Suomalaiset YK-tarkkailijat Syyriassa: Vihaa, luoteja ja lasten ruumiita

Syyria
Teksti
Rauli Virtanen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomalaisten YK-tarkkailijoiden operaatio Syyriassa päättyi 19. elokuuta. He kertoivat toimittaja Rauli Virtaselle, mitä Syyriassa tapahtui.

Hallituksen organisoima vihainen väkijoukko YK-auton edessä. Kuva Tuomas Kauppinen.

YK-tarkkailijoihin kohdistuneen tiedotuspolitiikan vuoksi suurelle yleisölle saattoi jäädä kuva miehistä, jotka istuivat toimettomina ja turhautuneina viiden tähden hotelleissa. Totuus on kuitenkin mielikuvia hurjempi. Suomalaiset selvisivät kuin ihmeen kaupalla hengissä tilanteista, joissa YK-autoihin ammuttiin yli 20 luotia.

Lappeenrantalainen luokanopettaja Petri Karttunen kertoo naureskellen, kuinka hän, 192-senttisenä ja lähes satakiloisena reservin kapteenina nousi YK-auton konepellille rauhoittamaan vihaista väkijoukkoa.

“Joku oli kirjoittanut luotiliiviini aikaisemmin arabiaksi tekstin, jota luulin ensin ystävälliseksi tervehdykseksi. Kun totuus selvisi tulkin välityksellä, niin päätin olla pyyhkimättä tekstiä,” Karttunen kertoo.

Niinpä Karttunen seisoi usein vihan silmässä muita ylempänä yllään liivi, jossa lukee “maailman suurin mulkku”, ja yritti kääntää YK-vastaisuuden humoristisesti partionsa eduksi.

“Pahinta koko aikana ei suinkaan ollut ‘läheltä piti’ -ampumiset, vaan vihaisten väkijoukkojen kohtaaminen molemmilla puolilla. Sellaisen kiihtyneen väkijoukon eteen astuminen vaatii niin sanotusti munaa”, Sodankylässä palveleva kapteeni Harri Huttunen analysoi kokemuksiaan.

“Se tila pitää vaan ottaa haltuun. Jos siinä osoitat pelkoa ja epävarmuutta, niin sen jälkeen olet menettänyt pelin ja sinut tallotaan. Siksi siellä tarvittiin riittävän isolla egolla varustettuja tyyppejä, jotka pystyivät lukemaan tilanteen”, Huttunen kertoo.

Panssari ampuu YK-auton tuulilasiin

Kesäkuun alussa kapteeni Marko Takan kahden auton partio pysähtyy tyhjillään olevan maatalousrakennuksen luo Haman ulkopuolella tarkkailemaan tulitukseen joutunutta kylää, jossa YK:n sotilastarkkailijat ovat edellisenä päivänä vierailleet.

Partio rikkoo sovitusti sääntöä, jonka mukaan kuljettaja ei poistu autosta.

“Jalkauduimme kaikki koska luulimme, ettei hallituksen joukoilta tule operaatioon enää vahvistuksia. Kun sitten kuulimme takaa lähestyvien panssarien ja taistelun ääniä, siirsimme autoni tien viereen merkiksi siitä, että YK on paikalla”, Taka kertoo.

“Sitten meidät ohittava vaunu avasi raskaalla konekiväärillä tulen niin, että luodit tunkeutuivat panssaroidun autoni tuulilasin lävitse juuri ohjaajan kohdalla.”

“Paha sanoa, mitä ampujalla oli mielessä kun en ole päässyt haastattelemaan häntä. Tappamistarkoitus siinä varmasti oli, koska luodit osuivat juuri kuskin paikalle ja konepeltiin”, Taka sanoo.

Autot ja miehet joutuivat koville sotaromun, tievarsiräjähteiden ja tarkka-ampujien maastossa. Kuva Mikko Sallinen.

Kuuden miehen partio etsi sen jälkeen suojaa rakennuksesta marokkolaisen sotilastarkkailijan huutaessa arabiaksi “YK – älkää ampuko!”

“Käsiaseiden tuli oli ajoittain vain noin sadan metrin päästä, vaikka taistelijoita ei oliivilehdossa näkynyt. Me emme olleet enää kohteena, mutta kun tilanteen rauhoituttua nousimme katolle katsomaan kylään päin, päittemme ylitse ammuttiin.”

“Tulimme lopulta järkiimme ja evakuoimme itsemme toisella, toimivalla autolla.”

Takan mukaan kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Syyrian armeija toimi suoraan YK:ta vastaan – kenties sen vuoksi, että sotilastarkkailijat olivat todistamassa operaatiota, josta Syyrian hallitus saattaa vielä joutua Haagissa vastuuseen.

