnyt, mutta Gorbatšov vakuutti, että kun se on selvillä, siitä tehdään kaikki tarpeelliset johtopäätökset

Kolme viikkoa onnettomuuden jälkeen Pravdasta oli luettavissa ensimmäiset selvät moitteet tipoittaisesta tiedotuksesta. Boris Oleinik sanoi Kiovassa päivätyssä jutussaan, että mielialan heilahtelut siellä ensi päivinä onnettomuuden jälkeen johtuivat täsmällisten tietojen puutteesta – miten asiat todella onnettomuuspaikalla olivat, siitä tieto tuli hitaasti. “Ihmisiin täytyy voida luottaa, varsinkin neuvostoihmisiin, jotka näinä päivinä osoittivat esimerkkiä koko maailmalle rauhallisesta rohkeudesta.”

Tämäkin tuntui vahvistavan näkemystä että Tšernobyl ei ollut avoimen tiedotuspolitiikan loppu, vaan vaikea koe, jossa aluksi kompuroitiin. Arvioin silloin, että lopputulos todennäköisesti vahvistaa glasnostia.

Ydinvoimaturvallisuuden valtionkomitean Viktor Sidorenkon pressissä keskiviikkona 21.5. kuultiin yksi uusi asia: kun reaktoria ajettiin alas vuosihuoltoa varten, suoritettiin kokeita, joilla saattoi olla osuutensa onnettomuuden syihin. Mitä kokeita? Sitä kysyttiin kolmeen kertaan, mutta Sidorenko ei suostunut täsmentämään.

Voimalan johtaja pannaan viralta

Torstaina 5.6. oli jälleen kysymyksiin vastaamassa lehdistökeskuksen pöydän takana pitkä rivi arvovaltaisia miehiä, jotka edustivat Tshernobylin selvittämisessä mukana olleita tahoja. Mutta toista kuukautta toistettuihin peruskysymyksiin ei tullut vastausta vieläkään.

Montako kymmentä tai sataa kiloa halkeamiskelpoisia aineita, kuten strontiumia ja cesiumia, reaktorista sinkoutui, ei edelleenkään ole tarkasti selvillä, sanoi akateemikko Valeri Legasov, kun jäin penäämään asiaa tilaisuuden jälkeen. Hän kuitenkin kiisti että kysymys olisi sadoista kiloista, mitä suomalaisetkin asiantuntijat ovat arvelleet.

Kuolonuhrien kokonaismäärä oli nyt 26, kaksi jotka kuolivat onnettomuudessa ja 24 säteilyn uhria. Sairaalassa on kaikkiaan 187 säteilyvammoja saanutta.

Ydinturmaturismia. Turisti kuvaa itseään Tšernobylin vaurioituneen nelosyksikön edessä. Vuotavan suojakuoren tilalle ollaan suunnittelemassa uutta kuorta. Kuva Sergei Supinski / AFP / Lehtikuva

Koko runsaan puolentoista kuukauden aikana onnettomuuden jälkeen ei Tšernobylin voimalan johtaja apulaisineen esiintynyt julkisuudessa mitenkään – ei haastateltu, ei edes mainittu. Tästä saattoi vetää johtopäätökset, jotka Kiovan alueen puoluekomitea vahvisti sunnuntaina 15. kesäkuuta.

Voimalan johtaja ja pääinsinööri oli pantu viralta, koska he onnettomuuden tapahduttua eivät pystyneet osoittamaan lujaa johtajuutta ja pitämään yllä kuria vaan päinvastoin osoittautuivat vastuuttomiksi ja aloitekyvyttömiksi.

Samalla kun arvostelu nyt kohdistuu yhä vain onnettomuuden jälkeiseen aikaan, se saattaa pohjustaa inhimillisten tekijöiden löytymistä myös onnettomuuden syyksi, arvelin jutussani.