Reservin kapteeni Mikko Sallinen oli muutamaa päivää myöhemmin todistamassa tapahtumaketjua, joka lopulta johti partioinnin tuntuvaan vähentämiseen.

Sunnimuslimien asuttama Al Haffan taajama Latakian lähellä alaviittialueen sydämessä oli joutunut hallituksen joukkojen toimeenpaneman etnisen puhdistuksen kohteeksi. YK:n tehtävänä oli selvittää tragedia.

“Meidän partiomme yritti paikalle useaan otteeseen, mutta kuvernööri ilmoitti aina, ettei Al Haffaan voi turvallisuussyistä mennä. Yksi yritys päättyi siihen, että partio joutui mielenosoituksen keskelle ja autot tulivat takaisin rusinoina kivityksen jälkeen,” Sallinen kertoo.

YK päätti yrittää uudelleen parinkymmenen sotilastarkkailijan ja asiantuntijan voimalla 12. kesäkuuta, jolloin kuvernööri lupasi taata turvallisuuden vain yhdeksän kilometrin päähän Al Haffan ulkopuolelle, ei sen pidemmälle.

“Emme päässeet kovinkaan kauas, kun kuuden auton saattueemme joutui ansaan. Väkivaltaisen väkijoukon edessä oli käännyttävä takaisin. Se oli kaaos. Siviiliautot yrittivät blokata meiltä ulospääsyn,” Sallinen kertoo.

“Ajoimme tunnelin lävitse ja seuraavat tiesulut välttääkseni ajoin ylös ensimmäisestä rampista Aleppon suuntaan, mikä oli minun onneni. Muilla saattueesta eksyneillä oli huonompi tuuri.

Yhdessä autossa oli 25 luodin iskemää, toisessa 22 luodinjälkeä, ja kaikissa kivien ja rautatankojen aiheuttamia lommoja. Yhteen Afganistanista tuotuun kevyempään Toyota-malliin lensi sirpale ja iskeytyi yhden tarkkailijan kenkään”, Sallinen sanoo.

Syyrian hallintoa kannattavia siviilejä organisoitiin usein kivittämään YK-tarkkailijoiden autoja. Kuva Tuomas Kauppinen.

Koska Syyrian hallitus ei halunnut armeijan estävän sotilastarkkailijoiden paikalle pääsyä, se organisoi paikalle siviiliväestöä.

Suomalaisryhmän vanhimman, Damaskoksessa esikunnassa työskennelleen everstiluutnantti evp Rolf Kullbergin mukaan tapahtuneesta ei voi olla montaa tulkintaa.

“Siinä viritettiin meille ansa. Paikalle pääsyä viivytettiin niin kauan, että saatiin kaikki valmiiksi jotta vastaanotto olisi lämmin kun YK tulee,” Kullberg sanoo.

“Sinne vietiin väkeä miehittämään risteyksiä ja siltoja. Kivien ja rautaputkien kanssa riehuneen väkijoukon toiminta oli aika julmaa, ja siinä olisi voinut käydä ihan miten vaan.”

Suomalaistarkkailijoiden isähahmo, everstiluutnantti evp Rolf Kullberg vietti syntymäpäiviään Damaskoksessa. Kuva Rolf Kullberg.

Kaksi päivää myöhemmin UNSMIS:ia johtanut norjalainen kenraali Mood sanoi Damaskoksessa, että nyt tarkkailijaoperaatio ajautunut kriittiseen vaiheeseen. Pari päivää myöhemmin aktiivinen partiointi lopetettiin.

Myös YK-miesten joutuminen kapinallisten panttivangeiksi Khan Sheikhounin kylässä olisi voinut päättyä traagisesti.

“Osa äijistä oli ulkona, kun IED-pommi räjähti moottoritilan alla ja tulitus alkoi. Tarkkailijoiden neljästä autosta tuhoutui kolme. Kaksi miestä pääsi karkuun, mutta kuusi jäi panttivangeiksi eli niin sanotuiksi pakotetuiksi vieraiksi yön ylitse”, kollegojaan vapauttamaan lähteneet kapteenit Huttunen ja Taka kertovat.

Panttivankien evakuointi kesti useita tunteja, sillä Huttusen partion miehille näytettiin ensin tuhoa, haavoittuneita ja tulituksessa kuolleen 41 ihmisen haudat.

“Se oli tavallaan pääsylippu, jotta saimme äijät sieltä ulos”, Huttunen ja Taka kertovat. Ryhmän jemeniläinen upseeri sai sen verran raskaat uhkaukset, että hän lähti oitis maasta.

YK sai viimeisen Khan Sheikhouniin jääneen vaurioituneen autonsa takaisin vasta kun kapinalliset ja armeija pääsivät sopimukseen, jonka mukaan hallitus vapautti kaksi opposition edustajaa ja pääsi hakemaan menettämänsä panssarivaunun ja kaatuneet. Mikko Sallinen oli mukana vanginvaihdossa.

“Nostettiin siinä se tankki lavetille, ja kun oltiin edetty pari sataa metriä, niin kärjessä ajaneen YK-automme edessä räjähti kaksi kertaa. Onneksi siinäkään ei tullut henkilövaurioita. Itse olin sadan metrin päässä. Jalkautuneet YK-tarkkailijat pitivät kypäristään kiinni, ja odotin milloin tarkastuspisteeltä avataan tuli. Onneksi ei avattu”, Sallinen kertoo.

Vaaralliset hotellit

Useimmat UNSMIS:in alueelliset toimistot olivat hotelleissa, joiden katoilla saattoi olla sotilastarkkailijoiden turvallisuudesta vastaavan armeijan tuliasema. Siis sotilaallinen kohde.

“Jokainen team site sai oman osansa luodeista. Lievästi sanottuna YK-tarkkailijoita käytettiin ihmiskilpinä tämän sijoittelun takia”, Kullberg kertoo.

“Olimme Hamassa Noria-hotellissa Markon kanssa illalla klo 23 maissa, kun huoneemme alapuolelle ammuttiin kaksi kertaa RPG-singolla ilmeisesti kapinallisten toimesta”, Huttunen kertoo.

“Tulitus oli enemmän sääntö kuin poikkeus, ja siihen ei yleensä kiinnittänyt huomiota, mutta se räjähdys oli niin voimakas, että kyllä me molemmat hätkähdimme. Tsekkasimme ensin tilanteen omassa huoneessamme. Todettuamme, ettei välitöntä vaaraa ollut ja poistuimme käytävälle, jonne ihmiset olivat jo kaikista huoneista siirtyneet. Kranaatti oli osunut alempana olevaan tietotekniikkatoimistoon, missä ei onneksi ollut illalla ketään töissä.”

“Loppuajan asuimme Cham Palace-hotellissa, jonka lähimmät naapurit olivat poliisin päämaja ja baath-puolueen toimisto, eli kapinallisten kohteita nekin. Kyllä siinä kuula hiihti ja myös singon kranaatteja käytettiin”, Huttunen kertoo.

Idässä Irakin rajan lähellä maailmalta uutispimennossa olevassa Deir ez Zorissa toiminut suomalaiskaksikkoJuha Kallio ja Petri Karttunen saivat hekin osansa.

“Automme oli maalitauluna poliisiaseman luona erään vankien vapautuksen aikana. Autoon tuli kahdeksan luodinreikää, mutta filippiiniläinen upseeri pysyi autossaan aika rauhallisena”, sisällä poliisiasemalla ollut reservin kapteeni Karttunen sanoo.

Myös Kallion autoa ammuttiin matkalla lentokentälle.

“Hotellin vieressä ammuttiin koko ajan. Itsemurhapommittaja iski meistä 500 metrin päähän kesäkuun 15. päivänä, niin että ikkunoita meni rikki. Jysy oli niin voimakas, että operaatiohuoneessa tuntui siltä kuin räjähdys olisi ollut aivan vieressä. Samoin kävi, kun hotellista 60 metrin päässä oleva silta räjäytettiin. Onneksi meillä oli niin sanottuja filmikalvoja ikkunoissa, niin sirpaleet eivät lentäneet ympäriinsä”, reservin kapteeni Kallio kertoo.

Luoti iskeytyi aikaisemmin päivällä vahvistettuun Tuomas Kauppisen hotellihuoneen ikkunaan kun miehet olivat sisällä katsomassa jalkapallo-ottelua. Kuva Tuomas Kauppinen.

Homsissa reservin kapteeni Tuomas Kauppinen oli juuri juhannuksen alla asennuttanut hotellihuoneen ikkunaansa kalvot, kun tuntematon asemies halusi jo samana iltana häiritä EM-jalkapalloa katsovan Kauppisen ja tämän norjalaisen kämppäkaverin iltarauhaa ampumalla ikkunaan.

“Ehkä se rynnäkkökiväärin laukaus ikkunaamme oli heidän puoleltaan testi. Otettiin valokuvat, tehtiin raportti ja jatkettiin pelin katsomista”, Kauppinen sanoo.

“Kesän myötä tahti rupesi kiihtymään. Usein kun oli sovittu tapaamisia opposition kanssa, niin kas kummaa, autoon ammuttiin kerran tai kaksi, ja silloin oli yleensä parasta kääntyä takaisin”, kertoo Kauppinen.

Kauppisen mukaan armeija ampui Homsissa pahimman tuhon aikaan 700-800 kranaattia vuorokaudessa. Näkemäni tuho tukee tuota tilastoa.

Uhkauksia myös opposition alueella

“Henkilökohtaisesti kaikkein pahimpia tilanteita olivat käynnit kylissä, varsinkin silloin kun turhautuneet siviilit ilmoittivat meille, ettemme lähde sieltä pois elävinä”, kapteeni Taka kertoo.