Vahvistus tuli noin kuukauden kuluttua, kun politbyroo totesi erityisistunnossaan sunnuntaina 19. heinäkuuta, että Tšernobylin onnettomuuden syynä oli käyttöhenkilökunnan ohjeiden vastainen toiminta. Ydinvoimalan generaattorin ohjausjärjestelmällä suoritettiin kokeita samaan aikaan, kun nelosreaktoria ajettiin alas. Kokeita ei ollut asianmukaisesti valmisteltu tai hyväksytetty.

Politbyroo erotti ydinvoimateollisuuden turvallisuudesta vastaavan valtionkomitean puheenjohtajan Jevgeni Kulevin ja kolme muta korkeaa virkamiestä ja antoi yhdelle ankaran varoituksen.

Vielä kului kuukausi, ennen kuin IAEA:lle annettu Tšernobyl-raportti julkistettiin Moskovassa 21. elokuuta.

Raportin mukaan onnettomuuden alkusyy oli koe, jolla käyttöhenkilökunta pyrki – ilman kunnon valmistelua ja lupaa – selvittämään mitä seurauksia reaktorin pysähtymisestä olisi. Hätäjäädytysjärjestelmä kytkettiin pois päältä, mikä oli virhe. Sitä seurasi viisi muuta virhettä, joiden yhteisvaikutus aiheutti onnettomuuden.

Vierailu Tšernobylissä

Seuraavan vuoden kesäkuussa pääsin kirjeenvaihtajakollegojen kanssa käymään Tšernobylissä, myös itse voimalassa – jonka ehjät reaktorit edelleen jauhoivat sähköä – ja Pripjatin aavekaupungissa, jossa edellistä vappua varten talojen nurkille ripustetut punaliput olivat jo virttyneet.

Sarkofagin läheisyydessä ei tehnyt mieli viipyä kauan, vain sen hetken, että “stand-up”-kommentit saatiin talteen. Mittari osoitti epäterveellisiä lukuja.

Kaupungissa valmisteltiin oikeudenkäyntiä, joka sitten pidettiin heinäkuussa. Syytettyinä oli voimalan johtaja, neljä muuta käyttöhenkilökuntaan kuulunutta ja valtion ydinvoimaturvallisuuskomiteaa voimalassa edustanut tarkastaja. Heidät tuomittiin 2-10 vuoden vankeusrangaistuksiin.

Juttuni lopuksi laajensin Tšernobylin ongelmat koskemaan koko järjestelmää, jonka rakenteita Gorbatšovin perestroika yritti uudistaa:

“Mutta väistämättä matkalla tuli mieleen ajatus että vastuuttomat kokeilut ja välttämättömien remonttien lykkäämiset – esimerkiksi paloviranomaiset olivat huomauttaneet reaktorisalin helposti syttyvästä katteesta – olivat ehkä mahdollisia vain siinä ilmapiirissä, jossa kauan oli totuttu repimään enemmän kuin rahkeet kestivät, kunhan vain suunnitelma saatiin täyteen ja jos mahdollista parikymmentä prosenttia päälle. Samassa paineessa tehtiin yhtä hyvin kenkiä kuin ydinvoimaa. Kenkien kohdalla kärsi vain laatu, ydinvoiman kohdalla sitten lopulta paljon muutakin. Tässä mielessä oikeudenkäyntiä on käyty jo kauan, koko maassa, ja kauan se tulee myös jatkumaan.”

Aiheesta lisää
Suomen suurlähettiläs Tšernobylistä 1986: “Onnettomuudesta voidaan saada jopa hyötyä” (Suomenkuvalehti.fi 26.4.2011)

Päivän kuvat: Pripjatin aavekaupunki 25 vuotta Tšernobylin varjossa (Suomenkuvalehti.fi 26.4.2011)

Tšernobyl 25 vuotta onnettomuuden jälkeen: Luonto alkaa voittaa (Suomenkuvalehti.fi 19.3.2011)