“Opposition kylissä ihmiset olivat turhautuneita siihen, ettei YK saanut aikaan tulitaukoa tai pystynyt hillitsemään hallitusta tukevien joukkojen toimintaa. Usein kun olimme käyneet oppositiomyönteisellä alueella, niin joko samana iltana tai viimeistään seuraavana päivänä armeija teki operaation siihen kylään, joko helikoptereilla, tykeillä tai muuten. Ihmisille kehittyi antipatia meitä kohtaan, koska aina kun menimme paikalle, niin sen jälkeen sinne hyökättiin”, Taka sanoo.

“Esikunnan kautta meille tuli myös varoituksia, että se ja se uskonnollinen johtaja Haman alueella oli antanut lausunnon, jonka mukaan YK:n sotilastarkkailijat eivät ole puolueettomia. Sitä, oliko uhkauksilla tai lausunnoilla mitään pohjaa ja tällä kyseisellä herralla niin paljon seuraajia, että se muodostaisi todellisen uhan, oli yksittäisen sotilastarkkailijan vaikea määritellä, mutta kyllä se pisti mietintämyssyn päähän”, Huttunen kertoo.

“Hallitusta kannattavissa kylissä meihin taas suhtauduttiin niin kuin olisimme opposition puolella. Yleensä lopputulema oli se, että vähintäänkin autot oli töhritty, se oli minimi. Sen lisäksi me kohtasimme ikkunoiden rikkomista ja kivittämistä.”

Sotilastarkkailijoilta kuluikin paljon aikaa ja puhdistusnestettä, jotta iskulauseet ja herjat saatiin poistettua.

“Al Qusairin oppositiokylässä me koimme toisen ääripään. Iloiset ihmiset heittivät autojen päälle kukkia, eivätkä kiviä. Meillä oli jonkin matkaa auton konepellillä mukana jopa vanha mummo joka heilutteli lippuja”, Tuomas Kauppinen kertoo.

“Valitettavan usein kapinallisten puolella oli pelin henkenä se, että jos teimme tempun, niin pääsimme eteenpäin. Piti siis katsoa ja kuvata tuhoa ja ruumiita, muutoin oltiin vihaisia”, Taka sanoo.

Myös hallitus halusi näyttää YK-tarkkailijoille kapinallisten tekosia, todellisia ja väitettyjä. Harri Huttunen näyttää tietokoneeltaan kuvia, joista yksi esittää talon seinää, jonne on lentänyt osa uhrin suolistosta.

“Soitettiin hallituksen toimesta ja pyydettiin katsomaan niin sanottujen terroristien tekosia. Kaksi paikallista miestä oli löytänyt saappaan mallisen IED-räjähteen ja räpeltänyt sitä sillä seurauksella, että toinen kuoli ja toinen haavoittui. Minusta oli vastenmielistä, että he halusivat minun kuvaavan YK:lle kaiken suolenpätkiä myöten. Kysyivät vielä, haluanko nähdä kropan jäänteet, johon sanoin “ei kiitos”,” Huttunen pudistaa päätään.

Suomalaiset kertovat myös tapauksesta, missä sotilaat pyysivät siviiliä heittämään roskapussin jätesäiliöön. Pussi räjähti tuhoisin seurauksin kun se kolahti säiliön pohjalle.

Ihmiskilpiä ja kuolleita lapsia

Myös ihmiskilpien käyttö on osa Syyrian raakaa sisällissotaa. Joidenkin tarkkailijalähteiden mukaan Syyrian armeijan joukot sitoivat siviilejä sotilasajoneuvojen konepelleille. Kapinalliset taas kävivät kaupunkisotaa siviilirakennusten suojista, mikä ei suinkaan miellyttänyt kaikkia rauhaa rakastavia kansalaisia.

“Joskus opposition kannattajat saattoivat pitää meitä tavallaan kilpenään ja marssia YK-autojen rinnalla kohti armeijan tarkastuspisteitä sillä asenteella, että ampukaa vaan. Tai sitten opposition kannattajat yrittivät työntää meitä päin armeijan panssaroituja vaunuja”, Petri Karttunen kertoo.

Kapinalliset ottivat YK-tarkkailijoiden turvallisuuden vastuulleen tiettävästi vain yhtenä yönä, jos panttivankeutta ei lasketa mukaan.

“Isäntäntämme kyseisellä Haman alueella oli vaikutusvaltainen siviili, joka piti itsensä erillään aseellisesta toiminnasta. Yhdessä vapaan Syyrian armeijan komentajan kanssa hän järjesti meille majoituksen kahteen rakennukseen”, Huttunen kertoo.

“Everstiluutnantiksi esittäytynyt vapaan armeijan Haman alueen komentaja kävi luonamme parin tunnin keskustelut ja meille tarjottu hieno illallinen oli melko liikuttava kaiken sen puutteen keskellä. Markon kanssa me sitten nukuttiin yö tähtitaivaan alla tuolla kapinallisten hallitsemalla alueella.”

Pahinta, mitä suomalaiset tarkkailijat näkivät, oli siviilien, ennen kaikkea lasten, kuolema ja kärsimys.

Kapteeni Ari-Pekka Laukkasen partio noutamassa lapsiperheen ruumiita al-Houlan alueella. Kuva Ari-Pekka Laukkanen.

Kapteeni Ari-Pekka Laukkanen koki sen hakiessaan lapsiperheen ruumiita Al Houlassa, missä yli sata ihmistä kuoli verilöylyssä.

“Heti kun tulimme alueelle, armeijan panssarivaunu aloitti häirintä-ammunnan. Vaunu käänsi koko ajan putkea autoani kohti”, Laukkanen kertoo. Hän saattoi kuitenkin tehtävänsä loppuun ja varmisti, että omaiset saivat lasten ruumiit lava-autolle mukaansa.

“Tarkastin Syyriassa ollessani yli 50 ruumista. Suurin yksittäinen ryhmä oli kolmetoista noin nelikymppistä läheltä teloitettua miestä”, luokanopettaja Petri Karttunen kertoo.

13 teloitettua. Kuva Petri Karttunen.

“Kerran kun Suomessa vietettiin koulujen kevätjuhlia, minua pyydettiin tunnistamaan ruumiita. Kolme syyrialaista miesopettajaa oli haettu kesken tunnin, kidutettu ja pantu palasina laatikoihin. Torsot olivat vielä tunnistettavissa, päät olivat suurin piirtein paikallaan, mutta ruumiinosia oli väännetty tosi pahasti.”

Marko Taka taas joutui paikalle kun eräs perhe oli joutunut ilmeisen helikopterihyökkäyksen kohteeksi.

“Räjähdyksessä kuolleita lapsia tuputettiin minulle syliin. Heistä piti ottaa valokuvia ja myös siitä, miten minä reagoisin lapsiin.”

“Kuolleet pikkulapset olivat kaikkein pahinta. En ole aikaisemmin kohdannut sellaista. Lapset ovat aina syyttömiä osapuolia”, Taka miettii.

“Näin lapsiuhreja, mutta en onneksi nähnyt niitä lapsia, joilta oli kurkku leikattu. Kävin kerran teho-osastolla, jossa virui oman 13-vuotiaan poikani ikäinen kaveri. Häntä oli ammuttu rintakehään ja selkärangasta lävitse, eikä hänellä varmasti ollut montaa elinpäivää jäljellä. Viaton poika hänkin, mutta hallituksen tarkka-ampujat ottivat opposition mielenosoituksesta aina jonkun maalitaulukseen”, Juha Kallio kertoo.

Lähi-idässä, Balkanilla ja Afganistanissa palvelleet kokeneet suomalaiset olivat kuitenkin omaksuneet suojamekanismin, joka ennaltaehkäisee traumojen tuloa päälle. Kaikille Syyria on ollut kovin kokemus.

“Kovassa paikassa sitä laittaa teflonpinnan päälle. Osa ihmisyyttä menee joksikin aikaa säiliöön. Täytyy ottaa etäisyyttä ja tarkkailla kauheuksia kameran tavoin,” Petri Karttunen sanoo.

“Onneksi Juha oli kanssani paikalla. Kerran, kun ryhmämme jordanialainen upseeri ei enää kestänyt näkemäänsä, Juha otti hänet karhun syleilyyn ja niin se mies jaksoi lähteä seuraavana päivänä töihin.”

“Hamassa meillä oli myös hyvä tilanne, koska meitä oli siellä kaksi suomalaista. Kyllä siinä useasti parin kaljan voimalla keskusteltiin asioista ja purettiin heti paikan päällä. Traumoja ei ole jäänyt, mutta toki nämä kauheat asiat nousevat pintaan aina kun niitä muistelee, varsinkin lapset”, Taka sanoo.

“Ei se helppoa ole kun ihmisten suru, tuska ja hätä lyövät vasten kasvoja. Ei siinä voi olla suomalaisena upseerina, johon mikään ei satu, tai ajatella, että nämä nyt vaan ovat syyrialaisia, joista ei tarvitse välittää. Empatia on ihan luonnollista, mutta henkilökohtaisesti koin oman jaksamisen kannalta tärkeäksi sen, etten päästänyt sitä liiaksi ihon alle”, Harri Huttunen sanoo.

“Jaksamisen kanssa ei ollut mitään ongelmia. Kotimaassa meillä oli jo yksi pakollinen purku ja toinen tulee marraskuussa. Se kuuluu kaikkien kriisinhallintaoperaatioiden käytäntöön”, Rolf Kullberg kertoo.

Helle, ripuli ja stressi pudottivat painoa

Damaskoksen YK-hotellin puutarhan todella runsaassa illallispöydässä seuranani olleet ruotsalaiskapteenit valittivat painon putoamista. He laittoivat sen paitsi kuumuuden, niin myös stressin piikkiin.

“Alkuvaiheessa mekin ihmettelimme sitä, että vaikka syötiin hyvin ja epäterveellisestikin, niin silti vyötä sai kiristää koko ajan, kunnes paino alkoi palautua. Työpäivät kun olivat 12-16 -tuntisia seitsemänä päivänä viikossa ilman varsinaisia lepohetkiä. Työjakson jälkeen sai toki lomapäiviä, mutta ei sellaista vapaata, joka antaisi elimistön ja pään vähän tasaantua”, Kullberg sanoo.

“Pudotin kaksitoista kiloa. Partiointi raskaitten suojaliivien kanssa joko autossa istuen tai kävellen kasteli takin, paidan ja housut litimäriksi. Lämpötila sekä huono ruokatilanne Hamassa vaikuttivat myös painoon. Niinpä söin iltaisin purkin nuudeleita ja purkin tonnikalaa. Pystynkin syömään yksitoikkoista ruokaa käsittämättömän pitkiä ajanjaksoja”, Huttunen nauraa.

“Jalla-tauti tuli kaikille sinne mennessä, siellä ollessa ja sieltä pois lähdettyä. Kuiva pieru on rauhanturvaajan onni. Ripulin myötä nestettä poistui ja paino putosi. Alussa ei myöskään ollut liikuntamahdollisuuksia. Meillä oli ryhmässä aktiivinen sotilas-viisiottelija Brasiliasta, joka juoksi pientä ympyrää. Sitä minun pääni ei kestäisi”, Huttunen jatkaa.

“Minä pudotin lähes kahdeksan kiloa siksi, ettei ruoka maistunut kuumassa ja iltanapostelu jäi pois. Melkein kaikilla meillä oli vatsatautia, enkä edes halunnut katsoa paikalliseen keittiöön, joka ei ollut mikään hygienian kukkanen”, Juha Kallio kertoo.

Huonosti johdettu operaatio

Kapteeni Sallisen, neljäs vasemmalta, ja muiden YK-tarkkailijoiden turvallisuus oli Syyrian hallituksen vastuulla. Käytännössä turvallisuustakeita ei ollut. Kuva Mikko Sallinen.

YK:n Syyria-operaatioon touko-elokuussa osallistui enimmillään 286 sotilastarkkailijaa 48 eri maasta. Siinä missä kymmenen suomalaista edusti kokeneinta kaartia, oli mukana joitakin turvallisuusriskeiksi luettavia tarkkailijoita, joilla ei ollut riittävää koulutusta ja englannin kielen taitoa. Kaikki eivät osanneet ajaa autoa tai käyttää viestivälineitä.

Syyrian hallitus ei koskaan päästänyt maahan johtotehtäviin valittua brittiupseeria. Ruotsalaisia Syyria kyykytti kuukauden päivät ennen kuin tarkkailijat pääsivät maahan ja virolainen upseeri lähetettiin lentokentältä takaisin Tallinnaan. Syyrian hallinnolle ystävällismielisten maiden upseerit, kuten venäläiset ja kiinalaiset eivät hevin uskaltautuneet kentälle. Väkijoukko olikin vähällä repiä yhden kiinalaisen tarkkailijan autosta ulos.

“Operaatiolle ei kehittynyt toimintakulttuuria, vaan sitä johdettiin ikään kuin hevosen selästä. Päätöksiä tehtiin hetkessä”, Rolf Kullberg sanoo.

YK antoi kesken perehdyttämisjakson tarkkailijoille vain auton ja syyrilaisen kännykän, sekä epämääräisen toimintakäskyn tyyliin: “ajakaa 700 kilometriä tuohon suuntaan ja perustakaa tarkkailupiste”. Polttoainetta tarkkailijat joutuivat usein ostamaan omilla rahoillaan. Suomalaisten tarkkailijoiden varusteet olivat kärkipäästä ja niihin kuuluivat muun muassa luotiliivit, kypärä, GPS, satelliittipuhelin, tietokone, matkapuhelin, kamera ja hyvin varustettu ensiapulaukku matkalääkepakkauksineen.

Suomalaisten jälkeen maahan saapuneille tarkkailijoille kävi huonommin. Ne joilla oli GPS- ja satelliittipuhelinlaitteet joutuivat luovuttamaan ne Syyrian viranomaisille.

“YK ei antanut meille edes kynää ja vihkoa”, Kallio toteaa ja huomauttaa, että Suomesta saadut varusteet olivat kyllä parasta mitä Syyriassa YK-tarkkailijoilla nähtiin.

Syyrian johtajaa Bashar al-Assadia ylistäviä iskulauseita YK-partioautossa. Tekstit oli luonnollisesti puhdistettava ennen menoa opposition alueelle. Kuva Rolf Kullberg.

UNSMIS menetti operaation aikana useita seitsemän tonnia painavia panssaroituja Toyota Landcruiser-partioautoja, ja joutui korvaamaan niitä kevyemmillä Afganistanista tuoduilla autoilla. Kaikkiaan 12 YK-autoa on jo kaapattu Syyrian konfliktin aikana.

Tarkkailijoiden päätehtävänä oli tulitauon ja kuuden kohdan suunnitelman valvominen. Se kävi väkivallan lisääntyessä kuitenkin pian mahdottomaksi ja kaikkia osapuolia turhauttavaksi.

“Perustuiko Kofi Annanin kuuden kohdan suunnitelma liiaksi optimismiin?” Kullberg kysyy.

“Syyria-prosessi piti hoitaa sisältä päin, mutta koska siihen ei ollut halua, niin koko suunnitelma kaatui sisältä päin. Jos tulitauko olisi saatu aikaan, niin missä oli rauhansuunnitelma?”

“Mandaatti oli kaikkien kompromissien äiti. Turvallisuusneuvostossa saatiin jonkinlainen ratkaisu aikaan, jotta kansainvälinen yhteisö voisi näyttää että reagoi jotenkin tilanteeseen. Mutta oliko aseettomien tarkkailijoiden oikea joukko tilanteeseen, jossa ei ollut tulitaukoa”, Kullberg kyseenalaistaa.

Tarkkailijat ilman turvallisuustakuita

“Ei meillä ollut minkäänlaisia turvallisuustakuita, eli siinä olisi voinut käydä kuinka huonosti tahansa. Kun YK mainosti että tämä oli nopeimmin perustettu operaatio ikinä, niin kyllä se oli perustettu turvallisuuden kustannuksella,” Kullberg jatkaa.

“Yleensä kun operaatio perustetaan, niin paikalle tulee tekninen osasto, joka laittaa kaiken pystyyn viestivälineitä ja huoltoa myöten. Nyt kaikki tuli jälkijunassa. Kun tarkkailijat tulivat sisään, niin heille annettiin lyhyt perehdytys, kännykkä käteen ja auton avaimet. Niin se meni.”

“Vasta siinä vaiheessa kun YK joutui kohteeksi, niin operaation johto teki onneksi päätöksen partioinnin vähentämisestä, ja teki sen varmasti joukkoja luovuttavien maiden painostuksesta.”

“Sillä joukolla ja niillä edellytyksillä, jotka meillä oli, teimme minkä pystyimme, enempää eimme voineet.”

“Toisaalta, jos me emme olisi olleet siellä, niin olisiko se, missä nyt ollaan tapahtunut aikaisemmin, vai olisiko se kehittynyt vasta myöhemmin”, Kullberg pohtii seuratessaan YK-tarkkailijoiden lähdön jälkeen nopeasti pahentunutta tilannetta.

“Pyyhe kehään-mentaliteettia ei varsinkaan meille suomalaisille tullut. Teimme sen mihin pystyimme ja parhaalla mahdollisella tavalla. Turhautuminen toki oli luonnollinen reaktio, varsinkin silloin kun seurasimme turvallisuusneuvoston keskustelua operaation ensimmäisestä jatkokaudesta. Kyllä meillekin siinä selvisi se, että tässä ollaan suurvaltapolitiikan isossa baletissa pienenä pelinappulana. Onneksi nuo ajatukset eivät vaikuttaneet työntekoon.”

“Ammatillisesti Syyriasta jäi käteen paljon esimerkkejä siitä, miten ei pitäisi toimia, ja niitä voi sitten käyttää esimerkkeinä koulutuksessa kotimaassa,” Kullberg sanoo ehkä hieman sarkastisesti.

Myös muut kokivat mahdottoman tehtävän uuden oppimisena.

“Positiivisena asiana tästä jäi käteen se, että pääsin kerrankin aloittamaan uutta missiota. Kansainvälinen kirjo oli todella laajaa ja oli jännää olla Karttusen Petrin kanssa ainoat valkoiset miehet Itä-Syyriassa. Ei suomalaisia rauhanturvaajia tarvitse hävetä tuossa porukassa”, Kallio sanoo

“Olihan se unohtumaton kesäloma. Onneksi meille annettiin hyvät varusteet Porin prikaatista, sillä YK pystyi tarjoamaan vain autot ja työtoverit”, Karttunen lisää.

“Kun mentiin Irakin rajaa kohti, niin ei edes tiedetty kuka olisi meidän tarkkailupisteen komentaja. No sitten selvisi perillä, että se oli hirveän hyväntahtoinen karvapallo, marokkolainen everstiluutnantti. Hän ei puhunut pätkääkään englantia, eli lopulta Kallion Juha puhui hänelle suomea ja hän puhui takaisin arabiaa, hyvässä sovussa.”

“Kyllä minä kasvoin ihmisenä hurjasti kolmen kuukauden aikana ja löysin itsestäni uusia piirteitä. On hirvittävää sanoa, että kaaoksen keskellä näkyi ihmisyyden kukkasia meidän tiimin ja syyrilaistenkin keskellä, vaikka paha mieli tuli siitä, mitä siellä tapahtui. En tiedä toimmeko me sinne lisää väkivaltaa, mutta toisaalta ihmiset saivat ainakin mahdollisuuden ilmaista mielipiteensä, ja varmasti pelastetimme muutaman ihmishengenkin”, Karttunen aprikoi.

“En voi sanoa, että me epäonnistuimme missiona. Se tilanne vain oli niin mahdoton”, Juha Kallio toteaa.

Tehtävän epäkiitollisuutta ei kukaan kiistä.

“Ei aseeton sotilastarkkailija mene taistelujen keskelle, vaan tarkkailee ja raportoi. Mandaatissa ei lue, että menisimme osapuolten väliin taistelujen aikana. Ei sinne kukaan lähde tapattamaan itseään. Meidän epäkiitollisena tehtävänä on tarkkailu, raportointi ja jälkipyykki, kaikki pakolaisleirit, räjähdyspaikat, taistelujälkien seuraamiset, kylät joissa on tapettu x-määrä ihmisiä, tuhottu koteja, ottaa se paikallisen väestön raivo vastaan jne. Mitä me pystyimme heidän syytöksiinsä sanomaan, kun YK:n lipun antama julkisuuskuva on niin erilainen verrattuna meidän mahdollisuuksiimme,” Huttunen analysoi.

EU:n satelliittikeskus seurasi Syyrian armeijaa

Tarkkailijoiden työn kentällä supistuessa minimiin, oli reservin kapteeni Ari-Pekka Laukkanen yhä kiireinen mies Damaskoksen hotellimme kolmannessa kerroksessa. Hän oli päivittäin puhelin- ja sähköpostiyhteydessä Madrin lähellä sijaitsevaan EU:n satelliittikeskukseen sekä Genevessä istuviin upseereihin.

“Hoidin Damaskoksessa etupäässä satelliitti- ja tiedustelukuvauksia”, kertoo Syyriassa jo 2009-2010 UNTSO:n palveluksessa toiminut Laukkanen työstään, josta UNSMIS piti matalaa profiilia.

“Yritimme saada satelliittikuvaukset niillä aikaväleillä, jolloin tiesimme tai ennakoimme operaatioiden käynnistyvän, tai niin oli tapahtunut. Seuraamalla tiettyjä aikajanoja me pystyimme ennustamaan suoraan että minä Syyrian armeija siirtäisi kalustoaan jossain päin maata. Esimerkiksi Rastanin taistelujen alla tiesimme satelliittikuvien perusteella, että nyt telatykistöä ryhmitellään ampumamuotoon, ja niinhän siinä kävi, että seuraavana aamuna operaatio alkoi”, Laukkanen kertoo.

“Satelliittikuvat olivat hemmetin hyvä apukeino ja oikeastaan ainut tapa seurata tilannetta, koska partioita ei saatu ulos. Niin pystyimme seuraamaan, missä hallituksen joukot liikkuivat, sekä paikantamaan ja todistamaan, missä on raskasta aseistusta, kuten tankkikalustoa ja tykistöä”, Laukkanen kertoo.

“Me tiesimme myös, että maassa on 40-60 kemiallisten aseiden säilytyspaikkaa ja yritimme jossain vaiheessa selvittää asiaa. Kemiallisten aseiden varastoja on kuitenkin vaikea havaita satelliittikuvista, ja niitä voidaan siirrellä esimerkiksi siviilirekoilla.”

Suomalaistarkkailijoiden mukaan YK:lla on myös raskauttavaa tietoa ja kuvamateriaalia raakuuksista, joita ehkä jonain päivänä käydään lävitse Haagissa. On vain ajan kysymys, milloin maassa paljastuu uusia, suuria joukkohautoja sillä ehkä kymmeniä tuhansia ihmisiä on jo kateissa.

“Aleppon seudulta eräs paikallinen opettaja lähetti meille kartan, joka hänen mukaansa osoittaa paikallisen joukkohaudan samoin kuin sairaalan ja koulun jossa hallituksen väitetään kiduttavan pidätettyjä ihmisiä”, eräs tarkkailija sanoo.